Ylen bikini fitness -dokumentti, 5 asiaa mihin samaistuin

Yle esitti maanataina uuden dokumentin bikinifitneksestä, mikä oli minusta mielenkiintoista katsottavaa, vaikka itse en kisatouhusta muuten enää innostukaan.

Tunnin kestävässä Muodonmuutoksia -dokumentissa seurataan neljää biksumimmiä, joista yksi on täällä samassa blogiportaalissa bloggaava Linda Paldanius. Linda kertoi blogissaan, että kuvauksissa nauraminen oli kielletty, minkä vuoksi kaikki mukaan editoitu materiaali oli vakavaa. Vaikka kuvattava henkilö vaikuttaisi editoinnin seuraksena vakavammalta kuin oikeasti on, se on minun mielestä ehkä tässä tapauksessa hyväkin asia, sillä lajina bikini fitness on vakavaa touhua, mutta tietysti hauskaakin pitää olla.

Oma terveys kannattaa aina ottaa vakavasti ja vaikka fitness on elämäntyylinä nimenomaan terveyttä, on fitnesskisaaminen kropan äärirajoille viemistä. Vaikka valmentaja sattuisi osaamaan hommansa voi dieettaaminen silti kusta jos a) valmentaja ei keskitykään yksilöön b) yksilö ei noudata ohjeita c) yksilölle ei sovikaan juuri ne annetut ohjeet jne.

Itse koin kisojen jälkeen, että minut unohdettiin täysin, vaikka maksettua valmennusta oli jäljellä. Kisojen jälkeinen reversedieettaminen on erittäin tärkeää. Olin silloin niin untuvikko etten tiennyt mitä vaatia.

No, oma kisakokemus kuitenkin opetti sen verran, että poimin dokumentista 5 asiaa, mihin todellakin voin samaistua:

1. Treeneissä itketään.

Joskus näin. Niin siinä käy, kun ylitetään niitä omia rajoja ja kehitytään. Itkeminen joka treeneissä ei ole minusta tervettä, mutta silloin tällöin se tuo ihan kivaa voitontahtoisuuden fiilistä. Treenikohtaukset itseasiassa jopa vähän herättelivät pidempään uinunutta omaa kuntosalitreeni-intoa. Tollanen rankka meininki oli se mistä tykkäsin, vaikka se välillä olikin kamalan tuntuista, mutta kuitenkin niin antoisaa.

2. Valmentajan kannustus –  tai sen puute

”Mun valmentajalla on tietty ilme, mistä tiedän, että se on tyytyväinen muhun” – näin yksi dokumentin kisaajista kuvaa valmentajaansa, jopa ihan tyytyväisenä siitä, että osaa tunnistaa tämän ilmeen. Itse olisin lähinnä pettynyt jos onnistumista pitäisi etsiä jostain ilmeenrippeestä… Kukin tyylillään. Anyway, itse pidän siitä, että kehuja saadaan (ja annetaan!) aina kun siihen on aihetta. Jotenkin (olen varmaan hullu) minusta kehumisen yhteyteen kuuluu hymy ja iloinen äänensävy, mutta noissa valmennuspiireissä sitä ei taideta harrastaa :D Mahtavin kehu, minkä itse silloin joskus sain oli ”hyvä.” – ilman hymyä.

3. Posetreenit

Yksi dokumentin posevalmentajista laukoo, että ”Olisi hyvä jos dieettikaudella olisi 200 tuntia posetreeniä”.

Let’s see, keskiverto dieetti taitaa olla noin 4kk, eli 120 päivää? Se tarkoittaisi 1,45 tunnin posetreeniä joka ikinen päivä. Kuulostaa aika sairaalta, kun tosiaan olisi niitä muitakin treenejä ”pari hassua”. Poseja pitää treenata ja se oli ainakin minusta ihan hauskaa puuhaa, mutta meneeköhän tuollaset määrät hieman yli, maybe?

Remember this? 2013 Lahdessa sovittamassa kisabiksuja

4. Grammalleen mitatut suolapussit

Tarkkaa hommaa koko ruokapuoli ja sillä tarkkuudella niitä tuloksia saadaankin. Jos määrät on olleet silloin tällöin vähän mitä sattuu – ei muutoksia ole kovin helppoa tehdä, kun ei tiedetä mikä toimii ja mikä ei.

Ylitarkasta punnitsemistouhusta ei ole mitään huonoja muistoja, lähinnä ihan muistoja vaan, koska se oli silloin ihan normaali hyväksytty osa arkea ja jokaista ateriaa. Yksi vaaka oli kotona ja toinen autossa.

Vieläkin mittailen jotain ruokia, kuten aamuisin kaurahiutaleet ja soijaproteiinijauheet, mutta suurimman osan grammamääristä on tullut opittua mittamaan oikein silmämääräsiesti, kuten 100g marjoja, 20g pähkinöitä jne :) Nykyään vakaa tulee lähinnä käytettyä koirani raakaruokintaa varten :D

4 vuotta sitten vääntämässä dieettisafkoja Lontoossa

5. Lajin epäoikeudenmukaisuus

Bikinifitness on itselleni oikeudenmukaisena lajina lähinnä vitsi. Yksi dokumentin valmentajista vaikutti SM-kisojen seuraksena olevan samalla linjalla, sillä ilmaisi valmennettavalleen, että hän ei enää pysty tai halua valmentaa lajissa, jossa sijoittuminen on kiinni milloin mistäkin.

Vuosien myötä olen kuullut kaikenlaista juttua liitoista ja niiden toimintatavoista. Jos et ole tietyn henkilön suosiossa, et menesty. Jos ei tiedetä kuka olet, et voi koskaan olla huipulla. Eikö ole järjetöntä, kun sitä fysiikkaa kuitenkin ollaan siellä esittelemässä?

Jopa saamassani Body-lehden kilpailijaesittelykirjeessä kannustettiin olemaan esillä mahdollisimman paljon:

”Nykyään ei kilpailija voi olla 364 päivää salilla piilossa ja sitten vasta kisapäivänä hän loistaa lavalla ylivoimaisena tähtenä. Ei, tällaista ei tapahdu enää. Nykyään urheilijan pitää olla ulospäin suuntautunut ja olla esimerkillinen, koska kaikki ratkaisee ja asenne on yksi niistä tärkeimmistä. Kukaan, joka on oikeasti lajin huipulla, ei ole harmaavarpunen. Sellaiselle ajattelulle ei yksinkertaisesti ole sijaa! Jos ei pidä esillä olemisesta, niin miksi sitten nousee lavalle? Lavalla viimeistään näkyy kuka oikeasti haluaa siellä olla ja kenen olisi pitänyt jäädä kotiin tai salille treenaamaan.”

Lajiin sopivan luuston, sopivan riittävän lihasmassan, kauniin kisalookin ja sätelevän lavaesiintymisen lisäksi suoritus voi siis kaatua koska kilpailija ei ole lavan ulkopuolella tunnettu ja suosittu. Ihannekriteerit lihas- ja rasvamassaa varten muuttuvat myös jopa vuosittain, eikä niistä pahemmin tiedoteta dieettiä ja treenikautta suunniteltaessa. Kisapäivänä tuomareilla vaan saattaa olla joku uusi linjaus, minkä mukaan viime vuonna menestynyt onkin nyt liian lihaksikas tai vaikka liian kuiva. Bikinifitneksessä vaaditaan alhaista rasvaprosenttia, mutta ei liian alhaista, sillä ei sekään ole hyvä sitten. Oikean kireystason saavuttaminen voi muutenkin olla täysin arpapeliä, kuten itselläni oli.

Tapaus e-pillerit: Käytän e-pillereitä ehkäisytehon lisäksi siksi, että voin siirtää kuukautisia minulle sopivalle ajankohdalle – näin olin tehnyt jo 5 vuotta.

Kisavalmennuksen alussa valmentajan ehdoton mielipide oli, että minun täytyy lopettaa e-pillerit, sillä ne tuovat turhaa nestettä ja taisi jostain ylimääräsisitä naishormooneistakin olla puhetta. Tein kuten käskettiin ja myöhemmin kisojen jälkeen kuulin, että moni muu kyllä käytti niitä kisojen aikana…

Tämän päätökseni ansiosta kuukautiset sattuivat alkamaan päivää ennen kisoja ja näin kaikki valmisteluni ja työni tyssäsi kuin seinään, sillä kisakuntoni oli pehmeä, eli huono. Rasvaa oli todella vähän, mutta ei se näkynyt, sillä kehoni oli niin kuukautisista johtuen nesteinen muihin kilpailijoihin verrattuna. En todellakaan sano, että olisin mitään voittanut jos olisi ollut toisin, mutta ainakin sijoitus olisi ollut parempi. Näin vähästä se on kiinni.

