Even loppuraportti

Hellou!

Tätä on nyt odotettu ja pitkään, mutta tässä se nyt on harjoitusvalmennettavani Even loppuraportti. Virkeistetään aluksi vielä muistia ja kerrataan miten kaikki alkoi. PT-koulutukseni ajaksi meitä kurssilaisia pyydettiin hankkimaan valmennettavat 2kk ajaksi. Valmennettavan kanssa piti treenata 2 kertaa / viikko ja tietty tehdä ohjelmat jne. Kuulutin Facebook sivullani että valmennettavaa haetaan ilmaiseen 2kk valmennukseen. Hakemuksia tuli todella paljon ja sain kuulla mitä koskettavempia tarinoita ja olisi halunnut auttaa kaikkia. Koska se ei valitettavasti ole mahdolilsta, lopputulos oli, että nuori laulajan ammattia aloitteleva Eve aloitti kanssani valmennuksen. Even kuuden viikon muutos oli niin ihailtava, että pyysin hänen lupaansa saada julkaista kuva Muscle Fitness Hers -lehdessä kolumnini yhteydessä. Ilokseni muutoskuva myös julkaistiin ja vielä sivun kokoisena!

6 viikkoa eve ja akuKuvan julkaisemisen jälkeen valmennusta oli jäljellä enää kolmisen viikkoa. Flunssan ja liikkeellä olevien pöpöjen johdosta valmennusaikaan tehtiin poikkeus ja sitä lykättiin, useaan kertaan.

Näin Eve kertoo itse:

”Nyt on sitten saatu päätökseen Akun kanssa tämä treenijakso ja jos ei mitään muuta jäännyt käteen, niin ainakin ihan loistava kokemus ja mahdollisuus päästä aluilleen uuden suunnan löytämisessä. Puolen välin maissa olin muutaman viikon kipeenä ja lopussa myös, mutta teimme sitten sen mitä siinä kunnossa pystyi ja kävimme esim. yhdessä lenkillä kävelemässä. Kun sitten aloin parantumaan, niin musta ehkä jotenkin tuntui, että niskassa oli painamassa vapaa-ajan musiikkihommat, koulutyöt, työt ja siinä välissä piti koittaa pitää kotona ja ystävien kanssa asiat kunnossa ja lopussa keskitinkin aivotyön lähinnä kaiken kasassa pitämiseen ja ehkä vähän unohdin tiukan liikuntaohjelman. Olen monesti iltaisin potenut huonoa omatuntoa siitä, että olenko nyt tehnyt väärin keskittäessäni hetkellisesti ajatukseni ja motivaationi muita asioita kohden, vaikka olenkin saannut tällaisen loistavan tilaisuuden vielä ilmaiseksi! Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tämä on elämää ja kaikilla meillä tulee sellaisia hetkiä, että välillä on vähän rankempaa ja silloin pitää ottaa etäisyyttä asioihin ja tehdä vain ne pakolliset, että jaksaa vielä seuraavallakin viikolla. Ikuisesti olen tästä kokemuksesta kyllä Akulle kiitollinen ja en voisi suosittella kenellekkään ketään muuta omaksi treenaajaksi, sillä Aku on aina 110% tsemppi päällä ja motivoi sua ihan kyllä ihan toden teolla! Suosittelen siis lämpimästi :) Itselleni tästä jäi päällimmäisenä käteen kasa uusia tapoja valmistaa ja käyttää erilaisia ruoka-aineita ja neuvoja ja niksejä liittää liikunta osaksi arkea. Veikkaankin, että musta ei koskaan tule super fitnessladya, mutta siitä olen varma, että liikunta ja terveellisemmät elämäntavat pysyvät elämässäni sillä tapaa, miten saan ne tällä hetkellä aika stressaavaan ja kiireiseen elämääni mahdutettua (terveellisen ruuan laittoa kotona ja ystävien ja perheen kanssa yhteistä aikaa liikkuen viettäen ja muutaman kerran viikossa salilla käyntinä). Kiitos siis tästä ihanasta kokemuksesta Akulle ja olen kyllä sitä mieltä, että ilman sun apua en olisi edes tässä!! :)”

