Beach life problems: miksi söit simpukan?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Löysin wifin yhden hotellin edestä ja istun rantakadun penkillä käymässä meilejä läpi, kun kuulen epäilyttävää rouskutusta. Taas pentulainen on mennyt syömään jotain ja pitää tunkea sormet sen suuhun ehkäistäkseen uusi lääkärireissu. Kas, simpukka! Oikeasti kuka saa päähänsä syödä simpukan?! Napsu tietty.

Jouduin tänään jäämään kotiin odottamaan UPS:än tuomaa lähetystä. Ovat käyneet meillä jo kahdesti jättmässä lapun, että tulevat seuraavana arkipäivänä, huoh. Päätin nyt sitten kolmatta yritystä varten jäädä kotiin kunnes lähetys tulee. 11 mennessä ketään ei ollut vielä näkynyt, joten kirjoitin lapun meidän postilaatikkoon:

IMG_3513

Lähdettiin Namun kanssa 2h lenkille. Ihasteltiin maisemia El Meson Playalta ja nähtiin ’horisontissa’ koirasaari, missä iloinen musta koiruli juoksenteli 2 omistajansa kanssa. Koirasaari on sellainen iso hiekkasärkkä koirarannan edustalla. Kyseessä ei siis käytännössä ole koirauimaranta, vaan uimaranta, minne koiran saa ottaa mukaan! Talsittiin sinne (punkkeja peläten) kymmenisen minuuttia ja kun oltiin perillä musta koira oli vielä siellä ja ah, se oli 1,5-vuotias labbisneiti!

Saarelle piti kuitenkin kahlata 10 metriä. Heti kun irrotin ensimmäisen lenkkarini, Namun sai rodeohepulin ja yritti päästä remmistä pois. Se ei tee tuollaista remmipakoilua milloinkaan muulloin kuin veden lähettyvillä. Pelkää (ja inhoaa) niin paljon. Päättäväisyyden, pienen rauhoittelun ja kannustuksen saattelemana oltiin molemmat vedessä. Kahlattiin saarelle, mistä labbis oli juuri poistumassa toista reittiä. Huusin perään, että saako tulla moikkaamaan ja saatiin! Aika varmasti olivat poistumassa, koska iso bulldoggi lähestymässä, mutta ei se mitään, saatiinpa yksi ennakkoluulo lisää kumottua!

Labbiksen nimi oli Emma ja Emma oli ihan mahtava tyyppi. Emma oli niin pieni (keskikokoinen) ja söpö, että teki mieli nostaa syliin ja viedä kotiin <3 Iloinen ja reipas kuin mikä. Päästettiin molemmat vapaaksi ja ne jahtavsivat toisiaan pitkin hiekkasaarta, kunnes Emma meni veteen… ja leikki jatkui VEDESSÄ!!!

Ooh, oon niin ilonen tästä edistyksestä! …ja kattokaa tota vettä! <3 Siellä me kaikki kolme omistajaa seistiin lämpimässä meressä, kun meidän vauvat roiski vuornperää vettä meidän päälle :)

Hyvän tovin kerkesivät leikkiä kunnes puhelimeni soi. UPS-lähettihän se siellä. ”Can you wait? I’ll be there in 10 minutes!”. Kymmenen minuuttia, sai pistää hösseliksi. Juostiin yhdessä pitkän rannan läpi, molemmat ihan märkinä ja hiekkaisina. Hengästyneenä ilmestytään meidän pihaan, missä mukava lähetti ojentaa paketin. Paketin sisältöä ei tee mieli kertoa, sillä suunnittelen sen maahantuontia ;) Luulen, että se on kuitenkin aivan liian vaikeaa, mutta, we shall see!

Pallottelen siinä vesipulloineni, korineni ja laukkuineni valmiina nostamaan painavan paketin syliin ja kantamaan sen kadulta sisälle, kun meidän talkkari tulee ja ottaa paketin kantoon! Kantoi sen kotiovelle asti, rappuset ylös ja kaikki, voitteko kuvitella? Kyseessä vanhempi jo harmaantunut saksalainen mies. Ihana! Suomessa meidän ekan Vuosaari-kämpän talkkariäijä oli ihan kamala ja muissa kämpissä ei varmaan olla edes tavattu ketään. Kuinka piristävää!

Illaksi taas koululle hommiin, ihanaa viikkoa teille <3

/Aku & Namu

P.S Vielä ehtii parantamaan rantakuntoa! Jos olet vailla treeniohjelmaa, pakarapainotteinen treeniohjelmani (myyty jos satoja!) on nyt alennuksessa! Kuvaus ohjelmasta, videotrailereineen + asiakkaiden palautteita täällä! TIlaukset: [email protected]

13166062_484273085100687_445797980141449782_n

Instagram: @aurorarenvall
Facebookista tai Bloglovinista saat uusimmat päivitykseni kätevästi. Bloglovinista voi myös tilata uudet postaukset omaan sähköpostiin.

Edellisessä postauksessa: Bikini season is here… not!

Aku

4 vastausta artikkeliin “Beach life problems: miksi söit simpukan?”

  1. Ihana Namu! <3 Mie pääsen liian usein kyselemään meidän koiralta että miksi söit paskaa (ja samalla toivon kovasti että se ois ees elukan paskaa eikä ihmisen, jotenkin vähemmän ällöä..) :D

    • Kamalaa :D Oon kuullut tosta ongelmasta, mutten ole törmännyt vielä itse. Hakisin varmaan ammattiapua jos on ihan päivittäinen ongelma :S :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta