Blogitauolta paluu ja kuulumiset loppuvuodelta

En todellakaan suunnitellut blogitaukoa, niin silti pääsi käymään. Viikon postausväli venyi kuukauteen ja kuukausi puoleen vuoteen. Viime keväänä oltiin juuri muuttamassa unelmieni Itä-Helsinkiläiseen vuokra-asuntoon ja samalla luin pääsykokeisiin, tein kahta eri työtä, ratsastin säännöllisesti ja urheilin koiran kanssa kolmesti päivässä. Blogi tuntui olevan arjen tiellä. Halusin vaan nauttia elämästä, enkä kirjoittaa siitä. Myös oman naaman jatkuva kuvaaminen alkoi kyllästyttämään. Olla nyt sitten monipuolinen ja edustava.

Pidän kuitenkin kirjoittamisesta, edelleen. Omaa naamaani en vieläkään aina jaksaisi korostaa, mutta tiedän, että blogi on aika tylsä jos täällä on vain eläin- ja ruokakuvia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä viime keväänä vaan oli tauon paikka. En aio pyytää anteeksi exittiäni, mutta pahoittelut, etten sanonut edes heippa! That’s just bad manners.

Instagramissa olen ollut yhtä semi-aktiivinen kuin ennenkin ja itseasiassa instatiliäni aiemmin katseltuani koin sellaisen mieleenpainuvan hetken. Huomasin tilini olevan lähes täynnä arjen kuvia eläimistä. Eläimet ovat minulle se elämän iloisin asia ja olen ihan superonnellinen, että olen kuluvan vuoden aikana saanut täytettyä elämäni eläimillä :D Kuulostaa tosi hassulta, mutta te eläinten ystävät tajuatte kyllä!Yli vuosi sitten aloitin työt eläinten parissa. Koska en tee sitä työtä oman yritykseni kautta, en puhu siitä niin avoimesti, kuin muista töistäni.

Parasta, yhtä tärkeää kuin palkka, siinä työssä on minulle ihmisten ja heidän lemmikkiensä auttaminen. Kuluneen vuoden aikana olen saanut monen monta kertaa kasvotusten lemmikkien omistajilta kehuja vilpittömästä avusta ja usein myös kirjallisena palautteena yritykselle, jonka palveluksessa työskentelen. Aivan ihania asiakkaita! Vitsailen aina, että olen töissä vaan lääppiäkseni eläimiä (hehee), mutta oikeasti se on ihan maailman palkitsevinta auttaa kaikkia tassuttajia ja heidän omistajiaan. Työ on ollut myös erittäin opettavaista. Työporukka on paras, mitä olen koskaan kokenut 11-vuotisen työelämäni aikana. Varsinkin, kun meidän tiimiin kuuluu tällä hetkellä 9 koiraa!

Meidän Namu täytti 3 vuotta <3

Yritykseni porskuttaa nyt jo kahdeksatta vuotta, sen tiimoilta olisi luvassa uusia mielenkiintoisia asioita vuodelle 2018. Jännää!
Viimeeksi kun täällä juteltiin opiskeluistani se tapahtui videopostauksen muodossa täällä. Silloin olin juuri päättänyt hylätä ajatuksen kauppiksen pääsykokeista ja hainkin Haaga-Heliaan, minne pääsin! Aloin tyyliin itkemään (vaan vähän!), kun sain tietää päässeeni sisään. Mitä nyt 7 vuotta patoutunut tiettyjä paineita elämässä etenemiseen lukion jälkeen :D Vieläkin tuntuu niin epärealistiselta, että saisin edes yhden virallisen opintopisteen.

Nyt on opinnot aloitettu ja ensimmäinen jakso päättymässä. Onko sen nimi jakso? Olen siis edelleen todella pihalla termeistä ja ihan opiskelijaruokalassakin asioiminen pelottaa, kun kaikki muut on niin pro-opiskelijoita ja minä en tiedä edes minne tarjotin viedään :D Kuulostan nyt tosi palikalta, mutta siis se fiilis, kun kaikki on lähes 10 vuotta nuorempia, super-yli-muodikkaita, meikit contoureineen mintissä ja kaikkea. Meanwhile minulla on päällä maastojuoksulenkkarit ja sadetakki, jotkut vanhat housutkin toki. Hassua olla jossain opiskelijajonossa mielessäni ihan maan matonen, kun taas työelämässä olisi heti pokkaa juontaa vaikka kympin uutiset.Kuulin, että työkaverini oli käynyt lukemassa blogiani ensimmäistä kertaa. Aloin heti miettimään, että miltäköhän se on näyttänyt. Blogi siis. Menin avaamaan oman blogini ja aloin selailemaan postauksia, vähän kuin toisen silmin tutkiskellen mitä on tullut kirjoiteltua. Päällimmäisin asia, mihin kiinnitin huomiota oli kommentit – te ihanat lukijat, jotka olette olleet parhaimmillaan ruudun toisella puolen jopa 5 vuotta!

Teidän kommentteja on parasta lukea. Vaikka välillä tulee myös mälsää kommentointia on suurin osa kuitenkin todella päivää piristävää.

Blogia kirjoittaessa minusta ainakin tuntuu tässä kirjoitusvaiheessa, että kirjoitan ehkä kolmelle ihmiselle, vaikka todellisuudessa peruspostauksiani luetaan normaalisti 1000-2000 kertaa, vähän jännempiä keskimäärin noin 4000-5000 kertaa ja sitä suosituinta on nyt luettu 271 051 kertaa.

Koirani Namun kasvuhäiriöstä kirjoittamaani postausta on luettu 10 047 kertaa, mikä on minusta samalla hieno ja surullinen asia. Se postaukseni nousee Googlessa aina ensimmäisten joukkoon, kun huolestunut koiranomistaja googlaa koiran ontumista tai tarkemmin kasvuhäiriötä, olkanivelten leikkauksia, eläinlääkärikirurgeja jne. On ihanaa olla avuksi postauksen kautta, sillä vastaavat helposti saatavilla olevat postaukset laskee yhden käden sormilla. On kamalaa, että nämä terveysongelmat lisääntyvät jatkuvasti vastuuttomasti jalostetuilla pennuilla.Nyt kun bloggaamiseni jatkuu, haluaisin taas vähän uudistua. Blogi voisi jatkossa keskittyä enemmän koira-aiheeseen, varsinkin ruokintaan. Olen vanhoista bikinifitness / pt-ajoistani siirtänyt mielenkiintoni lähes totaalisesti koirien (ja kissojenkin) hyvinvointiin ravitsemuksen kautta. Minulla on muuten myös vuokrahevonen, joten heppamaailmaakin voisi alkaa täällä avaamaan. Hevospuolella olen kiinnostunut maasto- ja matkaratsastuksesta, ensi vuonna ehkä kisaamaankin! Hevosten ruokinnassa olen erittäin noviisi, todellakin kiinnostaa oppia kaikki – joten vinkkiä kehiin jos on luentoja, sivustoja tms. mitä suositella!

Koska elämä on aika lailla muuttanut sisältöään ja no, myös ulkonäkö vaihtelee tasaiseen tahtiin – voisi uusi blogibanneri olla kiva uuden alku. Mietin sellaista, missä seisoisin hevosen ja koiran kanssa. Ei vaan MITÄÄN ideaa, miten sellaisesta saa edustavan ja varsinkin kivan valoisan, täällä synkän sohjosyksytalvipimeääkellokaksi-meiningin keskellä?! Jotenkin banneriuudistuksen myötä olisi rauhoittavaa vihdoinkin kuopata fitnessbloggaus. Vaikka en sitä ole pitkään aikaan harrastanutkaan, tuntuu silti, että sitä odotetaan.

Minusta on kivaa antaa entiseen tyyliin insightia ihan normielämäänkin ja jakaa omia noloja sattumuksia tai ihania oivalluksia. Näkikö kukaan teistä instagram storyssani videota, missä lennän naamalleni meidän parkkihallissa koiran kanssa leikkiessä? :DNo sitä, että blogi (yksi työ + harrastus muiden lisäksi) vie aikaa koulumenestykseltä. Mutta, kuten kaikki normaalit opiskelijat tietää, kun ei ole inspistä tehdä jotain koulutehtävää tai lukea tenttiin, niin keksii kyllä aina ihan kaikkea muuta tekemistä sille ajalle, kunnes sitten aktivoituu.

Mutta hei, kivaa kun eksyit taas (tai ensimmäistä kertaa?) blogiini! Törmäillään täällä kunhan saan vähän suunnitelmaa kasaan :) Kauheasti olisi kyllä asiaa!

Hyvä fiilis, nostin työntekijöideni tuntipalkkaa! P.S Rekrytointi käynnissä

Yritykseni Boost Factory Oy on tuottanut promootiohenkilöstöä erilaisiin edustustehtäviin jo seitsemän vuotta. Promoottorin työ on edustustehtävä, jossa useimmiten myydään tai esitellään asiakasyrityksen tuotteita tai palveluita tietyssä tapahtumassa. Suurin osa tapahtumistamme ovat baareissa, messuilla ja festareilla. Promoottorin päätehtävä on positiivisella ja aktiivisella otteella edistää asiakasyrityksen tunnettavuutta ja liikevaihtoa. Lähes 10 vuotta toimin itsekin promoottorina – nykyään olen enimmäkseen toimiston puolella buukaamassa ja kouluttamassa,

Aloitin yksin 19-vuotiaana. Ensimmäisenä vuotena kirjoitin työsopimukset kolmelle keikkatyöntekijälle. Seuraavana vuonna sopimuksia tehtiin 20 ja sitä seuravaana henkilöstä oli jo 40.

Työntekijäni ovat tarvittaessa töihin kutsuttavia, eli töitä tehdään vain silloin, kun sitä on tarjolla ja halutaan ottaa työvuoro vastaan. Joinakin vuosina töitä on enemmän, joinakin vähemmän. Koska minä olen yrityksen ainoa vakituinen työntekijä, lähes kaikki on kiinni omasta työpanoksestani. Koska yrittäjänä koko maailma on tarjottimella, panostan välillä erilaisiin töihin, jolloin promootioita ei ole välttämättä lainkaan tarjolla pidempään aikaan. Olen aina suositellut työntekijöilleni työskentelemistä samanaikaisesti usemalla promootioita tuottavalla yrityksellä. Näin töitä on monipuolisemmin ja kokemustakin karttuu nopeammin. Iloksemme meillä on myös vakioasiakkaita, jotka aika ajoin laittavat viestiä kertoen, että tutulle hyvälle palvelulle olisi taas tarvetta.

Havahduin nyt keväällä siihen, että tarvitsemme uusia aktiivisia työntekijöitä. Moni luottopromoottorimme on ollut meillä lähes alusta asti mukana. Useimmat ensimmäisistä työntekijöistäni ovat aloittaneet promootiotehtävät opiskeluaikana ja ovat nykyään täysipäiväisesti työllistettyjä omalla alallaan. Iloitsen heidän puolestaan :) Jotkut tekevät vielä vakiotyönkin ohella keikkahommia ja onkin mahtavaa saada heitä ”lainaan” aina välillä.

Kuva: Markus Paajala

Promootiotyö meillä on tarvittaessa töihin kutsuttavaa. Asiakkaan vahvistaessa tilauksen, lähetän tehtävään sopiville työntekijöille keikkaviestin, joka sisältää ajankohdan ja kuvauksen promootiosta. Promootiosta kiinnostuneet vastaavat viestiin, koostan heistä listan ja lähetän sen asiakkaalle. Asiakas tekee lopullisen valinnan. Joskus asiakas tykästyy tiettyyn promoottoriin ja pyytää suoraan samaa henkilöä myös seuraavaan tapahtumaan.

Haluaisitko sinä meille töihin?

Voisit olla sopiva työtehtävään jos:

  • olet iältäsi 18-30v nainen
  • olet hymyilevä, positiivinen ja ulospäinsuuntautunut, sillä työ tapahtuu pääasiassa kuluttajien kanssa aktiivisesti kommunikoiden
  • olet myyntihenkinen. Kokemusta tärkeämpää on kuitenkin innokkuus onnistua ja oppia :)
  • olet energinen, sillä työ vaatii jatkuvaa korkeaa energiatasoa ja ajoittain myös hyvää paineensietokykyä
  • olet kielitaitoinen; sujuva suomen kieli on ehdoton ja hyvästä englannista saa suuren plussan
  • pidät huolta ulkonäöstäsi. Emme oli mallitoimisto, eikä pelkällä ulkonäöllä pärjää, mutta toimimme edustustehtävissä, jolloin ymmärrettävästi asiakaskin toivoo promoottoreilta huoliteltua ulkonäköä
  • asut pääkaupunkiseudulla

Korotimme tuntipalkkaa tänä vuonna ja maksamme tästä eteenpäin 14€/tunti!

Jos kiinnostuit, täytä pikaisesti hakemus osoitteessa boostfactory.fi/rekry

En valitettavasti kerkeä olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin, soitan vain haastatteluun valituille. Kun hakemuksia tulee paljon, käyn niitä joskus läpi myös myöhemmissä rekryissä.

Onko sinulla kysyttävää promootiotyöstä tai ehkä yrittäjyydestä?
Kommentoi, niin vastailen parhaani mukaan :)

Katso myös aiempi postaukseni: Liittäisitkö vessassa otetun kuvan työhakemukseen?