Toisilla kuukautiset loppuvat kokonaan kehon normaalien toimintojen häiriintyessä rankan dieettaamisen seurauksena, mikä on jopa niin epäterveellistä, että se saattaa johtaa myöhemmin lapsettomuuteen. Itse sentään säilytin hormoonitoimintani terveyden ja kas, kun se kostautui lajissa. Missä muussa lajissa tällaista joutuu edes ajattelemaan? Kysynpä vaan.

Oli muuten ihan hauskaa muistella menneitä dokumenttia katsoessa. Joillekin tuo laji vaan on se juttu, mutta itse toivoisin, että suosio hiipuisi ellei ole sitä jo tehnyt. Mielestäni kilpailla voisi niin monessa muussa oikeudenmukaisemmassa kehittävässä lajissa :)

Dokkari löytyy täältä.

Katoistteko, mitä olitte mieltä?

Edellisessä postauksessa: Nyt on hiusväri kohdillaan!

Adlink:

Aurora 26v SuperParkissa

Sis. mainoslinkin

Päätettiin kaveriporukalla käydä testaamassa SuperPark ja pienten yllätysten jälkeen paikka paljastuikin juuri sellaiseksi, kuin olin ajatellutkin. Ainoa mihin en osannut lainkaan varautua, oli koko yläkropan lihassäryt seuraaviksi päiviksi :D

Pakko myöntää, että aluksi järkytyin, sillä just tänä iltana paikalla näytti olevan 400 lasta. Minä kun en ole vuoden lapsi-innokkain henkilö. Kassalla mukava myyjä kuitenkin lohdutteli, että todellinen luku on vaan 200 :D

Mietin, että tuleekohan tästä mitään, mutta koska kaverit oli paikalla ja hauskaa oltiin tultu pitämään – otin haasteen vastaan.

Yllätyin, sillä lapset oli oikeastaan ihan mukavia ja oikein hyväkäytöksisiä. Juttelinkin yhden pojan kanssa, joka kertoi, että aikuisille volttien heittäminen on niiiiin paljon helpompaa, sillä aikuiset on pidempiä. Naurahdin vaa, että ”Just!” :D Ekaa kertaa oli vähän vanha olo, kun minusta näin suoraan puhuttiin ”aikuisena”. Meitä aikuisia ei ollut paikanpäällä meidän jengin lisäksi, kuin ihan pari faijaa vaan. Muut vanhemmat odottelivat lapsiaan kahvilan puolella (lame!). SuperParkilla on kyllä tosi hyvin henksua valvomassa turvallisuutta ja sitä, että kaikilla on kivaa – niin aikuisilla kuin lapsillakin. Lapset katsovat henksua ylöspäin kuin supersankareita ja meillekin tuli heti tervetullut olo, kun siinä rennosti juteltiin ja katseltiin porukalla kuvaamiani hidastusvideoita.

 

Otettiin parit mäkisprinttikisat (so much fun tollasessa pikkumäessä!), käytiin koko jengin voimin vähän seinäkiipeilemässä ja pelaamassa vaikka mitä pallopelejä. 2,5h meni tosi nopeasti ja jano tuli. En ajatellut, että se nyt niiiiin kovaa liikuntaa olisi ollut, mutta nyt pari päivää myöhemmin on hyvä jos käsi edes taipuu kun haukkari on niin jumissa, samoin forkut ja selkälihakset.

Superpark on ihan selkeästi lasten paratiisi, mutta myös toimiva erilainen aktiviteettipaikka aikuisille tai lapsi + aikuinen kombolle jos haluaa viedä vaikka kummitytön päiväretkelle.

Offerillalla on diili, jossa liput saa just nyt lähes puoleen hintaan! – Katso lisää TÄÄLTÄ* 

Have fun!

/Aku

Instagram: @aurorarenvall
Facebookista ja Bloglovinista saat uusimmat päivitykseni kätevästi. Bloglovinista voi myös tilata uudet postaukset omaan sähköpostiin.