Cupcake Princess

Niin kuin näkyy, blogi on uudistunut banneria myöten!
Heti kun ylläpito saa aikaiseksi osoitekin muuttuu cupcakeprincess.fitfashion.fi

Miksi uudistus ja mikä ihmeen Cupcake Princess?
Halusin tuoda vähän uusia tuulia blogiin. Fitnessaku oli tosi toimiva nimi kun hain nimeä bikinikisoja varten. Kisojen jälkeen nimi ei ole napannut ollenkaan. Juttelin tästä parhaan kaverin Julian kanssa, joka on siis ennen harrastanut aktiivisesti taitoluistelua. Selitin tilanteen niin, että tämä tuntuu vähän samalta kuin jos Julia bloggaisi ja hänen bloginsa nimi olisi LuisteluJulia.. Ei kuulostanut Juliankaan mielestä kovin houkuttelevalta. Haluan jatkossa painottaa, että olen paljon muutakin kuin ”fitness”aku ja että jauhelihan punnitseminen ei ole minulle mitenkään maailman paras tapahtuma :D Olen ihan ihminen ja taistelen itsekin viikoittain kaikennäköisiä herkkuhaluja vastaan. Rakastan terveellistä kunnon ruokaa, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että runebergintortut, sipsit, Ben & Jerry ja cupcakeit maistuu sairaan hyvälle! Niin sairaan hyvälle, että voisin syödä niitä kunnes ihan kirjaimellisesti sairastun. Voisin, mutta valintani on, etten sitä tee.

_ADE0653_LowRes

Kisavuotena mulle sopi tosi hyvin, että ruokaohjelmaa noudatettiin vuoden ympäri, eikä siihen kuulunut mitään ”erikoista”. Blogia pidempään lukeneet muistavat, että olin ihan hyvä kehittelemään erilaisia annoksia ja makuelämyksiä saatujen ohjeiden makrojen mukaan. Kisojen jälkeen rytmi hävisi, ihan kaiken osalta. En ollut tehnyt töitä kunnolla pitkään aikaan, senkin pariin palaaminen tuntui hieman haasteelliselta. Treenit ei kiinnostaneet ja ilman tavoitteita ruokakaupassa oli sokka irti. Nyt kun kroppa on palautunut ja ihana arki on tällä taas, nautin siitä, että jälleen pystyn noudattamaan tiukempaa puhdasta ruokavaliota. Bombshelleihin liittymisen jälkeen sain sen jo kaipaamani raikkauden takaisin elämääni. Uutta valmennuksessa on 1 extra-ateria / päivä. Syön siis yhteensä 6 kertaa päivässä. Isoin muutos on kuitenkin viikoittainen vapaa-ateria. Vapaa-ateriaa varten on myös ohjeet, eli ihan mitä vaan ei siihenkään kuulu. Tässä onkin haasteeni, vapaa-aterialla pitäytyä suunnitelmassa. Olen sellainen, että helposti mielessäni ajattelen, että kerrytän vapaa-aterioita jollekin viikolle enemmän tai kun kerran on yksi vapaa-ateria niin voihan sitä löysäillä muuallakin?

Kisoja ennen olin tosiaan menettänyt elämänhalusta jonkun 90% ja olin tosi väsynyt itseeni. Jaksoin tehdä kaiken, mikä kuului valmennusohjeisiin, mutta mitään normaalia en sitten jaksanutkaan. Pyykit, kaupassakäynnit, ruoanlaitot, työt.. ei niihin riittänyt energia eikä aina aikakaan. Halusin vaan nukkua ja treenata. Tästä kokemuksesta viisastuneena tunnen kroppani nyt moninkertaisesti paremmin kuin ennen kisavalmennusta. Tiedän milloin kroppani TARVITSEE ruokaa ja milloin se vaan HALUAA sitä :) Tää on ollut mulle tosi iso ahaa-elämys kun tajusin oikeasti oppineeni tämän erottelun.

Aurora02326_LowRes

Nyt Booty Campin aikana on käynyt pari kertaa niin, että oon illalla vastannut koneella meileihin yömyöhään asti ja mennyt vasta 02 nukkumaan. 05.15 onkin jo herätys, jotta kerkeää 06:15 salille valmistelemaan asiakkaiden aamutreenejä. Tunnin tehokkaan ja oikeasti tosi hauskan valmentamisen jälkeen vedän omat treenit ja aerobiset siihen päälle. Protskut naamaan, suihkuun ja syömään Frozzypackistä salaatti. Pari tuntia koneella hommia ja sen jälkeen seuraavat illan asiakkaat. Asiakkaiden jälkeen kauppaan, kotiin laittamaan ruokaa ja tekemään lisää töitä. Jos kyseessä on perjantai on kiva jos on jotain muutakin elämää kuin sali ja kokkaaminen, joten lähdetään leffaan, moikkaamaan perhettä tai kavereita. Kotona joskus yöllä. Oon ollu hereillä 24h. Palaan tähän kohta.

Tällä hetkellä syön itse treenimäärään nähden tosi vähän kaloreita n. 1650-1750 / päivä. Tämä ei ole mikään loppuiän kalorimäärä, eli hetkellistä, mutta silti tuntuu välillä, että se on liian vähän. Tunnollinen ”fitnessaku” ajattelee, että Harmi, ohjeet on mitkä on, taistelet vaan nälkää vastaan, et sä mikään luovuttaja oo. Haluutko sitä bikinikroppaa vai et???

Toisaalta aikuistunut ja viisastunut minä ajattelee omaa terveyttä, ettei ole järkevää päättömänä tehdä jotain muka itseään varten jos se ei tunnu hyvältä. ”24h” -tyyppisinä pitkinä tai erityisen raskaina päivinä tää ajatusmaailma on alkanut voittamaan battleja mun mielessä ja syön sen extra protskusheikin tai avokadoleivän. Se on mulle enemmän hyväksi kuin haitaksi, vaikka poikkeankin ”säännöistä”.

Täydellisestä kurinalaisuudesta poistuminen terveelliseen järkevään ajatteluun on mulle tosi vaikeaa. Ja sitten kun sieltä poistuu, niin mistä mä tiedän ettei lähde lapasesta? Pelottaa, että kun vähän annan itselleni köyttä, niin koko pakka romahtaa, kaikki ohjeet unohtuu ja fitnessakusta tulee palloaku. Tuntuu niin hassulta. Mä en pelkää mitään käärmeitä tai lentokoneesta hyppäämistä, mutta yks avokadoleipä saa mut tutisemaan. Kauhea kamppailu pään sisällä, että pitäsikö nyt kumminkin olla huono omatunto ja rankaista itseä jollain tavalla. Kuulostaa ihan syömishäiriöiseltä ja ehkä se sitä onkin jollain asteella.

Mun on aiemmin ollut tosi vaikea kirjoittaa tästä aiheesta. Siitä, että joskus jopa kannattaa syödä jotain ylimääräistä. En kisa-aikana edes ajatellut niin, mutta nyt se on muuttunut. Se miksi tän lausuminen on ollut vaikeaa on, että vaikka itse ajattelen näin niin se ei silti mun mielestä päde kaikkiin. Jos jotain oikeasti haluaa niin ei ole varaa lipsua yhtään minnekään. Etenkin kun puhutaan ylipainosta, joka ihan suoraan haittaa terveyttä, ei millekään omille haluille kannata antaa valtaa koska se haittaa prosessia ja saattaa jopa katkaista sen. Tiedän, että mun blogia lukee tosi erilaisia ihmisiä ja siksi onkin vaikeaa antaa yhtä linjausta. Vaikaa puhua mun omista linjauksista, koska ei niitä saisi yleistää.

Haluan painottaa sitä, että kommunikointi valmentajan kanssa on hirveän tärkeää, etenkin silloin jos jokin painaa mieltä tai kroppaa. Mullakin on tässä parannettavaa ollessani itse asiakkaan / valmennettavan roolissa. Liian helposti taistelen vaikkei sille ole tarvetta.

Blogiuudistuksen myötä haluan painottaa juuri sitä, että mäkin taistelen! Mun kroppa ei ole sellanen, että voin syödä mitä vaan koska mä paisun siitä heti. Mun mieli ei ole vielä sellanen, että osaan annostella oikein ilman sopimusta ja tavoitteita. Aina kun mun tekee mieli jotain turhaa herkkua, mietin päässäni opitusti, että mitä mä haluan? Ennen vastaus oli helppo, sillä halusin kisoilla olla niin tikissä kuin mahdollista, ei tarvinnut edes miettiä. Nykyään mietin useinkin pikkunälkäisenä, että ehkä mä olisin onnellisempi 70+ kiloisena, voisin syödä ihan mitä vaan. Todellisuus on, etten olisi onnellisempi ja tiedosta sen kyllä, se vaan aina pääsee unohtumaan hetkeksi. Niin pitkäksi aikaa, että sitä joutuu ihan kunnolla miettimään. Viime syksynä mässäillessä mulla oli tosi huono olo, paska kunto, en saanut nukuttua ja mihinkään ei ollut energiaa, eikä se ollut mistään kalorivajeesta kiinni vaan päinvastoin. Tää on nyt mun kertomus siitä, miten palaan mulle normaaliin tasapainoiseen elämään ja etsin sen kultaisen keskitien, jota en aiemmin edes uskonut olevan olemassa. Haluan tietää mitä mä ravinnolta tarvitsen milloinkin ja haluan nähdä itseni peilissä riittävänä. Mun ei tarvitse olla täydellinen, haluan tyytyä vähempään.

_ADE0641_LowRes

Cupcake Princess on mimmi, joka taistelee ollakseen ”cupcake’ejen” yläpuolella. Konflikteilta ei aina vältytä ja kaverithan pitäisi pitää lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä. Missä raja menee ja miten rauha pysyy maassa? Onko ”cupcake” vihollinen vai kaveri, jota on kiva nähdä välillä? Stay tuned ;)

/Aku

Instagram: @aurorarenvall
Facebook: täällä

*Kuvat on Studio Adessan Tuula Heikkisen käsialaa ja hänellä on teille lukijoillekin kuvaustarjous tästä klikkaamalla (voimassa 10.6.2014 asti), teen kuvauksista vielä erillisen postauksen :)

Aku

44 vastausta artikkeliin “Cupcake Princess”

  1. Ihana teksti! Käyn samalla salilla ku sä ja välillä kateellisena katson sun treenitahtia ja itelle tulee sellanen olo että laitanpa lisää painoja laitteisiin:D mä oon kuullu ja lukennu tosi monesta blogista näistä bikinifitness kisoista ja yksi nimeltä mInitsematon bloggaaja kehtaa vielä väittää että bikini fitnekseen tähtääminen on terveellistä yms…en vaan vieläkään ymmärrä mitä tervewllistä on olla dietillä ja treenata useampi tunti päivässä:O

    • Kiitos, tosi kiva kuulla, että on sivullisen silmin ollut vauhti päällä salilla :D! Tuu ihmeessä moikkaamaan joskus jonkun sarjan välissä tai aerobisen kesken :)!

      Dieettejä on niin erilaisia, ettei kaikkia kannata heti tuomita ja mitä joka päivä treenaamiseen tulee niin sekin voi olla ihan terveellistä kunhan pitää huolta palatumisista ettei tahti ole ikuinen :) Dieetillä myös kalorivaihtelut ovat tärkeitä. Dieettihän voi olla -100 kaloria tai -1000 kaloria päivässä, sillä ehkä suurin merkitys jaksamiseen :)

      Kyllä mä vielä uskon, että on olemassa ihmisiä, joilla dieetti on saatu hoidettua niin, että kisaaminen on läpi vuoden mielekästä :) Olisi kivaa joskus liittyä siihen porukkaan :)

  2. Sun blogin kuvapuoli on muuttunu pornosivuks, mikä on harmi ku teksti oli kiinnostava ja suht hyvällä äidinkielellä kirjotettu. Inhottavaa ku fitness-lajien harrastamisen varjossa oikeutetaan oman perseen kuvien levittely sun muut mauttomuudet :/ Uskottavuutes kärsii näiden kuvien myötä, ja veikaan etten oo ainoo joka näin ajattelee.