Itse voisin kommentoida, että Even valmentaminen oli mulle todella opettavaista ja yhdessä meillä oli hirmu hauskaa :)! Olin niin innoissani Even tuloksista ja kovasta työnteosta. Sen takia harmittikin kun aistin, ettei suunitelmassa taidetakaan pysyä enää. Valmentautuminenhan on vapaa-ehtoista eikä sitä pidä tehdä ketään muuta varten kuin itseään. Minä en mihinkään voi enkä halua pakottaa, kaiken on lähdettävä omasta päätöksestä. Ainakin omasta mielestäni olen hyvä motivoimaan, mutta sekään ei auta jos valmennattavalla itsellään on eriävä toteutustapa. Even valmennuksen aikana järjestin BurnFatBurn -porrasjuoksutreenejä, joista pari kertaa sovittiin, että tehdään ne yhdessä niin, että Eve on pääasiakkaani siellä. Tarjouduin myös auttamaan autokyydeissä paikanpäälle, mutta harmiksi emme treennanneet näissä porrastreeneissä kertaakaan. Kaikkea ei voi saada kerralla ja joskus pitää valita mihin panostaa. Omasta mielestäni 2kk ajanjaksolla ei pidä unohtaa muuta maailmaa, mutta tehdä sille selväksi, että tämä on nyt jotain mitä minun on vaan tehtävä itseäni varten. Valmennuksemme piti loppua 1.12.2013, mutta peruutusten takia tarjouduin vetämään viimeisiä treenejä vielä tammikuussakin, kunhan minulle vaan ilmoitettaisiin sopiva aika. Sopivia aikoja ei kuulunut ja helmikuussa ilmoitinkin sitten, etten loputtomiin voi pitää harjoitusvalmennuksen ikkunaa auki, että nyt se sulkeutuu. Sen vuoksi tässä loppuraportissakin on kestänyt niin pitkään, etten saanut valmennusta päätökseen alkuperäisen suunnitelman mukaan. Hyvillä mielin jatkamme molemmat omia puuhiamme, eikä ainakaan omasta mielestäni välillemme jäänyt mitään ikäviä tunteita. Sanoin Evelle, että jos hän vielä joskus kokee tarvitsevansa apuani niin se on kyllä saatavilla, uuden kappaleen muodossa :)

Kiitän Eveä hänen ajastaan ja ystävällisistä kehuista! Todella toivon, että Eve on onnellinen :)

Ihanaa viikonloppua!
/Aku

 

Aku

18 vastausta artikkeliin “Even loppuraportti”

    • Pahoittelut, että julkaiseminen kesti :) ! Sain kyllä Eveltä tekstin jo viikkoja sitten :)

  1. Hmm… Aika kiittämätöntä tollanen käytös ja todella epäreilua muita kisaan osallistujia kohtaan ja unohtamatta, että kyse oli myös sinun koulusta! Kaksi kuukautta on todella lyhyt aika ja valmennuskisaan osallistuvana Evellä oli varmaan syynsä! Lapsellista tuommoinen!

  2. Moi

    Voi että kun meni harmittavasti… Vaikka molemmat varmasti saikin jotain ajasta koska kyllähän Evessä muutosta huomaa kovastikin?

    Itse olen juuri Trainer4You n PT-koulutuksessa ja harjoitusasiakaskauteni päättyi hetki sitten. Hain samalla tapaa asiakasta ihan avoimella haulla ja kohdalleni löysin todellisen helmen. Hän harjoituskauden päätyttyä päätti muuttaa tavoitteitaan koska oli löytänyt kipinän kuntosaliharjoittelusta. Jatkamme siis edelleen yhteistyötä. Motivaatio oli niin kohdillaan että odotan innolla hänen tekstiään harjoituskaudesta:). Sun teksti pisti siksikin silmään kun kirjoitit että teillä oli hauskaa ja opettavaista, kun sitä se todellakin on. On mahtavaa että saa harjoitella jonkun kanssa asioita ja kyllä siinä puolin ja toisin oppi paljon asioita.

    Kiitos kun julkaisit kirjoituksen.

    Tsemppiä sulle PT:n hommiin ja ihanaa kesän odotusta

    Olen ensimmäistä kertaa blogissasi ja jatkan lukemista:)…. Löysin paljon mielenkiintoista luettavaa.

    http://istillcount.blogspot.fi

    • Moi!

      Ainakin valmennuksen alussa huomasi todella hienoja muutoksia. Vaikka muutos ei olisikaan ollut pysyvä (en tiedä) niin toivon, että Evekin iloitsi niistä saavuttamistaan tuloksista. Oli kivaa myös nähdä, että musta on tähän ja mä pystyn auttamaan muita ja SAAN tuloksia aikaan :)!

      Kiva kun sulla jäi asiakas pidemmälle tähtäimelle mukaan matkaan, niin mäki olisin toivonut :)
      Kiitos samoin, hyviä hetkiä palkitsevan duunin yhteydessä ja kiva kun jäät seurailemaan :)

  3. Itsekin painonpudotuksen ja elämäntapamuutoksen kanssa painiskelleena haluaisin tuoda esiin hieman toisenlaista näkökulmaa aiheeseen. Tämä siis aivan valmennattavaa tuntematta, varmasti valmentajana tiedät valmennettavan tilanteen ja menneisyyden paremmin.

    Itselleni heräsi siis ajatus, ettei se elämäntapojen muuttaminen välttämättä aina ole siitä laiskuudesta kiinni. Tai siitä ettei tiedä miten tulisi toimia. Jos kyseessä on useita kymmeniä kiloja ylipainoa omaava henkilö, löytyy taustalta varmaan myös syitä miksi näin on. Ja näinollen korostaisin myös sitä henkiseen puoleen panostamista ja oman käyttäytymisen tutkimista. Ehkä näin ajan kanssa ne perimmäiset syyt löytyvät ja sitäkautta on mahdollisuus myös toimintamallien muuttamiseen.

    Toki personal trainerina annat eväitä ruokailuun & oikeaoppiseen liikuntaan, mutta avainasemassa tällaisissa projekteissa lienee kuitenkin se mentaalipuoli. Ja ellei asiakas itse ole sitä työstänyt/saanut apua muualta, ei ehkä muutoksen aika vain ollut vielä.

    Nämä ajatukset siis aivan yleisellä tasolla, mm telkkarin laihisohjelmien innoittamana. Teille molemmille toivon kaikkea hyvää jatkoon.

    • Todellakin mentaalipuolella on iso merkitys. Olisin varmasti voinut itsekin keskittyä vielä enemmän siihen. Juttelimme kyllä ihan kaikesta salin ulkopuolellakin. En kuitenkaan usko, että mentaalipuolen vajaus on syy ”epäonnistumiseeni” pitää asiakassuhde nousujohteisena valmennuskauden loppuun ja sen jälkeenkin. Olet kyllä oikeassa, että syihin on tärkeää perehtyä. Tunteiden käsittely ja niiden ymmärtäminen on avainasemassa. Mun mielestä pitää kuitenkin muistaa, että PT ei voi elää kiinni asiakkaassa 24/7 eikä hän ole ajatustenlukija, eli osa mentaaliprosessista riippuu myös asiakkaan itsensä halukkuudesta muuttaa näitäkin asioita. Tämä vasta laaja keskustelunaihe onkin, se mitä päässä liikkuu ja miten se kaikkeen vaikuttaa, eli en nyt mene siihen sen enmpää etenkään kun en itsekään tiedä kaikkia vastauksia :)

  4. En tarkota nyt tätä pahalla mutta mun mielestä tää homma lähti jo alusta väärille raiteille. Sun olisi pitänyt valita joku ihan itse omien fiiliksen mukaan,eikä arpomalla koska siinä on just tää riski että kisaan on osallistunut joku joka ei ehkä ihan täysillä ole mukana.
    Toki tässä on myös omaa katkeruutta mukana,olisinhan itse tuon halunnut voittaa. 110% olisin minä antanut kaikkeni. Niinkuin varmasti moni muukin kisaan osallistuja.
    Myös sinua ja sun koulunkäyntiä kohtaan tuo on todella pettymys sinulle itsellesi? Harmittaa. Olisit varmasti oikeanlaisen valmennettavan kanssa saanut ihmeitä aikaiseksi!!
    Olet mahtava.

    • Mulle valmennus ei ollut pettymys. Sanon usein nykyisillekin asiakkaille kun he tunnustavat poikenneensä ohjeista tms, että ei se ole multa pois :)

      Kiitos kehuista <3 Mainittakoon vielä, että todellakin 99% uskoin siihen, että Eve olisi ollut 100% mukana ja halunnut pudottaa painoa suunnilleen itseni kokoiseksi. Tiedän, että valmennuskisaan osallistui TODELLA monta älyttömän motivoitunutta ja ihan oikeasti ajattelin, että Evekin kuului siihen porukkaan. Minulle lähettämiänne tarinoita oli ihan oikeasti välillä vaikeaaki lukea, sillä todella oli sellainen olo, että mun on pakko auttaa, että tää ihminen tarvii mua. Ei vaan tuntunut hyvältä valita kuka muka ansaitsisi mun avun eniten? Ei mun mielestä ihmisiä voi elämäntapamuutoksessa ränkata paremmuusjärjestykseen, tai jos voi niin ei se ainakaan kivaa ole ja siksi valitsin toimintatapani näin.

      Haluun, että muistatte, että kaikki on mahdollista! Mä oon valmentajana vaan helpottamassa elämää, en mikään varma voitto. Tässähän sen hyvin näkikin, että ei mun apu tarkoita sitä, että takuulla saa mitä luulee haluavansa tai haluaa, muttei tarpeeksi. Itse pitää tehdä töitä ja siihen on kaikilla mahdollisuus :)

  5. Todella itsekästä ja kiittämätöntä tuollainen käytös!! Sinun onneksesi näit edes jotakin tuloksia, vaikkeivät olleet ehkä pysyviä ::)

  6. Moi
    Huolimatta siitä että Eve teki väärin sua kohtaan, ei ole mun mielestä reilua Eveä kohtaan julkaista tuollaista tekstiä hänestä. Ymmärrän että tuollainen käytös harmittaa, mutta tuskin hänkään olisi netissä huudellut jos suhun ei olis ollut tyytyväinen.

    • Moi :)
      Mun mielestä Eve ei tehnyt väärin mua kohtaan vaan ehkä omaa tulevaisuuttaan kohtaan. Painotan sanaa EHKÄ, koska en tiedä, ei kukaan voi tietää :) Kommentoidakseni tuota, että asiakas ei muka huutelisi netissä jos ei olisi tyytyväinen: takuulla huutelisi! En nyt muista statistiikkaa, mutta niinhän sitä sänotaan, että jos ollaan tyytyväisiä niin kerrotaan yhdelle ja jos ollaan tyytymättömiä niin siitä kerrotaan heti kuudelle :D vai miten se meni? Anyway, oon yrittänyt esittää tän asian niin, ettei mulla todellakaan jäänyt mitään hampaankoloon ja haluun, että kaikki on onnellisia, ihan sama mitä tekevät :)

    • Tulee vaan mieleen et tuletko huutelemaan blogissasi kuvien kera kaikista valmennettavistasi jotka eivät onnistu tavoitteessaan.. Sitä ajoin takaa. Enkä tarkoita pahaa vaikka siltä voi vaikuttaa :D

    • No tää Even tapaus oli vähän eri kun oli kilpailun kautta voittanut ja tällänen ”harjoituskappale” koulussa! Ja myöskin ku Eve itse raportoi tänne blogiin. Noloa hänelle kun ei onnistunut! Akullakin varmaan jonkinsortin vaitiolovelvollisuus oikeista maksavista asiakkaista! Typerää edes kommentoida noin!

    • Kyllä, vaitiolovelvollisuus on kaikkien asiakkaiden kanssa, eli kaikki keskustelut, kuvat ja tiedot ovat minun ja asiakkaan välisiä. Harjoitusvalmennus oli poikkeuksellinen siinä mielessä, että tavoitteena oli kehittyä PT:nä ja kerätä asiakaskuntaa. Even onnistuminen toikin minulle huikeasti uusia asiakkaita, eikä minua sen koomin olekaan kauheasti nähty mainostamassa PT-paketteja, Booty Camp poikkeuksena :) Syy tähän on siis se, ettei minun tarvitse mainostaa kun menee oikein hyvin ilmankin :) Mielelläni julkaisen myös muiden asikkaideni onnistumistarinoita, tietysti aina luvan kanssa :)

    • En tietenkään :) Mun mielestä Evekin onnistui enemmän kuin epäonnistui, niin kuin kuvasta näkee ;) Kerran tuollaisia tuolksia aikaansaaneena se on huima voimavara kun tietää jatkossakin pystyvänsä siihen :)

  7. Varmaankin tässä rikotaan jonkin sortin vaitiolovelvollisuutta, kun on kuvat ja kaikki? Vai onko tämä asiakkaasi hyväksynyt tekstin ennen julkaisua? Toivoisin että lukijat saisivat vastauksen tähän!

    • Harjoitusvalmennuksen alussa sovimme väliaikaräaporttejen julkaisemisesta, eli tekstit on ihan Even itsenä kirjoittamia. Olin tosi iloinen siitä, että Eve suostui bloggailemaan :) Kysyin myös erikoislupaa Even flunssista puhumiseen, sillä normaalisti mielestäni terveydentila ei ole mikään julkinen asia. Kuviin sain myös hyväksynnän jo kauan sitten kun ne julkaistiin lehdessäkin.

Vastaa käyttäjälle Heino Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta