Kääk, meidän vuokrakämppä myydään!

Teinpäs 10 minuutin videopostauksen aiheista uuden asunnon metsästys ja opiskelutilanne :)

Pääsykoeopiskeluistani kyseltiin aiemminkin täällä blogin puolella ja minusta on ihanaa ja mielenkiintoista, että asia jaksaa kiinnostaa. Itse meinaan nukahtaa tuohon omaan videoon, niihin kohtiin missä höpöttelen pääsykokeista ja omasta suunnitelmastani kohti kauppatieteiden maisterin tutkintoa. Toisaalta se on kyllä minustakin mielenkiintoista kuulla, miten muut ovat edenneet kaupallisen alan ylemmissä koulutuksissa.

Tämä koko oma pääsykoesotkuni on jotenkin niin monimutkainen, etten millään olisi jaksanut kirjoittaa siitä siistiä tekstiä, joten videolla pälätän menemään :)


Edellisessä postauksessa: Ylen bikini fitness -dokumentti, 5 asiaa mihin samaistuin

Aku

12 vastausta artikkeliin “Kääk, meidän vuokrakämppä myydään!”

  1. Minulla yksi vanha luokkakaverini, koka valmistuin myös matkailualan restonomiksi pääsi nyt maisterivaiheeseen kauttatieteisiin. Joten tuo tradenomilinja on varmasti hyvä vaihtoehto edetä KTM:ksi!

    Itse valmistuin siis aikoinaan ammattikorkeakoulusta myös restonomiksi 2.5 vuodessa, eli vuoden etuajassa. Suurin osa luokkalaisistani valmistui myös etuajassa. Mielestäni siis ammatrikorkeakoulusta pystyy valmistumaan siis varsin vaivatta etuajassa. Minulla tuohon opiskeluaikaan kuului myös pakollinen ”olenmuuttanutjuurikotoayksinasumaan”-biletysvaihe ensim

    • Mäisenä vuonna, joten suht helposti tuo tuli suoritettua. Tsemppiä pääsykokeisiin!

      Lähti vähän ajoissa kommentti kun kännykällä kirjotan, mutta ainakin perille tuli :D

    • Vielä ei olla siinä tilanteessa, että voidaan maksaa 1500€/kk asuntolainaa ja vastiketta ilman, että elintaso tippuisi merkittävästi. Lainaa on kyllä meille siitä huolimatta myönnetty, mutta tehtiin päätös, että vielä ei ole sen käytön aika :) Tällä alueella on myös vielä kivempia sijainteja sitten, kun ostohommiin ryhdytään :)

  2. Moikka

    Painin tosi samanlaisten ajatusten kanssa, kun en myöskään ole mennyt sitä ”tavanomaista” reittiä suoraan lukiosta yliopistoon. Olin tehnyt siitä itelleni jonkun kynnyskysymyksen, että pääsen yliopistoon ja mietin kanssa vaihtoehtoisia tapoja suorittaa korkeakoulututkinto. Sen takia oli myös kovat paineet. Mutta fakta oli se, että mä halusin vaan oikikseen. Joten joo lukittauduin 7 viikoksi lukemaan pääsykoekirjoja. Mut en kyllä ajatellut sitä lukittautumisena, tein paljon kivojakin asioita tuona aikana, mutta päivät käytin lukemiseen, aivan samalla lailla kuin olisin ollut töissä. Stressaavaahan se oli, ei siitä pääse mihinkään. Mutta se on vaan 7 viikkoa. Ja kannattiko? No kyllä kannatti. Pääsin sisään ja tää opiskelu on antanut niin paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

    Mutta kyllä muistan hyvin ne paineet mitä mulla oli. Niin turhia! Onneksi oot löytänyt tuollaisen keinon päästä samaan lopputulokseen kuin alunperin halusitkin :) Ootko muuten miettinyt miksi haluat sen KTM tutkinnon tai miksi ylipäätään haluat korkeakouluttautua? Mä en ite osaa tuohon vastata. Tuun todella erilaiseta taustasta, eikä mun vanhemmat ole korkeakouluttautuneet. jotenkin itelle kuitenkin oli jostain syystä itsestäänselvää, että haen yliopistoon joskus. Ehkä siksi, että mua pidettiin perheen fiksuimpana :D Niin ne roolit vaan muokkaa ajatuksia!

    Tää taitaa olla eka kommentti, mitä koskaan oon tänne kirjoittanut, vaikka oon seurannut jo pidemmän aikaa sun blogia :) Tykkään sun blogista ja tää videokin oli todella luonnollinen! Olin kuvitellut jostain syystä sun äänen ihan erilaiseksi! Jatka ihmeessä näitä videoita :)

    Tulipa ihme lörpöttelykommentti. Mun pitäisi lukea tenttiin ja keksin kaikenlaista ettei tarvitsisi. Tässä vaiheessa kevättä alkaa vaan puhti loppumaan. Oon ite kanssa siis suorittamassa oikista nopeammalla tahdilla ja sen takia alkaa kyllä tuntumaan, että on loman tarpeessa :)

    • Isot onnittelut opiskelupaikan saamisesta ja vielä oikikseen, ihan mahtavaa!

      Tosi ihanaa, että kommentoit <3 On aina kivaa, kun pidempiaikaisen lukijan ääni tulee kuuluviin ja minäkin saan vähän fiilistä siitä, että ketä siellä ruudun toisella puolella onkaan :) Minkälaisia juridisia tehtäviä haluaisit valmistuttuasi tehdä?

      Itse haluan KTM-tutkinnon, jotta saan nopeammin ja laajemmin ovia auki kansainvälisiin johtotehtäviin. Tuotekehitys, kestävä kehitys ja innovaatiojohtaminen ovat valtavia mielenkiinnon aiheita :) Kuluttajakäyttäytyminen on myös sellanen aihe, mistä voisin lukea 4000 kurssia. Henkilöstön kouluttaminen, johtaminen ja liiketoiminnan tehostamiseen liittyvät asiat ovat myös erittäin erittäin mielenkiintoisia. Vielä mielenkiintoisempaa olisi nähdä tulevaisuuteen, että mitä työtä sitä tuleekaan ennen eläkeikää tekemään, kun on niin paljon vaihtoehtoja :)

      P.S Niin ja tosta mun äänestä: moni sanoo noin :D Pari kertaa mut on tunnistettu kaupan kassalla… juurikin äänestä, hahaa :D

    • Moikka

      Siis mä en todella tiedä vielä minkälaista hommaa haluan tulevaisuudessa tehdä! Aina kun alotan uuden kurssin niin mietin, että täähän on todella mielenkiintoista. Onneksi meillä on yleistutkinto, eli ei sinänsä tarvitse painottua mihinkään. Toki on hyvä maisterivaiheessa lukea vähän enemmän jotain, mikä sitten kiinnostais työelämässä, mutta eipä silläkään nyt mitään väliä sinänsä ole vaikka teet gradun aiheesta x ja päädyt tekemään töitä alalle y.

      Tsemppiä vielä pääsykoeurakkaan!

  3. Vaihtuiko suunnitelma taas, etkö halunnut nimenomaan suoraan kauppikseen? No oli miten oli, onnea opintoihin satavarmasti pääset sisään ja vielä nopeasti valmistut! :)

    • Näin taisin videolla kertoa :) Kiitos paljon ihanasta tsempistä! <3

  4. Kannattaa juurikin miettiä mitä haluaa työkseen tulevaisuudessa tehdä ja sitä kautta rakentaa opintopolkua :) nykyään sekä amk, yamk ja yliopisto tarjoavat kaikki hyviä väyliä ja mahdollisuuksia kun osaa ne hyödyntää. Siskoni valmistuu juri tradenomiksi ja on myös miettinyt jatkavansa kauppikseen. Pääsi helposti sisään ja on kuulemma pitänyt opinnoista. Varsinkin vaihto oli paras juttu! Nyt on harjoittelussa pankissa ja valmistuu pian :) tsemppiä opiskeluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 2
Tykkää jutusta