    • Kiitos kehuista, jos niitä nyt tuossa loppupeleissä oli ollenkaan. Mitä pornosivuun tulee niin kuule, voisin linkittää sulle OIKEAN sellaisen niin pääset sitten vertailemaan, että pitääkö paikkansa. Mun asut tässäkin VS. uimarin tai balettitanssijan asut? Kai huudat heidänkin blogeissa, että PORNOA!!! :D

      Mun blogissa ei tulla näkemään varmaan koskaan mitään pitsialusvaatteita, haluan pysyttäytyä sporttisemmissa asusteissa. Toisaalta en ole yhtään pitsejä vastaan muiden bloggaajien niitä käyttäessä. Ihan kivaa nähdä kunnolla toisen body, sillä sehän on blogin pääaihe. Vaikeaa nähdä onko sitä käyty salilla ollenkaan jos pukeutuu verkkareihin ja collegeen joka kuvassa.

      On olemassa paljon blogeja, joiss ei esitellä mitään pintaa. Lue niitä. Bikinifitnesskisaajien blogit, -ex tai nykyisten, ei taida kuulua niihin. Täällä esitellään pintaa ja pidetään siitä. Täällä myös arvostetaan muiden kannustamista ja positiivisuutta.

      Mitä siihen ”suht hyvään äidinkieleen” tulee niin tää on mun VAPAA-AJAN blogi. Kirjoitan ihan miten mua kiinnostaa. Suomi ei edes ole mun äidinkieli, eli se siitä.

    • Mä en koe, että tässä blogissa olisi kuvat muuttunut pornoksi. Kun katsoo tälläkin portaalilla bloggaavien kuntokuvia, joissa vilahtaa pitsistringit kuntokuvissa, niin ei nämä pornoa ole :D Blogin uudelle nimelle en tosin lämmennyt, se on jotenkin vähän hassu. Tai no ehkä siksi kun siinä yhdistyy kaksi sanaa, joista en erityisemmin välitä ”cupcake” ja ”princess”. Muffinssiprinsessa? Bannerissa on vähän liikaa tavaraa – pikkuisesta pyssystä lähtevä jättiluoti on hauska idea, mutta toteutus jotenkin koominen :D Ehkä vähempi olisi enemmän? :) Uskon kuitenkin, että tää alkaa ajan kanssa näyttää ihan hyvältä. Pientä muutosvastarintaa liikkeellä minulla :)

    • Kiitos! :D
      Halusin ihan tahallaan tehdä täysin överin bannerin, mikä ei ole ollenkaan realistinen ja jossa on ihan liikaa kaikkea. Sellasta mun elämä välillä on :D Mä en ole luonteeltani yhtään hiirulainen ja haluun, että se nyt näkyy. Mun luonne on aika kaksjakoinen oon yllytyshullu seikkailija, mutta toisaalta myös tosi old school mitä tulee vanhempien auttamiseen, muiden puolustamiseen ja sanojensa takana seisomiseen.

      Toivotaan, että tää on vähän niin kuin iPhonen tai facebookin uusi versio. Ensin ottaa päähän, että miksi jo hyvää pitää muuttaa!? mutta lopulta tulee hyväksynyä, että on tää itseasiassa parempi uusine ominaisuuksineen ;D

      Ainiin ja nimestä vielä: Cupcake’it on siis mun överilemppariherkkuja (suomeksi kai kuppikakku :D ) ja Princess ei tosiaan tuu mistään sellasesta, että ajattelisin olevani kuninkaallinen tai muiden yläpuolella vaan siis mun oikeasta nimestä ”Aurora”, mihin ainakin kaikki pikkutyöt aina vastaa, että ”Ootko sä se prinsessa?” :D Joskus kun olin sinkku yks näistä pikkutytöistä jopa tokas tohon perään, että miksei sulla oo prinssiä? :D Sain selittää jotain sinkkuprinsessa stooria, enää ei sentään sitä tarvii tehdä ;)

  3. Onpas nättejä kuvia! :) Ja kiva uus banneri!

    Tosi hyviä pointteja teksti täys. Itellä myös sokerihammas on aika vallitseva, mutta muut himot ja unelmat on vielä senkin yläpuolella.

    silfvernagel.fitfashion.fi

    • Kiitos <3 Sun kommentti piristi tosi paljon! Kivaa kun muillakin on samoja näkemyksiä :)

  4. Kauniita kuvia, seksikkāitā hyvāllā maulla, ei missāān nimes pornoo.. Blogi muutenkin mielenkiintost luettavaa :)

  5. Oih, aivan loistava uus banneri ja nimi :)! Oon vasta hetki sitten eksyny sun blogiin, ja tää nous ehottomasti mun lemppariks heti kerta heitolla :) Oot jotenki tosi kannustava ja pirtee, suhun on helppo samaistua ja susta saa virtaa :) Ihanaa, että joku jaksaa kirjotella tällasii pitkiä tekstejä, joissa on oikeesti jotain sisältöökin, ja tekstit on helppo lukuisia ni tämmönen adhdkin jaksaa lukee ne loppuun :) Aurinkoista kesän odotusta sinne, ja voimia ”tahtojen taiston kanssa” ;)

    • Heippa Jenni! Just sun kaltaisten (lue: omankaltaisteni :D ) adhd tyyppejen takia kirjoitankin tälleen rennommin. Mä en itse todellakaan jaksa lukea mitään lääkepurkin kyljestä tai oikiksen kirjan keskeltä tempastuja tekstityylejä. Siks tykkään itsekin blogeista, koska bloggaajilla ei ole mitään kustantajia inisemässä jokaisesta sanamuodosta. Mun mielestä tämmösesta todella vapaasta tekstistä välittyy persoona paljon paremmin. Hyvä kirjoittahan välittää persoonansa kirjakielläkin ihan tosta noin vaan, mutta jos ei ookaan se paras kirjottaja? Helpottaa tällanen ;)

      Ihana kuulla, että tykkäät! Hyvää kesänodotusta sullekin ja hirmusesti tsemiä omiin taisteluihisi :)!

  6. Minusta kuvissa ei ole mitään pornahtavaa, vaan kauniin, terveen kropan omaava kaunis nuori nainen jolla on asenne kohdallaan :) Kunpa itsellänikin olis samanlainen itsekuri ja tietotaito oman unelmakropan saavuttamiseen…
    Vähän ihmetyttää miksi jonkun blogia pitää lukea väkisin jos kuvat ja kirjoitusasu ei miellytä? :D

    Hieman hämmennyin uudesta bannerista, luulin että oot vaihtanut leivontablogiin! :D Pitäis omaakin blogia ”sisustaa” taas joskus…

    Blogin sisällöstä mulla ei oo mitään valittamista, toki toivoisin itse enemmän ruokavinkkejä (en oo vielä uskaltautunut testaamaan mitään proteiiniherkkuja) ja vaikka treenivinkkejä, erityisesti salille :)

    Tiedän Aku että olet kiireinen, mutta jos joskus tylsä hetki iskee niin täällä ois yks joka odottaa innolla Jätemäen porrastreenejä :D Pitääkin lähteä pikkuhiljaa jo itsekseen harjoittelemaan jotta pärjäisin muille edes jotenkin…..

    • Tosi hyviä pointteja Marjo ja kiitos kehuista!
      Leivontablogi ois aika hauska, vois vaan olla liian iso houkutus mulle olla syömättä kaikkea :D Välillä leivon kavereille, mutta tarpeeksi harvoin, että voi vielä vastustaa kiusauksia :D
      Julkaisen pian jututn porrastreeneistä ja parista muustakin treenistä ;)

  7. Ihana ihana ja ihana Aku. Mieletöntä tekstiä, ei voi muuta sanoa kun että onneksi pääsin vielä sun valmennettavaks. Parempaa pt tä saa hakea ja dat ass…..

  8. Kiitos ihan hirveästi kirjoituksesta, sanoit jollain ihmeellisellä tavalla auki ne kaikki asiat, joita oon itsekin pohtinut. Pitkään miinuskaloreilla olleena haluaisin vihdoin alkaa saada jotain maalaisjärkeä syömisiini. Pystyn niin samastumaan ajatukseen siitä, että joku avokadoleipä pilaa päivän ruokailut, koska se on ”ylimääräistä”. On todella vaikea päästä eroon siitä kaikesta kontrollin tarpeesta, ja yrittää opetella kuuntelemaan kroppaa, ja tarvittaessa syömään enemmän. Kai se on vaivan väärti, mutta itse ainakin vielä opettelen.

    Sun blogi on ollut mulle kullanarvoinen, kiitos että olet jaksanut sitä kirjoittaa kaikesta huolimatta. Näytät aivan upealta ja kauniilta, siis vau! Toivottavasti löydät elämääsi juuri ne oikeat asiat, mitä tarvitsetkin :) Voimia kevääseen!

    • Kiitos Moona kun kommentoit <3
      Just tällaset samaistumiset on mullekin tosi kullanarvoisia. Bloggaajana tuntuu usein siltä, että pitäisi olla jotenkin yli-ihminen ja hankalaa tasapainoittaa sitä ettei ole, kun ei kumminkaan ihan kaikkia yksityisiä asioita halua jakaa täällä.

      Voimia sinnekin, antoisia treenejä ja ruokaa, joka tekee kehon & mielen onnelliseksi :)!

    • Kiitos M !
      Pakaraliikkeitä vaan kehiin ja kunnon tekniikat. Mieluummin hitaasi ja keskittyneesti kuin vauhdilla ja hutiloiden :) Kyllä se sieltä nousee!

  9. Minusta ihan mielettömiä kuvia ja on porno kyllä kaukana. Siellä vaan huutelee joku kateellinen, ei ehkä niin hyvässä kunnossa oleva ihminen…Mutta! Minä innostuin myös pitämään blogia luettuani sinun blogiasi. Olen melko tuore seuraaja. Aina taistellut lasten jälkeen painon kanssa ja NYT olen saanut kipinä liikuntaan! :D Olen 32-vuotias ja painoa pitäisi pudottaa kymmenisen kiloa. Jatkan kyllä varmasti lukemista ja odottelen fitnessgurun pakettia innoissani. :)

    • Jeij, hyvät tuotteet siis tulossa tukemaan projektia :)! Mullakin alkaa nyt loppumaan, pitää itekin tilata lisää :)
      Kiitos kehuista! Tahdonvoimaa ja hyviä treenejä toivottaen, 10 kiloa saa pois ennen rantakelejä jos haluaa 100 lasissa pistää hösseliksi :)!

    • Tänään oli aamua paino 66,5kg ja tämä on toinen kova treeni viikko. Ruokahommat on ollu noin kolmisen viikkoa kunnossa. :) Vielä ei oo tullu ”välikuolema” vastaan. :) Katotaan kuinka hösseliksi jaksan laittaa. Hyviä treenejä myös! :D

  10. Hahahah musta tuntuu että toi pornojuttu on provo tai sitten erittäin tynnyrissä kasvatetun ihmisen mielipide. Juu ei ole pornoa :D. Oon aika uus lukija ja mä ainakin henk koht pidän sun tyylistä ja kirjoitusasusta.. Ite kirjottelen myös blogia laihdutuksesta (ehkä joskus sitten siintää ne fitness kissa haaveetkin mut ei vielä.) ja oon ilonen että saa monta näkökulmaa asiaan, siun kisakausi ei vissiin dieetin kannalta ollut se helpoin?. Nautitko tällä hetkellä treenaamisesta? Et ilmeisimmin kisoihin ainakaan tällä erää ole lähtemässä.. siksi kiinnostaa :). Cupcake princess nyt on aika jänskä nimi mutta toisaalta tää on sun blogi ja sen pitää olla sinun näkönen.. en usko että ’laihdutusmatka’kaan on monen mieleen :D. hihi. Jatka samaa linjaa vaan :)

    -hanna-
    http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/

    • Moikka Hanna!
      Mä oon normaalisti aika helposti syttyvää sorttia, tulenarkaa siis, mut oon varsinkin blogin myötä yrittnyt opetella rauhoittumaan ja olemaan se aikuinen tilanteissa. Joskus on kyllä sellasia ihme huuteluita, että en edes halua yrittää pysyä aisoissa :D Provot on siis periaatteessa ihan hyvä juttu, saatan kasvaa ihmisenä niiden myötä ;)

      Mun dietti oli huippu, paitsi vika kuukausi. Läppärillä tai pädillä katsottuna tossa oikealla tän sivun laidassa on mun suosituimmat jutut ja sieltä 2 ekaa taitaa olla kisadieettiaiheisia :) Nyt nautin treenaamisesta :)! Ei se vieläkään mikään mun rakkain asia ole (ei ole koskaan ollutkaan), mutta suurimmaksi osaksi positiivsta anyway. Oon niin nautiskelijatyyppiä, että kyllä mä sohvalla mieluummin kiinteytyisin kuin kyykkäämässä :D

      Kiva kun tykkäät blogista ja ihana kun kommentoit <3

  11. Diggailen ihan hirveesti sun blogista! Mun mielest oot yks parhaista kirjottajista ja vaikutat ihan super hyvältä tyypiltä! Eka ihmettelin kans tota banneria, mut toi teksti (+överikokonen luoti) avas ton idean ja mun mielestä se on tosi hieno! Ihanaa kun oot noin rohkee, respect!

    • Kiitos respecteistä ja ystävällisistä sanoista Minna, means a lot <3
      Kiva kun tykkäät bannerista, jonkin aikaa sitä säädin mikään photoshop pro kun en ole :D

  12. Kiva kuulla postausta heikoistakin puolista (herkkuhimo!), se saa mutkin tuntemaan oloni että oon vaan ihminen jos joskus herkuttelen :) ja kun ei tässä mihinkään kisalavoille olla menossa vaan ihan perus hyvänolontreenaaja!
    Mut jollain tavalla mä tykkään tosi paljon tosta sun bannerista ja uudesta bloginimestä. Tai siis ne on niin erilaiset verrattuna edelliseen banneriin ja fitnessakuun, mut hei- onhan tää blogikin muuttunut ihan hurjasti.
    Ja haluan myös sanoa että oon tavannut sut joskus livenä, ja vaikutat tosi hyvältä tyypiltä ja ammattitaitoiselta siinä mitä teet!. Sitten kun mulla on joskus varaa pt:seen niin ei oo kyllä epäilystäkään kenet yritän saada siihen! :)

    • Ihania sanoja Mia, kiitos kovasti <3 Missäköhän me ollaan tavattu, heti aloin miettimään :)?
      Yritän olla hyvä tyyppi ja ammattitaitoinenkin, molempia pyrin kehittämään :) Mun mielestä toi hyvänolontreenaaja on tosi kiva sana, kuulostaa just siltä mitä se on :)

    • Nimenomaan, tavoitteena hyvä olo sekä päälle että kropalle! Promotöissä ollaan! :)

    • Kiva tietää :)! Tuu moikkaamaan jos joskus bongaat livenä :)

  13. Terrve! Olen jo jonkun aikaa lukenut blogiasi , ja nyt ajattelin vähän kommentoida. Olen kolmekymppinen urheilua rakastava kotiäiti, joka tykkää paljon blogistasi , ja saa siitä paljon iloa ja virtaa..2,5 vee rinsessan äitinä koen tärkeänä ottaa sitä omaa aikaa, ja tällä hetkellä treenaan toiselle puolmaratoonille joka on toukokuuss :) tykkään myös bodypumpista..sitten kun puolimaratooninon ohi, haaveilen kuntosalilla treenaamisesta, mitä en ole harrastanut tyyliin ikinä..saako sinulta kuntosaliohjelmia? Ihanaa viikon jatkoa :)

  14. Sulla on ihana blogi<3 oon lukenu sitä jo jonkin aikaa ja ootan aina seuraavia postauksia innolla!!

    • Tosi kiva kuulla Viltsu! Tekee mieli kirjoittaakin enemmän kun saa tällaista palautetta :) Ihanaa viikkoa sulle!

  15. Olin lukenut sun blogia pitkään, mutta alkoi kiinnostamaan enemmän blogit, jotka kertovat itsestään vähän syvällisemmin ja aidosti omana itsenään, eikä vain pintapuolisesti jotain yleistä treeneistä tai ruoasta. Fitfashion blogiportaalissa on muutamia tämmöisiä bloggaajia, muut blogit olen suosiolla jättänyt lukematta, samoin jostain syystä jäi sunkin blogi taka-alalle. Mutta tänään satuin aukaisemaan tän, ja liityn takaisin lukijaksesi! Hienoa tekstiä, kiitos kun menit pintaa syvemmälle. :)

    En tosiaan ymmärrä miksi pitää antaa negatiivista kommenttia, jos ulkonäkö/sisältö ei kiinnosta. Luulisi tosiaan, ettei ole kovin vaikeaa olla vain lukematta jos ei kiinnosta. Älä siis välitä noista negatiivista kommenteista, oot upee! :)

    • Kiitos Riikka, ihana kuulla <3

      Bloggaajana on välillä vaikeaa olla kokoajan avoin, koska:
      A) jotkut asiat on vaan yksityisiä ja kun niitä ei aina itsekään halua miettiä niin ei niitä maailmallekaan halua jakaa
      B) aina ei vaan tapahdu mitään syvällistä, mäkin elän suht normaalia arkea joka päivä :) Herätys, töitä, ruoanlaittoa, pyykkäämistä, siivoomista, kauppaan raahautumista, pankkiasoita, kirjanpitoa, facebookkaamista, instahengaamista, telkkaria, astioiden pesua, matolla makaamista jne :D

  16. AKU! <3 Olen aina ajatellut että nuo ruokavalio-ohjeet rakentuvat oletukselle et nukutaan se 8 tuntia…? Eli jos nukut 3 tuntia niin tarvitset luonnollisesti siihen lisää ruokaa. Tuli ihan paha mieli, älä oikeasti ota stressiä tuollaisesta. ;( <3<3

    • Yritän olla ottamatta :)<3 Ruokavalio-ohjeet vaihtelee niin paljon ja näkemyksiä on miljoona. Terveys ja hyvä olo edellä mennään <3

  17. Sponsoroiko Casall sinnuu, vai sattuiko muuten vain heirän paita päälle? :) Miksei Daddy’s girliä kuvauksiin?

    • Hei!

      Ei sponsoroi :) Ostin paidan kun oli -50% :)! Daddy’s Girliltä olen saanut haalareita, pipoja ja yhden laukun, eli ei oikein mitään sopivaa näihin kuvauksiin koska kaikki ovat minun käytössäni ulkona käytettäviä varusteita ja tässä halusin esitellä pintaa. Sisällä en myöskään käytä pipoja muuta kun hätätilanteessa (super bad hairday). Lippiksiä tykkään kyllä käyttää sisälläkin, duunissa näkee usein mut lätsällä :)

  18. Oon seuraillut sun blogia sun kisoista lähtien ja tää teksti oli paras tähän mennessä! Ihana, inspiroiva ja blogi tuntuu ennen kaikkea aidolta :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta