Kun ”I love you” väheni ja tilalle tuli huora

Rakastuin joitain vuosia sitten ulkomaalaiseen mieheen. Kuten varmaankin monille tuttua, ellei jopa kaikille, suhteen alussa mies oli taivaallinen. Kehuja, rakkautta ja uudelleen kehuja. Kelpasin juuri sellaisena kuin olin ja olin hänelle riittävä, kunnes en enää ollutkaan.

Riidoistahan kaikki lähti. Alussa myös verbaaliset yhteenotot olivat rajuja. Huorittelua. Minua verrattiin toisiin naisiin ja haukuttiin. ”Sorry baby, I love you” sai minut unohtamaan sen, kuinka hetki sitten olin viiden euron huora, jota parempia olivat kaikki maailman naiset.

Viimeinen kerta, kun aidosti muistan olleeni entinen minä, oli ennen ensimmäistä fyysistä päälle käymistä. Väkivalta ei alkanutkaan läpsimisestä tai tönimisestä, mies tarttui kurkkuuni kiinni, kun pistin vastaan ja ilmaisin tahtoni. Makasin sängyllä, kädet puristivat kurkkuani. Muistan, että se sattui ja ruskeat silmät kiiluivat raivosta.

Samana iltana mies itki ja katui tekoaan. Lupasimme, ettei enää koskaan uudelleen. Sinä iltana se olin minä, joka lohdutti. Hetken kaikki oli sekaisin, mutta suhde jatkui. Hän oli jälleen se ihana mies, jolle kelpasin. Seuraavassa riidassa minua tönäistiin rajusti rintakehään. Päällimmäisenä on noista ajoista mielessä kipu ja sekavuus, sillä hän ei ollutkaan se, keneksi häntä kuvittelin.

Viikkojen saatossa ”I love you” väheni ja tilalle tuli huora. Olin huora päivästä toiseen. Koskaan en pettänyt, en edes flirttaillut muille. Muilla sanotaan kotona ”huomenta”, meille ”huora” oli yhtä normaali sana ja kulki arjessamme mukana.

Väkivalta kasvoi. Töniminen muuttui potkimiseksi ja lyömiseksi. Kuristamista oli useimmin. Päähän kohdistuneet iskut saivat minut pelkäämään, etten selviäisi hengissä. Oli öitä, jolloin en pystynyt nukkumaan tietyssä asennossa tai ollenkaan, koska mustelmiin sattui tai joku kehon kohta oli turvonnut.

Itkin lattialla, mies heitti ruoan seinään ja käski minut siivoamaan. Itku kurkussa pyyhin kivilattiaa. Itkeminen ärsytti miestä, joten lattiaa ei enää pyyhittykään luutulla, vaan minulla itselläni. Mieheni veti minua pitkin lattiaa hiuksista. En osannut kuin itkeä ja kiljua. Ja tietysti, vaieta.

En tuntenut olevani mitään. Odotin seuraavaa kertaa, koska sitten tuli muutama hyvä päivä. Ehkä hän sanoisi rakastavansa. Vaan ei, sain kuulla, että ansaitsen kuolla ja ettei kukaan haluaisi minua päivän valossa. Olin mieheni mielestä lihava, ruma, hyödytön, tyhmä ja huono.

Nykyisin, kahden taponyrityksen ja useiden pahoinpitelyiden jälkeen, en ole siinä enää. Olen päässyt irti. Kuljen terapiassa ja 2 vuotta vaikenin. Enää en jaksa vaieta, ei tämä mies ole sen arvoinen.

Terapia on raskas joka ikinen kerta. En ole käynyt siellä kertaakaan itkemättä. Terapian jälkeen en pysty ajattelemaan kuin yhtä asiaa, väkivaltaa. Usein ahdistaa ja tuntuu, että sydän repeää. Olen katkera ja tunnen melkein lyönnit uudestaan ihollani. Haluan huutaa. Hän teki elämästäni helvetin.

Kaikesta huolimatta, kun katson peiliin, yritän nähdä siellä selviytyjän, en huoraa. En kuollut, enkä alistu enää. En koskaan, enkä kellekään. Aikansa se vie ja jäljet eivät varmaankaan koskaan unohdu. Tärkeintä on, etten leimaa enää itseäni hakatuksi naiseksi, vaan väkivallasta selviytyjäksi. Minä selviän.

Selviäthän sinäkin, älä vaikene.
– Pauliina

o-DOMESTIC-VIOLENCE-facebook

Yllä oleva teksti on lainattu Naisten Linjan -sivuilta, eikä ole oma kertomukseni.

Pauliinan tarina on kuitenkin tosi. Totta on myös se, että 30% suomalaisista naisista ja tytöistä kokee väkivaltaa.

Tuttuni on töissä Naisten Linjassa, joka on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa kokeneille tai väkivallasta huolestuneille naisille. Hän pyysi minua kertomaan lukijoilleni tästä ihanasta yhdistyksestä, sillä väkivallan seurauksista selviytymisessä ensimmäinen keskustelu on usein ratkaisevin. Naisten Linjaan yhteyttä ottavat, väkivallan mykistämät naiset ja tytöt kokevat olevansa umpikujassa. Joillakin yhteydenotto johtaa turvakotiin, joku toinen eroaa, kolmas tekee rikosilmoituksen, neljäs menee kouluterveydenhoitajan puheille. Jokainen selviytymispolku vaatii ensimmäisen askeleensa.

chile_domestic-violence

Joka kolmas uhri vaikenee, eikä koskaan kerro tapahtumista kenellekään vaan elää kaameassa todellisuudessa yksin, jopa vuosikymmeniä. Huonosta suhteesta lähteminen ei ole niin helppoa kuin sen voisi luulla olevan. Itsekin olen nuorempana seurustellut epätasapainoisen miehen kanssa, enkä voi painottaa tarpeeksi sitä helpotuksen tunnetta kun suhde päättyi omasta toimestani ja sain taas olla oma itseni. Onneksi osasin päättää suhteen ennen kuin jotain oikeasti vakavaa tapahtui. Silti, vaikka suhde ei ole niin väkivaltainen kuin Pauliinan tai pahempi, niin se vähäkin on liikaa, eikä sitä pidä jäädä katselemaan.

Väkivalta voi myös olla psyykkistä. Toisen vähättely ja haukkiminen voi johtaa siihen, että lopulta itsekin uskoo oman arvon olevan nolla. Varsinkin nuorena on vaikeaa tehdä hyviä ratkaisuja ja ymmärtää, että tietyt piirteet eivät muutu, pahenevat vain. Mustasukkaisuus on sellainen piirre. Pieni mustasukkaisuus on tervettä, mutta kun havaitset sen rajoittavan elämääsi, päätä suhde. Väkivaltaisuus, uhkaileminen ja kiristäminen ovat usein jatkoa, eivätkä kuulu terveeseen, rakastavaan onnelliseen suhteeseen. Älä kuuntele jatkuvia ”nyt mä muutun” -lupauksia, ne eivät toteudu. I know. Sinulla on oikeus olla onnellinen ja jokaiselle on olemassa henkilö, jonka kanssa on hyvä elää, joka päivä. Ennen kun hänet löytää täytyy kuitenkin pitää itsestä huolta ja tasapainoittaa oma elämä, siivota pois kaikki negatiiviset vaikuttajat. On paljon helpompaa rakastua siihen Oikeaan ja saada vastarakkautta, kun on itse paras versio itsestään :)

Naisten Linjaan voi soittaa ilmaiseksi: 0800 02400 <3

Tykkään sanonnasta: ”Täytyy pussata monta sammakkoa, jotta tunnistaa prinssin”. Se on pätenyt ainakin omalla kohdallani, useat suhteet läpikäyneenä.

Silti, jos en olisi käynyt niitä läpi en olisi se ihminen, joka nyt olen. En välttämättä koskaan olisi edes tavannut kihlattuani, sillä jokainen tekemäni päätös on lopulta johdattanut minut hänen luokseen. Ihan oikeasti, ollaan tavattu niin kohtalon kautta, että huhhuh, mutta… that’s another story ;)

Tässä vielä ihana video pienistä italialaisista tosimiehistä!

/Aku

P.S Kuinka monta Facebook kaveria sinulla on? Kuinka moni heistä on nainen? Heistä 1/10 ei tule koskaan kertomaan kokemastaan väkivallasta, eli et koskaan saa tietää keitä he ovat. Haluaisitko silti yrittää autta heitä? Voit auttaa jakamalla Pauliinan salaisuuden ja kertomalla Naisten linjasta. Linkitä tämä blogiteksti tai Naisten linjan nettisivut omaan Facebookiisi tai blogiisi niin olet mukana auttamassa. Kiitos <3!

Instagram: @aurorarenvall
Facebook: täällä

Aku

129 vastausta artikkeliin “Kun ”I love you” väheni ja tilalle tuli huora”

  1. Kirjotit tosi tärkeästä asiasta, kiitos siitä! Ja aivan ihana video ;’) Tuli tippa linssiin!

    • Kiitos Minna <3 Niin mullakin :) Ihania pieniä ritareita <3

    • Hyvä ja asiallinen kirjoitus.
      Video taas hieman ihmetytti.
      Voisin melkeen vannoa että tuollaisen videon kun tekisi aikuisten kanssa niin tulos olisi sama.
      Jopa ne jotka vaimonsa pahiten hakkaavat sanoisivat että naista ei ikinä saa lyödä.
      Toinen asia mikä tuntui kummalta oli että olisivatko he lyöneet miestä/poikaa?
      Videosta jää kuva että naista ei saa lyödä mutta miehen lyöminen on ok.

    • Tekstissä huomaa ton saman kaavan, ensin ollaan niin rakastuneita ja tyyliin palvotaa maasta varpaisiin. Omalla kohdalla mies oli ensin unelmien prinssi, mutta muuttui sitten hirviöksi. Ja siitä se todellinen helvetti vasta alkoikin kun muutettiin yhteen. Kyllä tuli päällä testattua monet kerrat ne laatta lattiat. 3 kk yhteiselon jälkeen ja lukuisten pahoinpitelyiden, oma äitini tuli asuntoon ja pakotti minut keräämään kaikki tavarani, lähdin pois.. Laiduin suhteen aikana 20 kg mies oli minua 7 vuotta vanhempi, olin itse 19 tavattuani hänet. Eron jälkeen rankin osuus vasta alkaakin kun haluaisi kaikesta eroon mahdollisimman nopeasti. Ensin säälin miestä, koska hän oli saanut iskostettua päähäni että olisin itse syypää ja ansainnut kaikki iskut, en tehnyt heti ilmoitusta poliisille olin niin loppu henkisesti ja masentunut. Mies otti eron jälkeen yhteyttä lukuisia kertoja ja yritti sopia, meinasin mennä lankaan, olinhan ollut niin rakastunut, mutta loppujen lopuksi viha ja katkeruus veivät voiton lähdin saman tien lääkäriin näyttämään ruhjeita ja vammoja sieltä suoraan poliisi laitokselle tekemään rikosilmoitus. Poliisin kautta sain yhteystiedot perheväkivallan uhreiksi joutuneille tarkoitettuun järjestöön, jonka kautta sain oman tukihenkilön, kuka auttoi minua kaikessa oikeuden käyntiin liittyvässä ja muutenkin henkisellä puolella. Vuosi meni rikosilmoituksesta ja tuomio luettiin, pääsi tapaus lehteekin, kyllä täytyy sanoa että oli hyvä ja vahva fiilis, SELVISIN. Koko hommasta selviäminen vie hirveästi aikaa, itse sain masennukset kaupan päälle, mutta ainakin selvisin hengissä. Jos joku tällästä joutuu kokemaan ni pitää muistaa ettei ole yksin ja aina saa ja pitää pyytää apua.

      Tosi hyvä teksti ja tästä asiasta pitäs puhua paljo enemmän. Ja ne ketkä ei oo tällästä kokenu niin on todella loukkaavaa että tullaan ihmettelemään minkä takia ei oo lähten heti jos toinen lyö yms.. kyllä se varmaa jokasen uhrin itsesyytöksis pyörii sanomattakin et miks piti olla niin tyhmä! Mutta pitää ymmärtää että tollaset ihmiset mitkä rakastuttavat ja pahoinpitelevät ovat pahasti sekasin päästään. Jaksuja kohtalo tovereille ♡

    • Kiitos kokemuksesi kertomisesta. Onneksi olet päässyt eroon väkivaltaisesta suhteesta. Hienoa, että sait tukea irtautumisprosessiin ja jaksoit viedä asian oikeuteen asti!

      Ulkopuolisten on helppoa tulla sanomaan, mitä muka itse tekisivät vastaavassa tilanteessa. Tosiasia kuitenkin on, että usein väkivalta alkaa tai pahenee juuri niinä hetkinä, kun väkivallan tekijä tietää, että toisen on vaikea perääntyä – esim. kun muutetaan yhteen tai kun tulee raskaaksi. Ei kai kukaan ensitreffeillä pahoinpidelty jatkaisi sen jälkeen suhdetta..

      Hyvää jatkoa ja onnellista elämää sinulle! Uskon, että tarinasi antaa toivoa vastaavassa tilanteessa tällä hetkellä oleville.

      Kaisa / Naisten Linja

    • Asioilla on aina kaksi puolta ja olen nähnyt elämäni aikana monia aivan seinähulluja väkivaltaisia muijiakin.

  2. Huhhuh, ihan kamalaa luettavaa, siis todella riipivää tekstiä. Naisen elämä on todellisuudessa niin erilaista kun miesten, ei auta olla vain henkisesti vahva, pitää olla kaks kertaa vahvempi kuin kaikista vahvin itse. Siitä ei pääse mihinkään et vaikka dynamiikka tuollaisessa huonosti voivassa suhteessa olis silla hetkellä miten hyvä, niin miehellä, joka on joskus jotain noin kamalaa tehnyt, on aina se mahdollisuus tehdä se uusiks. Pitää olla todella vahvana ja arvostaa itseään kuin pientä lasta, jättäisitkö lapsesi tuollaiseen tilanteeseen? Et varmaan, mutta miksi oman itsensä silloin jättäisi? Pitää rohkeasti jaksaa käydä se fyysinen ja henkinen prosessi läpi vaikka miten pelottaisi.

    • Tässä Naisten Linjan sivuilta ihan kamala kertomus naiselta, joka ei osannut lähteä pitkään aikaan vaikka oma lapsi oli vaarassa. Tuli oikeasti niin paha olo kun tätä luki:

      Tapasin mieheni 18-vuotiaana. Aluksi kaikki meni ihan hyvin. Vuosien saatossa miehessä alkoi näkyä väkivaltaisia piirteitä, mutta aluksi ajattelin, että se menee ohi. Ei se mennyt. Tilanne paheni pikkuhiljaa hiipimällä. En saanut tavata entisiä kavereitani, en olla tekemisissä sisarusteni ja vanhempieni kanssa, en puhua kauppareissuilla tuttujen kanssa. Lopulta estettiin jopa töihin meneminen, haukuttiin huoraksi ja kuulusteltiin aiemmista suhteistani. Väkivalta paheni koko ajan: hakkaamista, potkimista, hiusten repimistä, pakottamista seksiin tuntikausien ajan… Lista on loputon. En edes pysty kaikkea kauheutta kertomaan, hirvittäviä asioita tapahtui. Kaikki tavarani hajotettiin ja vaatteeni revittiin. On monta asiaa mitä en ole kertonut kellekkään.

      Tätä kesti yli kymmenen vuotta, kunnes huomasin olevani raskaana. Raskausaika oli hirveä, jokapäiväistä hakkaamista ja huorittelua, jopa synnytyslaitokselle tuli soittoja kotoa ”hommatkaa se huora puhelimeen”, onneksi henkilökunta ei vaivannut minua asialla ja synnytys sujui hyvin. Vauvan kanssa kotiinpaluu pelotti, mutta muutakaan mahdollisuutta en tiennyt olevan olemassa. Itsetuntoni oli alhaalla ja kaikki tuntui toivottomalta. Hakkaaminen jatkui edelleen ja ensimmäiset 2 kuukautta pidin tytärtäni sylissä, koska en uskaltanut laskea häntä mihinkään väkivallan pelossa. Olin laihtunut kovasti (paino 49 kg, olen 170 cm pitkä) ja hiukseni lähtivät päästä repimisen, stressin ja imetyksen takia. Muutamana yönä mies otti lapsen ja ajeli humalassa ympäri kyliä.

      Eräänä yönä tyttäreni ollessa 4 kuukautta vanha, sain tarpeekseni. Olin jo lähtenyt karkuun monta monituista kertaa aiemminkin, mutta aina palannut. Minulla oli pieni laukku pakattuna valmiiksi ja odotin vain sopivaa hetkeä. Mies sammui riehumisen päätteeksi ja silloin minä toimin. Pakkasin tytön ja tavaraa sen verran kuin rattaisiin mahtui ja läksin juoksemaan. Juoksin lähimpään taloon parin kilometrin päähän keskellä yötä ja pyysin sieltä apua. Talon emäntä soitti vanhemmilleni, jotka hakivat meidät turvaan. Se tapahtui 24.2.1996. Tyttäreni on nyt 17-vuotias ja minä olen onnellisesti aviossa ihanan miehen kanssa. Asumme toisella paikkakunnalla ja saan olla rauhassa. Tapahtumat jättivät sekä fyysisiä että psyykkisiä vammoja, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa.

      Heidi, 45, Nurmijärvi

    • Huh.. Parempi ”myöhään” kun ei milloinkaan. Helppo täältä huudella et ”no ota ja lähe” mutta kaikki voima niille jotka niin oikeasti tekee.

  3. Taisin lukea ihan hengittämättä tuon alun…
    Tärkeästä asian nostit esiin. Kenenkään ei pitäisi joutua kikemaan väkivaltaa!

    • Tiedän tunteen :/ Tosi rohkea nainen kun on uskaltaut kertoa koko maailmalle omista kokemuksistaam, miten paljon se vaikuttaakin muihin naisiin!

  4. Piristävää kuulla näitä selviytymistarinoita välilläkin, kun perhesurmat ovat kovasti olleet otsikoissa. Itse menetin kolme rakasta ihmistä väkivaltaisen hullun juopon takia. On se vaan niin, että kun psykopaatit ja narsistit jotain saavat päähänsä, he sen toteuttavatkin ja viranomaisetkaan ei saa typerien lakien takia puuttua asioihin ennen kuin se johtaa murhanyritykseen tai murhaan :(. Kuitenkin, niin kauan kuin henki pihisee on toivoa, ja kaikin tavoin pitää päästä väkivallasta pois.

    • Kamalaa kuulla miten olet menettänyt ihmisiä,. Nyt kun tätä kirjoitan melkee 100 000 on lukenut tämän bloggauksen, toivottavasti tästä ja sinunkin kommentista on apua sitä tarvitsevalle <3

  5. Sanon heti ettei mulla ole omakohtaista kokemusta. En tosiaan väitä tietäväni mistä puhun. Sähköpostiosoitteeni on muuten kans ihan toimiva, en huutele puskista. Mutta ihmettelen aina näitä tarinoita. Mikä ihme saa ottamaan turpaan kertatoisensa jälkeen? Ja itkemään sitten jälkeenpäin miten julmasti teitä kohdeltiin. Miten se lähteminen on oikeasti niin vaikeaa? Suomi on vapaa maa, ketään ei pakoteta elämään väkivaltaisessa suhteessa. Arvostatteko itseänne noin vähän? Ette kukaan ole ansainneet yhtäkään lyöntiä tai huorittelua. Kertokaa mulle tietämättömälle miksi siedätte sitä?

    • Vastaan tähän omasta puolestani. Moni asia saa vaikenemaan. Syyllistys (oikeasti tähän sortuu todella moni), häpeä ja pelko. Omalla kohdallani syynä oli sekä aeimmin kokemani syyllistäminen (valmiiksi koin olevani vastuussa enemmän kuin muut enkä luottanut yhteenkään ihmiseen, koska olin pettynyt monesti), häpeä ja pelko. Miesystäväni uhkasi tappaa äitini, jos ikinä kerron kenellekään. Hän kuvaili yksityiskohtaisesti eri tapoja millä voisi äitini tappaa. Ero ei ollut helppo, poliisi todella oli ystäväni. Sain tappouhkauksia, työpaikallani käytiin riehumassa, työkaverini joutui väkivallan uhriksi, taloyhtiön huoltomies yritti puolustaa minua ja joutui väkivallan uhriksi, perheeni eli pelossa, alaikäinen pikkuveljeni kaapattiin hetkeksi ja tietynlainen pelko kulkee mukana vieläkin, vaikka tapahtumista on yli vuosikymmen. Eroaminen oli vielä pelottavampaa kuin suhteessa turpaan ottaminen. Siksi elin väkivaltaisessa suhteessa.

    • MS kiitos kun jaoit sinulle tapahtuneen! Ei tuollaista osaa edes kuvitella, ellei itse tai läheinen joudu samaan tilanteeseen. Juuri tämän takia Naisten Linjalla on ollut kampanja ”Jaa salaisuus”, koska ei näistä puhuta. Ei ymmärretä miten toiset oikeasti tarvitsevat tukea, eivätkä aina osaa sitä pyytää. Onneksi sinä olet päässyt irti suhteesta. Toivotan sinulle paljon rakkautta elämään <3

    • Mikä saa jäämään? Usko siihen mitä se toinen sanoo. Kun hoetaan päivästä ja vuodedta toiseen, ettei kelpaa muille niin siihen kaikkeen alkaa uskomaan. Uskoo että minä ansaitsen kaiken mitä tuo minulle tekee koska olen tyhmä ja huono ihminen. Minä jäin koska uskoin kaiken tuon. Uskoin että ansaitsen kaiken pahan. Uskoin että minun syy kun minua lyödään. Kun usko loppui, meni monta vuotta vältellessä hullua exää, 6 vuotta tarkalleen. Nyt ihana rakastava mies ja lapsi tulossa. Edelleen pelkään että exä ilmestyy ovelle vaikka olen muuttanut todella monta kertaa. En ikinä pääse eroon muistoista, jotka piinaavat arpina ja unina.

    • On olemassa tilanteita ja ihmisiä, joita rakastaa ja vihaa samaan aikaan. Tunteilla on valtava vaikutus eikä niitä pysty automaattisesti aina kontrolloimaan. Usein pitää valitettavasti oppia kantapään kautta :/ Many times, love is blind.

    • Syyllistäminen ei todellakaan ole lähelläkään oikeaa vaihtoehtoa tässä tilanteessa. Ja tiesitkö että väkivaltaisessa suhteessa elävillä ihmisillä on moninkertainen riski päästä hengestään, yleensä eron hetkellä tai sen jälkeen? Ja luultavasti pahoinpitelyä pitää ensimmäisen kerran ohimenevänä ja seuraavilla kerroilla on jo niin shokissa, ettei osaa ajatella tai toimia järkevästi.

    • Minulla itsellänikään ei ole omakohtaista kokemusta parisuhdeväkivallasta, mutta valitettavasti olen joutunut sellaista läheltä seuraamaan. On helppo sanoa ulkopuolisena, että miksi sinä et vain lähde siitä suhteesta pois mutta valitettava tosiasia on se, että pelko ja häpeä ovat niin suuria voimia, että ne saavat jäämään suhteeseen. On helpompi ottaa suhteessa iskuja vastaan, kuin pelätä mitä erotilanne tuo mukanaan. Ero on usein se vaarallisin hetki, jolloin väkivalta saattaa eskaloitua niin, että se uhkaa jo henkeä. Tätähän on ihan tutkittukin, että eroaminen väkivaltaisesta suhteesta altistaa hengenvaaralle.

      Ulkopuolisen vaan on niin hankalaa nähsä ne kaikki tekijät ja nyanssit mitkä tilanteeseen vaikuttaa ja vaikeuttaa lähtemistä.

    • Olen 18-vuotias tyttö. Äitini on elänyt väkivaltaisessa suhteessa siitä lähtien kun olin 8. Hänet on hakattu monesti. Mies on heitellyt häntä astioilla. Silti me asumme tuon miehen kanssa.
      Olen niin monta kertaa herännyt äitini kiljuntaan. Sitä ei osaa selittää, mille tuntuu katsoa äidin miesystävää silmiin, kun hän käskee minun soittaa poliisille, koska hän haluaa tappaa äitini. Siinä tilanteessa on vain niin avuton olo. Mies on minua 30cm pidempi ja varmaan 80kg painavampi.
      Meillä ei ole varaa lähteä. Ilman miehen rahallista tukea, emme äitin kanssa pystyisi elämään. Muuten olisimme jo lähteneet.

    • Soita rakas Naisten Linjaan ja kerro tuo kaikki! Kyllä teitä autetaan ja varmasti löytyy ratkaisu <3 Ei tuolla lailla vaan voi elää onnellista elämää, eikä se parane, luultavasti pahenee vaan. Ole rohkea ja aloita muutos. Keskustele äitisi kanssa, mutta vaikka hän ei haluaisi ottaa apua vastaan tai edes pyytää sitä, ota sinä niin autat samalla teitä molempia <3 Varmasti äitisikin haluaa, että sinulla on hyvä olla. Kodin kuuluu olla turvallinen paikka. Minulla on tuttuja, jotka ovat lähteneet kotoaan jopa alle 18 vuotiaana väkivallan ja/tai alkoholin takia. Helppoa se ei ole tietenkään ollut, mutta niin tekemällä elämä sai aivan uuden alun ja nykyään heillä menee todella hyvin, ovat onnellisia <3

    • Nyt mene ihan oikeasti itseesi ja syvälle! Huolimatta mistään taustoista ei kenenkään pidä joutua kestämään tuollaista eikä elää pelon vallassa! Toivottavasti edes ymmärrät hävetä! Ja tiedoksesi että kyllä ne turvakodit pullistelee ihan suomalaisten juoppojunttien pahoinpitelemiä supisuomalaisia naisia ja tyttöjä!

    • Tässä haluan painottaa, että poistin ”anomuumin” kommentin ja tästä eteenpäin keskustelusta myös kaikki muut rasistiset kommentit. Tämän tekstin tarkoitus ei ollut takertua pahoinpitelijään vaan PAHOINPIDELTYYN! Uskallan väittää, että joka maassa on ihmisiä, jotka pahoinpitelevät puolisoaan, näin myös Suomessa. Suurin osa väkivaltaisista suhteista, joista olen kuullut, mies on ollut ihan perus suomalainen, suomalaisilla sukujuurilla. En kopioinut Pauliinan tekstiä siksi, että hänen entinen poikaystävänsä oli ulkomaalalinen, vaan siksi, että hänen kertomuksensa oli koskettava ja kirjoitustyyli hyvä, sellainen joka saa ihmiset lukemaan, keskittymään ja tuntemaan. Tämä blogiteksti on itseasiassa luetuin tekstini koskaan ja olen todella kiitollinen Pauliinalle ja kaikille muille salaisuutensa jakaneille, sillä TE autatte toisianne ja jokaista naista ja miestä, joka joskus tulevaisuudessa kohtaa väkivaltaa parisuhteessaan. KIITOS!

  6. Kuullosti ihan minun entiseltä parisuhteelta, paitsi noista tapon yrityksistä.. Naiset jotka uskaltavat jakaa tämän muille, ovat rohkeita! Kukaan ei ansaitse tuollaista kohtelua.

    • Ei todellakaan ansaitse! Kiitos kannustavasta kommentistasi <3

  7. Käyny läpi tuon helvetin, oli tosin suomalainen mies…liian kauan kesti päästä pois ja kun pääsi, ei jääny mitään käteen…hukkasin itseni, mies vei luottotiedot ja tappoi vielä lapsenikin…eli rankimman kautta mentiin ja ihme on itse vielä hengisssä kaiken sen jälkeen…nykyään suunta vaan parempaan päin pikku hiljaa…ja olen vasta 21…

    • Ihan hirveä menneisyys, onneksi se on takanasi! Todella vaikeaa löytää sanoja tilanteeseen, jossa olet menettänyt lapsesi :( Ei sitä varmaan edes pysty käsittämään kukaan muu kuin toinen lapsensa menettänyt. Voimia sinulle! Sinulla on vielä mahdollisuus saavuttaa elämäsi aikana vaikka mitä, toivon sinulle kaikkea hyvää <3

  8. Tämähän on täysin normaalia tietyissä kulttuureissa. Ehkä kannattaa miettiä muutaman kerran, ennen kuin ottaa noita ulkomaalaisia miehiä, jotka tunnustavat ”rakkauttansa”, koska haluavat oleskeluluvan, kansalaisuuden ja sen myötä meidän verovaroja sosiaalitoimistosta.

    • Ei ole kansalaisuudesta kiinni. Turha vedota siihen kun tätä esiintyy myös suomalaisten kohdalla huomattavan paljon, ellei enemmänkin. Kannattaa myös olla perillä asioista, ennen kuin tuomitsen ulkomaalaisia tosta noin vain. Älä ole noin sinisilmäinen ulkomaalaisia kohtaan. Ihan on henkilöstä riippuvainen asia eikä sen kansalaisuudesta. Entä sitten nämä suomalaiset narsistit? Nistäkin on paljon juttua.
      Tiedät varmasti myös sen että kaikki ulkomaalaiset eivät tule suomeen oleskeluluvan toivossa vaan vapauden sekä työnhaun.

    • ”Ei ole kansalaisuudesta kiinni. Turha vedota siihen kun tätä esiintyy myös suomalaisten kohdalla huomattavan paljon, ellei enemmänkin.”

      Ensin sanot ettei ole kansalaisuudesta kiinni, ja heti perään sanot että ehkä suomalaiset kuitenkin ovat pahempia. Tämä on hyvä esimerkki mutuilusta.

      Perheväkivalta sekä väkivalta naisia kohtaan on niin vanha aihe, että siitä löytyy suhteellisen nopeasti tietoa ja tilastoja netistä. Suosittelen näiden rotu- ja kansallisuusmutuilujen sijaan ottamaan ihan vaan Googlen käteen ja etsimään tietoa, eli tutkimuksia ja tilastoja.*

      Tässä jotain, mitä löysin pikaisesti. En väitä että ovat ehdottoman laadukasta materiaalia, lähinnä esimerkkiä, että parin minuutin googlauksellakin saa jo jonkinlaisen kuvan:

      Tässä sanotaan, että Suomessa asiat tosiaan ovat surkeasti, mikäli verrataan Eurooppaan. Suomi on kolmanneksi pahin maa Euroopassa nykyisten ja exien harjoittaman väkivallan perusteella. Tuntemattomien uhriksi joutumisessa Suomi on sijalla neljä.
      http://www.theguardian.com/news/datablog/2014/mar/05/violence-against-women-european-union-physical-sexual-abuse

      Kunnollisia globaaleja tilastoja en löytänyt, joten linkitän tässä naisten yleisen turvallisuuden tason ympäri maailmaa. Muuhun maailmaan verrattuna Suomella menee ihan ookoosti, ellei jopa hyvin:
      http://en.wikipedia.org/wiki/Domestic_violence#mediaviewer/File:Map3.1NEW_Womens_Physical_Security_2011_compressed.jpg

      Eli kansalaisuudella on väliä, mutta on typerää kun yksi sanoo että suomalaiset ovat aina olleet häntä kohtaan hyviä/huonoja ja toinen sanoo että ulkkarit ovat aina olleet häntä kohtaan hyviä/huonoja. Sitten nämä kaksi kinastelevat kun eivät ymmärrä, että ovat yksittäistapauksia. Tutkimuksissa otetaan huomioon lukuisia eri ihmiskohtaloita, joten ne antavat paljon paremman kuvan aiheesta.**

      Kokosin tänne alas vielä muutamia vastaväitteitä, joita joku kuitenkin esittää:

      *”Ei niistä tutkimuksista tai tilastoista oo mihinkään, ei niissä oo otettu varmaan esim. tätä asiaa X huomioon”. Näitä tekee kuitenkin ihan ammatilaiset työkseen ja heillä on vuosien kokemus. Eivät he vedä tietoja hatusta, vaan laadukas tutkimus tehdään alusta asti huolella, ja otetaan mahdollisimman paljon juttuja huomioon. Toki kaikki tutkimukset eivät ole hyviä, mutta lähes aina kuitenkin parempia kuin mutuilu.

      **”Mutta eivät kaikki tyypit maasta X ole hyviä/huonoja”. En niin yritäkään väittää, eivätkä nämä tutkimuksetkaan yritä. Ne kuitenkin antavat kuvan todennäköisimmästä skenaariosta. Jos olet kimpassa keskiverron suomalaisen miehen kanssa, niin saat todennäköisemmin turpaasi kuin jos olisit yhdessä keskiverron saksalaisen miehen kanssa.

    • Mun kimppuun kävi suomalainen mies. Monta kertaa olen sen jälkeen ollut ulkkarimiesten kanssa ja kukaan heistä ei ollut väkivaltainen. Suhteet eivät vain toimineet muista syistä. Nyt olen ihanan ulkkarimiehen kanssa. Ei juo viinaa, ei kuuntele heviä, ei lyö. On ihana, rakastava ja avulias.

    • Miten hevin kuuntelu liittyy mihinkään? Itselläni kokemus siitä että äiti on ottanut vuosikymmenet turpaansa, mutta isä ei ole kättään nostanut ketään vastaan enää 15 vuoteen ja olen jotenkin osannut antaa anteeksi, jotenkin taas en. Isommat sisarukset saivat myös osansa, mutta minä olen säästynyt. Liikaa kuitenkin ehdin pelossa elää kuunnellen äidin karjumista ja itkua. Yksi pahimmista peloistani oli, että entä jos minäkin joudun tuollaisen miehen uhriksi. Onneksi näin ei käynyt, olen oikeani jo löytänyt ja hän on samanlaisesta lähtökohdasta tullut ja voin luottaa 110% siihen, ettei hän käy väkivaltaiseksi koskaan. Uskaltakaa lähteä ja puhua niin teiltä tippuu 10 tonnia hartioilta.

  9. Itse en ole parisuhde väkivaltaa kohdannut mutta läheltä olen seurannut.
    Parikin vuotta takaperin silloinen minulle erittäin läheinen ystäväni oli parisuhteessa vuotta vanhemman jätkän kanssa. Heilläkin alussa oli romanttista ja kaikki hyvin. Sitten yhtäkkiä jätkä muuttui ja rupesi haukkumaan esim. huoraksi ystävääni. Huoraksi ja ties miksi kaikeksi. Sen jälkeen alkoi hiuksista repiminen ja seiniä päin heittely. Itsehän puutuin asiaan aina kun itse näin, koska ystäväni ei ikinä kertonut näistä tapahtumista. Parikin kertaa itse otin jätkän kanssa kunnon tappelut vain puolustaakseni ystävääni, mutta ei se auttanut… Aina kun sanoin että eroa, niin sain vain vastauksen ”mut ku mä rakastan sitä!” Vuoden vai kahden päivät he olivat yhdessä ja lopulta erosivat. Mutta se ei siihen jäänyt sillä tämä jätkä jatkoi henkistä väkivaltaa esim. käskemällä ystävääni tappamaan itsensä. Masennus ja ex poikaystävän pahoinpitelyt eivät auttaneet ystäväni tilaa. Tilanne rauhoittui pikkuhiljaa ja nykyään tietääkseni kaikki hyvin (en ole henkilökohtaisista syistä enään ollut häneen yhteydessä hetkeen). Mutta sen sanon että olen itse nähnyt kuinka paljon hyvää näkee henkilössä jota rakastaa vaikka tämä kohtelisi sinua kuin mitäkin roskaa. Naiset jotka pystyvät lähtemään sellaisesta suhteesta ovat selviytyjiä, vaikkahan se pahat arvet jättääkin. Voimia kaikille jotka ovat tällaisessa tilanteessa!

    • Kiitos kertomuksesta! Näin usein nimenomaan onkin, ettei se henkilö itse tajua miten paljon onnellisempi voisi olla kun vaan jättäisi parisuhteen. Jälkeenpäin erottua havahtuukin siihen, eikä ymmärrä miksi ei ole lähtenyt suhteesta aiemmin. Kiitos tuestasi, toivon parasta ystävällesi. Vahvana vaan niin aika parantaa!

  10. Samaisen miehen kanssa seurustelin monta vuotta jota luultavasti tarkoitit tuolla omalla suhteellasi Aku. Tilanne meni niinkin pahaksi että tuntui kuin ei olisi ulospääsyä ollenkaan ja jopa itsemurhaa mietin kun toistuvasti yritin lähteä siinä onnistumatta mutta onneksi sain vihdoin ja viimein voimia ja järkeä lähteä suhteesta ja sekin piti tehdä yhden päivän aikana niin ettei sinne enää voinut palata joten omat tavarat vain autoon ja menoks. Pahasti narsistinen mies tuli koettua ja se opetti paljon, en toivo sellaista kenellekkään! Pikkuhiljaa on menty eteenpäin ja kasvatettu itseluottamusta joka oli ihan miinuksilla suhteen jäljiltä puhumattakaan omakuvasta.

    • Hienoa, että lähdit, oli sama mies tai ei! Älä anna enää koskaan kenekään lannistaa sinua millään lailla! Päätät nyt, että sinä et ole sen arvoinen, sillä olet arvokas! Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka aidosti välittävät sinusta ja tekevät jokaisesta päivästäsi paremman :) Seikkaile, nauti ja urheile – nämä ovat minun ohjeeni iloiseen elämään <3

  11. Ulkomaisia miehiä jumaloidaan, ja tässä on lopputulos. Opitko, hyvä blogisti, tästä tapauksesta ehkä jotain?

    Toisaalta saattaapi olla, ettei suomalainen laatumies enää pian suostu arvostamaan näitä iänikuisiin ulkomaalaisiin ”hurmureihin” retkahtaneita naisia…

    • Justus voisi lukea koko bloggauksen ennen kun tulee pätemään, sillä ilmeisesti luulet alun tekstin olevan minun tarinanii? Ei ole niin kuin tekstissä mainitsenkin, kertomus on Pauliinan. Rohkean, rakastettavan Pauliinan. Vaikka kertomus olisikin minun, niin on todella tökeröä tulla sanomaan, että ”No, opitko jotain”. Luepa yläpuolelta löytyvä kommenttini koskien miehiä ja heidän sukujuuriaan..

    • Voi anna mun kaikki kestää. Kyllä nämä suomalaiset ”laatumiehet” tiedetään. Jouduin siskoni puolesta pelkäämään kun hänellä oli väkivaltainen ja narsistinen avopuoliso.

      Ei kannata ehkä yleistää mihinkään kansallisuuteen tätä käytöstä. Mätiä omenia löytyy kaikista kansanryhmistä. Kuulostaa siltä, että nämä tekstit ovat osuneet sun tunteisiin ja se kertoo jo jotain. Se koira älähtää joka kalikkaan kalahtaa ja silleen.

  12. Ja mistäs ne kukaan tietää ketä ne naiset on pannu tai kenen kanssa seukannu? Ei sitä päälle päin näe. Biokemia ei siitä muutu. Otsaan ei ilmesty leimaa. Kyseessä on puhtaasti yksilön mielensisäiset ennakkoluulot ja rasismi. Sellaisten ihmisten ”menettäminen” potentiaalisista kumppaneista ei liene minkään laadun menetys kenellekään. Perseestä se on seurustella henkisesti aggressiivisen kuin fyysisesti aggressiivisenkin kanssa. Ja väkivaltahan ei katso ihonväriä eikä edes sukupuoltakaan, osaatte te valkoihoisetkin kantasuomalaisetkin sen homman, nimimerkillä kokemusta on.

    Myös naiset lyövät parisuhteessa miehiään, siitäkin vaietaan ihan liiaksi. Ketään ei saisi fyysisesti eikä henkisesti satuttaa, ei kumppania, lasta, ystävää, vaikka vierasta, sellainen ei auta ihmisiä yksilöinä eikä yhteisönä. Se vain hajottaa ja repii kappaleiksi.

    • Sori, mutta kyllä se vaan muuttuu. Ns. seksuaalisesti vapaamielisillä naisilla yleinen hpv ja siitä seuraavat kohdunkaulan solumuutokset on tästä hyvä esimerkki, sillä edes kondomi ei suojaa täysin tartunnalta. Olet toki oikeassa siinä, että ihminen voi olla väkivaltainen taustastaan riippumatta, mutta yleisintä parisuhdeväkivalta on kuitenkin kulttuureissa, jossa se yhdistetään miehekkyyteen tai sitä jollain tavalla ihannoidaan. Näitä voisi mainita olevan muun muassa elämäm_koulu eli alempaa sosiaaliluokkaa olevat suomalaiset ja sitten toisaalta ne ulkomaalaiset, jotka rantautuvat Suomeen Lähi-Idästä ja Afrikasta ja integroituvat huonosti tuoden mukanaan naistenalistusmeininkinsä.

    • Vapaamieliset naiset osaa olla vapaamielisiä ihan suomalaistenkin kanssa, se ei etnisyyttä katso, eli sanomani pätee täsmälleen.

  13. Kyllä naisetkin osaa. Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä 10 vuotta,ja tuona aikana hän on pettänyt minua useita kertoja. On myöntänyt asian.Ja myönnän että silloin kun hän raahautuu aamulla kotiin vierasta saaneena,niin olen vetänyt läpsyt naamaan.Odottanut koko yön ja toivonut että vaimo tulee kotiin.Etsinyt aamulla pikkutytön kanssa kaikki mahdolliset paikat missä äiti taas mahdollisesti on. Itse en ole pettänyt häntä kertaakaan.Riudun onnettomassa suhteessa ainoastaan tyttäreni takia. Välillä on hyviäkin aikoja parisuhteessa ja rakastan häntä kaikesta huolimatta.

    • Minun mielestäni kannattaa mieluummin erota kuin riidellä tai tapella varsinkin lapsen edessä. Itse olen todella iloinen, että omat vanhempani erosivat kun olin noin 4-vuotias. Muistan hyvin riitelyn kotona ja vaikka eron jälkeen oli vaikeaa vaihtaa kotia joka toinen viikko, niin oli se huomattavasti parempaa kuin jatkuva päivittäinen riitely. Nyt molemmat vanhempani ovat onnellisia :) Todellakin myös miehet pitää huomioida. Ei ole ok lyödä ketään, missään tilanteessa.

    • Samoin täällä. Seurustelin nuoren naisen kanssa joka heitteli minua tavaroilla ja yritti läpsiä. Huusi myös öisin tiskeistä tai mistä tahansa mitä päähän pälkähti, kuin palosireeni, hyvä ettemme saaneet häätöä.

      Lopulta kun pidin häntä ranteista kiinni ettei heittelisi minua tavaroilla tai lätkisi, niin se oli sitten hänen mielestään hänen itsensä pahoinpitelyä. En siis olisi saanut mitenkään puolustaa itseäni hänen hyökkäyksiltä.

  14. Lukasepa sellainen kirja kuin ”Sata tapaa tappaa sielu”. Omalla kohdallani se oli suorastaan käänteen tekevä. Minuun kohdistuneet iskut olivat henkisiä, mutta yhtä nujertavia. Voimia!

  15. Kuin olisin lukenut omasta elämästäni. Yritin kirjoittaa tähän omaa tarinaani, mutta en pystynyt. Vaikka on jo 6 vuotta ja erottu on ja toista ei edes kaipaa, sattuu ajatuskin, että joku joka oli silloni niin rakas teki niin pahasti ja silti en suostunut lähtemään suhteesta..

    • Hei <3 Todellakin ymmärrän ettei siihen pysty vielä. Joku päivä ja kun se tulee, tuet tarinallasi muita saman läpikäyneitä <3 Toivottavasti tämä toi sinullekin toivoa ja uskoa parempaan, vaikka omista kokemuksista onkin niin pitkä aika. Ymmärrän hyvin, ettei tällaiset asiat voivat jäävät vaivaamaan useiksi vuosiksi. Jos sinusta tuntuu, että juttelu voisi auttaa soita ihmeessä Naisten Linjaan ja juttele siinä puhelimitse :) Usein ihan vaan juttelu osaavan henkilön kanssa auttaa siirtymään eteenpäin elämässä ja tajuamaan entistäkin paremmin, että sinä et todellakaan ollut kohtelun arvoinen, eikä sinun kuulu pelätä yhtään mitään, vaan elää täysillä joka päivä <3

  16. Tätini oli suhteessa jossa häntä pahoinpideltiin. Hän oli hiljaa asiasta eikä ikinä puhunut siitä. Hänella oli miehen kanssa yhteinen lapsi, jonka takia lähteminen ei ollut niin helppoa. Viime tammikuussa mies murhasi tätini…

    • Olen todella surullinen puolestasi, kamalaa kuultavaa :/ Kiitos, että jaoit tapahtuneen, toivottavasti auttaa muita naisia taistelemaan ja ymmärtämään asian vakavuuden, olemaan rohkeita ja päättäväisenä jatkamaan elämää paremmassa parisuhteessa <3

  17. Mitenkään en halua vähätellä tätä tapahtunutta, mutta kommenttien perusteella tekisi hyvää muistuttaa eräitä siitä faktasta, että väkivalta ei todellakaan ole mikään vain naisiin kohdistuva ongelma. Molemmat sukupuolet kokevat jotakuinkin yhtä paljon väkivaltaa, mutta perheväkivalta kohdistuu useammin naisiin. On silti todella turhauttavaa huomata, että tietoon tulleiden törkeiden pahoinpitelyiden uhreiksi joutuvista lähes 40% miehiä, mutta asiasta tehdään automaattisesti vain naisiin kohdistuva ongelma. Vaikka ”vain” 10% uhreista olisi miehiä, voin vain kuvitella millaista olisi elää miespuolisena ”unohdettuna” uhrina. Vakavan perheväkivallan uhreista miehiä oli jopa suurempi osuus vuonna 2008.

    Väkivalta on väärin, kohdistui se sitten naisiin tai miehiin ja voin vain toivoa, että kukaan ei kyseisen tai minkään muunkaanlaisen väkivallan uhriksi joutuisi.

    http://yle.fi/uutiset/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin/5487134

    http://www.minna.fi/web/guest/vakivaltatilastot#V_kivallan_uhriksi_joutumisen_kokonaiskuva

  18. Kuvottavia kommentteja osalla, se että hyväksyy väkivallan ja syyllistää uhria on melkein sama kuin itse hirmuteot. Mutta osa on ilmeisesti ymmärtänyt että tämä olisi oma tarinasi, ehkä olisi parempi heti alkuun laittaa että lainattu juttu. Samapa tuo, kunhan tärkeä aihe on esillä, ja ilmeisesti osa ei osaa käyttäytyä ja kunnioittaa väkivallan uhreja :(

    • No näin on, en edes osannut odottaa, että näin kävisi! Mutta niinhän se monesti näissä suhteissakin, että väkivaltainen osapuoli saa toisen uskomaan, että se nimenomaan on uhrin syytä, että häntä löydään tai muutoin alistetaan.. :/

      Julkaisin tekstin aamulla ja nyt illalla/yöllä kun vihdoinkin saan näitä kommentteja purettua niin huomasin saman, ihmiset luulevat tarinan olevan omani vaikka niin ei ole. Tekstin loppuun asti lukeneet tajuavat kyllä, että alun kertomus on lainattu. Asiaa selkeyttääkseni laitoin nyt heti alkuun tästä huomautuksen.

      Toisaalta teksti on saanut niin paljon julkisuutta, että uskon sen osittain olevan siksi, että rakensin sen alunperin tarkoituksella niin, ettei lukija tiedä kenestä puhutaan. Näin asia tuli mielestäni jotenkin vahvemmin esille. Olen todella iloinen kaikesta Naisten Linjan saamasta julkisuudesta, heillä on tärkeä missio! Toivon myös koko sydämestäni, että tekstistä on ollut edes vähän apua yhdelle ihmiselle, silloin olen onnistunut bloggaajana!

    • Onhan sekin viisas tapa vähän jättää arvailujen varaan lukijat, kursivoidun tekstin takia oletin heti ettei ole oma tarinasi. Kuitenkin vaikka olin 99 % varma ettei ole sinun tarinasi, halusin pitää itseni jännityksessä tekstin loppuun asti.
      Hienoa, että asia herättää keskustelua, mutta jotenkin niin junttia kun tekee jotain naisten oikeuksien puolesta, tarkoittaa heti että hyväksyy väkivallan miehiä kohtaan… Ja sit kaikki rasistiset kommentit, huhuh.. Yks lisää syitä miksi feminismiä tarvitaan, se on kaikkien etu, myös miesten. Emma Watson piti tästä hyvän puheen, ja juuri otti esille asian myös miesten kannalta. Kaiken hyvän ohella sai myös lokaa niskaan, tuntuu että vieläkin naisella ei saa olla ääntää. Se joka uskaltaa puhua ja taistella, saa siitäkin yleensä maksaa. Väkivalta on aina väärin, piste. Naisten oikeuksien puolesta taisteleminen ei tee kenestäkään miesvihaajaa. Hyvää viikonloppua Aku :)

  19. luin tuota tekstiä tippa silmässä, sillä itsekkin olen vuosia sitten parisuhteessa väkivaltaisessa suhteessa ja minulla on siitä jo nyt aikuinen poika. Mies oli oikeen ihana ja romanttinen ja oikea unelelmien unema poikaystävä/avomies. Sillä suhteen alussa kun olimme muuttaneet yhteen ja minä kävin töissä ja hän oli työtön. Kotona oli kahvit odottamassa työssäkaviää ja kämppä siivottu. Mutta se lysti loppui siihen kun tulin raskaksi ja raskaus eteni. Poikani isä on ihan tavallinen SUOMALAINEN MIES. Pojan ollessa 8kk.ta sain itsestäni niskasta kiini ja lähdin suhteesta. Sain naapurista apua hakemaan pojan ja omat tarvittavat tavarat. Kaikkein eniten pelkäsin silloin , kun yhtenä kertana olin käynyt kaupassa ja siellä oli mennyt odotettua kauemmin. (ruuhka-aika ja moni muukin perheen äiti/isä olivat ostoksilla) myöhemmin samana päivänä olin istumassa pojan kanssa sohvalla ja imetin häntä, niin tämä lapsen isä tulee ja alkaa hakkaamaan minua nyrkillä päähän ja haukkuumaan huoraksi.
    Ymmärrä miksi on vaikeaa lähteä siitä väkivaltaisesta suhteesta. Monet sinä tilanteessa olevista varmasti ajattelevat että asia on oma vika kun on niin paska ja huono ettei ansaiste muuta kuin niitä nyrkiniskuja ja haukkuja. onneksi minulla se suhde ei kestänyt kuin vajaan parin vuoden. Minulle on jäänyt tuosta kokemuksesta sellainen pieni epäilys jos joku mies kuulostaa/vaikuttaa liian ihanalta/hyvältä, niin siinä pitää olla joku vika. Se mikä tausta miehellä on ei oo merkitystä. oli se sieltä ulkomailta tai ihan kotimainen jantteri niin samanlailla he osaavat satuttaa. niin fyysisesti kuin henkisesti. stemppejä kaikille niille jotka taistelevat tämän asian kanssa. olkaa vahvoja ja keskustelkaa ystävien tai ammatti-immeisten kanssa. Itsensä kokoaminen ja korjaaminen on pitkä prosessi ja se ei onnistu yksin. Pienin askelin kohti ehjää sitä uutta ehjää minuutta entistä vahvempana.

    • Kiitos kertomuksestasi, sydäntä raastavaa kuulla kokemastasi <3 Niin ja todella viisaita sanoja!
      Itse menen parin viikon kuluttua naimisiin ja voin kertoa, että niitä itselle täydellisiä yksilöitä löytyy kyllä! :) Oman onnen kukkulalta tätä bloggausta oli hieman haastellista tehdä, mutta onneksi tein, sillä uskon, että se on saanut aikaan onnellisuutta tai sen tavoittelua :) Sinun ja muiden kokemuksena jakaneiden ansiosta, tällä tekstillä on entistä suurempi vaikutus <3

  20. Voimia sinulle ja muillekin vastaavassa tilanteessa oleville naisille.

    Muistuttaisin kuitenkin siitä kolikon toisesta kääntöpuolesta – eli miehestä. Ihan yhtälailla miehiä elää todella kurjissa parisuhteissa, joissa toinen osapuoli tavalla tai toisella käyttää hyväksi.

    Harvemmin kyse on väkivallasta – mutta henkisen hyväksikäytön lisäksi näitäkin on. Ja erityisesti näistä miehet vaikenevat. Kukapa mies myöntäisi että ”muija hakkaa”? Vielä on opittavaa, valitettavasti.

  21. Itse koin ihan saman helvetin…kaksi kertaa, molemmat SUOMALAISEN miehen kanssa. Nykyään olen elämäni parhaassa parisuhteessa ja minulla on perhe ULKOMAALAISEN miehen kanssa. Ärsyttää, että ihmiset luokittelevat toisiaan kansallisuuden perusteella hyviin ja huonoihin. Kyllä se suomalainen mies ja nainen osaa olla sairas, väkivaltainen paska.

    • Näin on. Onneksi sinä olet löytänyt todellisen rakkauden, olen niin onnellinen puolestasi! Sekään ei olisi ollut mahdollista ellei olisi irtautunut aiemmista suhteista :) Onnea ja rakkautta teille! <3

  22. Mukavan rasistisia kommentteja täällä… Itse tiedän vähän turhankin monta perheväkivaltatapausta ja niissä jokaisessa on tekijänä ollut täysin suomalainen henkilö. Useimmissa tapauksissa tekijä on ollut suomalainen mies, mutta muutamassa myös suomalainen nainen. Turha siis tulla huutelemaan näistä ”kulttuurinrikastajista”, kyllä se kantasuomalainen mies osaa vetää turpaan naistaan ihan yhtä hienosti.

  23. Ite oon kokenu myös jotain samankaltasta, enkä uskaltanu puhua kellekkään, koska pelkäsin, että mieheni todella tappaisi mut tai ittensä.. Hän oli sairaalloisen mustasukkainen. Hän haukkui mua, kerto, kuinka mun pitäis tappaa itteni. Kuristi, puristi naamasta ja käsistä, kohteli kaltoin. Tuntu, etten ollu mitään. Mun ystävät huomas, et meillä ei kaikki ollu hyvin, mut ne ei tajunnu, että halusin eroon miehestäni. Ne luuli, et olin vaan niin rakastunut, etten ymmärtänyt omaa parastani.

    Parin vuoden piinan jälkeen tulin uskoon, ja siinä samalla kaikki loppui melkein kuin seinään. Mieheni ei enää haukkunut mua eikä koskenut muhun. Hän muuttui täysin. Hänestä tuli sama ihminen kuin täysin alussa. Ja mä rakastuin uudelleen eikä se ollut virhe. Jumala tuli mun elämään eikä mua voi enää satuttaa. Me ollaan edelleen yhdessä ja riitamme ovat sellaisia normaaleja kuten kuuluukin. Olin ennen täysin varma, jos ikinä pääsisin eroon miehestäni niin tekisin sen. Mutta tilanne on nyt toinen ja eletään onnellisesti yhdessä, olen antanut anteeksi kaiken, enkä kanna kaunaa. Olen Jumalalle niin kiitollinen tästä pelastuksesta. En olisi muuten päässyt eroon miehestä, jota vihasin, muuta kuin kuolemalla.

    • Väkivalta suhteessa voi loppua. Yleensä siihen vaaditaan se, että väkivallan tekijä ottaa vastuun teostaan, ymmärtää niiden vahingollisuuden ja haluaa aidosti muuttaa käytöstään ja on valmis näkemään vaivaa muutoksen eteen. Joskus suhde päättyy siitä huolimatta, että väkivalta on loppu, sillä väkivallan vaikutukset eivät katoa heti sen jälkeen, kun viimeinen lyönti on lyöty. Toiseen voi olla vaikea luottaa enää koskaan. Ja toisaalta – joskus väkivalta jatkuu entisen puolison taholta, vaikka suhde olisikin päättynyt.

      Mukava kuulla, että riitanne ovat nykyään normaaleja. Voi kuulostaa hassulta, mutta se, että suhteessa voi riidellä, on hyvä merkki, sillä siitä tietää, että toista ei tarvitse pelätä. Riidat parisuhteessa ovat normaaleja, mutta väkivallan ei koskaan pitäisi olla ”normaali” osa suhdetta.

      Hienoa, että olet saanut tukea ja apua uskostasi. Onnea ja hyvää jatkoa sinulle!

      Kaisa / Naisten Linja

    • Hienoa kuulla yhden tarinan ”Happy end” <3 – Kaisa/Naisten linja. Kirjoitit oivaltavasti: "Väkivalta suhteessa voi loppua. Yleensä siihen vaaditaan se, että väkivallan tekijä ottaa vastuun teostaan, ymmärtää niiden vahingollisuuden ja haluaa aidosti muuttaa käytöstään ja on valmis näkemään vaivaa muutoksen eteen."
      Hienoa, että usko on auttanut eteenpäin ja muuttanut tilanteet. Näin uskon tulee tehdäkin.

  24. Kylläpäs tuo teksti herätti vanhoja tunteita.. Elin ennen parisuhteessa, jossa poikaystävän eksä vainosi, ja jokainen meistä oli vuorollaan jopa tekemässä itsemurhaa. Tästä tilanteesta päästiin kuitenkin lopulta yli ja kaikki oli taas hyvin. Hetken aikaa. Jossain vaiheessa leikkisät paini-ottelut muuttuivat vähemmän leikkisiksi ja mustelmat alkoivat lisääntyä.. Muutos tapahtui niin pikkuhiljaa, etten itsekkäään tajunnut sen olevan väärin, jos kumppani kuristaa, lyö, tai muuten satuttaa. Myös henkistä väkivaltaa oli paljon. Reilu vuoden jälkeen, selvisi että poikaystäväni pettää. Oli pettänyt kuulemma jo pitkään. Tyhmänä ”rakastuneena” (riippuvaisena) ajattelin, että kyllä se mies jossain vaiheessa taas tajuaa, että minä olen se oikea.. Ja niin taphtui, tosin vain hänen sanojensa mukaan. Joskus väkivaltaa tapahtui myös poikaystäväni kavereiden läsnäollessa, mutta kukaan ei uskaltanut puuttua. Kerran illanvieton jälkeen, poikaystäväni tuli baarista. Hän oli edellis-iltana heittänyt puhelimensa asvalttiin, joten lainasin omani. Näin ikkunasta kun lainassa ollut puhelimeni lensi maahan ja lähdin hakemaan sitä pois. Saatuani puhelimen käteen, joku tuli ja kuristi minua takaa. Jalat lähtivät alta, ote kurkustani ei irtoaisi ellen luopuisi puhelimestani. Ensimmäistä kertaa joku tuli väliin; poikaystävän paras kaveri. Kaveri hakkasi poikaystäväni maahan ja mitä minä teen? Valkoinen mekko veressä, puolustan VÄKIVALTAISTA POIKAYSTÄVÄÄNI?! onneksi lopulta tulin järkiini, ja lopetin sen sairaan leikin. Ei enää ikinä.

    • Hei,

      Ikävä kuulla, mitä olet joutunut kokemaan. Onneksi olet päässyt eroon väkivaltaisesta suhteesta. Surullisen yleistä, että muut ihmiset eivät ole puuttuneet väkivaltaan edes sitä nähdessään. Ja sitten ihmetellään, miksi väkivaltaa kokeva ei jaksa arvostaa itseään – kun kukaan muukaan ei arvosta sen verran, että sanoisi väkivallan tekijälle, että tuo ei ole ok ja lopeta. Hyvä sentään, että lopulta poikaystäväsi paras kaveri puuttui pahoinpitelyyn. En silti ihmettele sitä, että tuossa tilanteessa puolustit poikaystävääsi. On ihan eri asia kokea väkivaltaa läheisen taholta, kuin jos joku täysin tuntematon olisi hyökännyt kimppuusi. Läheisessä suhteessa on aina monenlaisia tunteita mukana. Ei ole helppoa huomata, että rakas ihminen ei kohtele sinua hyvin.

      Hyvää jatkoa sinulle!

      Kaisa Naisten Linjalta

  25. Violence against Violence is never an answer, it only creates more violence. BUT Let me remind you. Did you know that 40-50 % of domestic violence is that a woman hits a man?
    guys are also so shamed about it that they doesn’t want to tell about it.
    + if a guy hits a girl everyone would loose their mind if that would happen in a middle of street or a city central, but when a woman does it , people would just laugh and be like ” look that pussy guy, he is getting ass kicked and he’s going to learn a lesson. bullshit… world is sick, and we are the doctors.
    Kääntäjä

    • As seen in previous comment, unfortunately in many cases nobody pays attention if a man hits a woman even when the violence happens in a middle of street or a city central.

  26. No tuliko yllätyksenä että ulkomailla nainen on hellan ja nyrkin välissä, niinkuin voi tästä kyseisestä tilanteesta päätellä että kyseessä on varmaan taas rikastus. ja yleensäkkin tietynlaiset naiset hakeutuu tietynlaisten miesten seuraan. Että kannattais sitä omaa mies makua vähän miettiä tulevaisuudessa ettei tarvi taas lukee näitä vuodatuksia kuinka naista taas sorretaan, ja silti on pitäny mennä ottaan mies jostain 1800 luvulta savimajasta ja itketään kun se pistelee turpiin ku ei leikitäkkään se säännöillä

    • Jossain hommafoorumilla on näköjään linkattu tää teksti, kun tänne satelee näitä rasistisia trollaajia, jotka ei jaksa nähdä vaivaa lukeakseen koko tekstiä ja poimii sieltä vaan kaikki pienetkin viittaukset ulkomaalaisiin… Niinkun se olis tässä jutussa ollut pointtina.

      Ja jos joku on oikeesti niin tietämätön siitä, miten perheväkivaltatilanteisiin saatetaan pikkuhiljaa ajautua, kun ensin puoliso on niin ihana ja rakastava, niin kannattaisi ehkä vähän lukea noita tarinoita ja harjoittaa empatiakykyä, jos sellaista on jaossa sattunut edes rahtusen saamaan.

      Me ihmiset ollaan erilaisia, ja toisia on helpompi ohjailla ja kontrolloida kuin toisia. Mutta se, että sua on helppo lyödä turpaan, ei tarkoita, että kenelläkään olisi oikeutta tehdä niin.

  27. ”P.S Kuinka monta Facebook kaveria sinulla on? Kuinka moni heistä on nainen? Heistä 1/10 ei tule koskaan kertomaan kokemastaan väkivallasta, eli et koskaan saa tietää keitä he ovat.”

    Minulla on 279 Facebook-kaveria, kiitos kysymästä. Heistä 187 on naisia. Väitätkö tosissasi, että 9/10 heistä tulee kertomaan minulle kokemastaan väkivallasta? 168 nillittäjää parkumassa elämän kovuutta? Ei kuulosta hyvältä…

  28. olen saanut kaulaa avaimesta niin lujaa et meni sisälle ja hakattu silmät mustaksi ja sain yhtenä uutena vuotena niin pahasti turpaan naiseltani jouduttiin seuraavana päivänä siivota keittiönkaapeista veret pois ja ym tuollaista sairasta paskaa mut kyl naiset nykyään on yhtä väkivaltasii kuin miehet!

  29. Hei, olen tehnyt töitä aiemmin juurikin samaisessa Naisten Linjassa ja haluan kiittää sinua kirjoituksesta! Tai siis sen julkaisusta.
    Silmiini pomppasi kuitenkin yksi asia. Vastatessani aikanaan väkivaltaa kokeneille naisille oli hyvin tärkeää, ettei heitä kutsuta ”uhreiksi”. Väkivallalla on tekijä ja sillä on kokija. Näihin naisiin viitattiin siis aina väkivaltaa kokeneina naisina.
    Kuulostaa pikkujutulta mutta uhrista nousee helposti mielikuva, jossa nainen alistuu ja kärsii eikä pysty tilannettaan muuttamaan. Väkivallan kokija on neutraalimpi ilmaisu, joka ei leimaa naista miksikään uhriksi/reppanaksi/raukaksi/muuksi kuin hän on.

    Kaikki nämä naiset ovat pikemminkin selviytyjiä. Naisten Linja voi antaa kaikki eväät ja tuen selviytymiseen, mutta loppupeleissä nämä väkivaltaa kokeneet naiset selviytyvät itse, he ovat vahvoja. Siksi kysynkin olisiko parempi viitata väkivallan kokijoihin eikä uhreihin?

    Kiitos.

    • Kiitos ”Silloin” – olen kirjoittaessani väkivallasta yrittänyt etsiä korvaavaa sanaa ”uhrille” – juuri tuohon ajatukseen tukeutuen, että ”uhri” on (ja joutuu olemaan) vahva (vaikka ei aina koekaan niin…), että selviytyy tilanteessa. Nyt se korvaava sana löytyi. <3

  30. Tämä on kamala tarina ja toivon sen kokeneelle kaikkea hyvää ja turvallisuutta, mutta miksi aina keskitytään naisten kohtaamaan väkivaltaan, kun tutkimuksien mukaan miehet kokevat vähintään yhtä paljon ellei ENEMMÄN väkivaltaa kodeissaan? Missä on miesten turvalliset tilat, joihin voi mennä väkivaltarikoksen takia? Naistenkoteja kyllä riittää.

    http://yle.fi/uutiset/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin/5487134

    Miehet ovat lisäksi KAIKEN ei kodissa tapahtuvan väkivallan ylivoimaisia uhreja. (murhat, pahoinpitelyt, varkaudet jne)

    Haluaisin vielä tietää mistä sait luvun ”Totta on myös se, että 30% suomalaisista naisista ja tytöistä kokee väkivaltaa.” Haluaisin nähdä kyseisen lähteen.

    • Täysin totta. Miehet ovat väkivallan uhreina aina ja kaikessa naisia useammin, ja vakavan parisuhdeväkivallan käyttäjiä ovat useammin naiset kuin miehet.

    • Kaikki Suomen turvakodit lukuunottamatta Mona-kotia (vain maahanmuuttajanaisille) on tarkoitettu sekä naisille että miehille.

      Viimeisin kattava tutkimus naisten kokemasta väkivallasta on Euroopan Unionin perusoikeusviraston (FRA) tutkimus, joka julkaistiin viime vuonna. Suomen luvut löydät täältä:
      http://fra.europa.eu/DVS/DVT/vaw.php

      Kaisa Naisten Linjalta

  31. Mulla oli ihan samanlainen tarina. 2 vuotta pelossa meni suhteen (avioliiton) päättymisen jälkeen. Ruskeasilmäinen, väkivaltainen,
    SUOMALAINEN mies. Ei tuo hulluus ole linkitettynä vain ja ainoastaan ulkomaalaisiin. Kyllä meillä noita kusipäitä riittää ihan omastakin takaa. Nyt olen naimisissa jo kymmenettä vuotta ulkomaalaisen miehen kanssa. Hän ei ole lyönyt minua KERTAAKAAN. Jotta näinkin voi olla asiat.

    • Valtaosa Naisten Linjaan yhteyttä ottavista naisista on kokenut väkivaltaa suomalaisen kumppanin taholta. Hienoa, että olet päässyt eroon väkivaltaisesta suhteesta ja löytänyt kumppanin, joka arvostaa sinua. Hyvää jatkoa sinulle!

      Kaisa / Naisten Linja

  32. Ahdistavaa luettavaa. Oma edellinen parin vuoden parisuhde suomalaisen ”miehen” kanssa tuli elävästi mieleen. Suoranaista tapon yritystä ei kerinnyt tulla, mutta jos siihen piinaan olisin jäänyt, olisin varmasti päättynyt ikäväksi tilastomerkinnäksi.

    Moni ihmettelee, että miksi nainen/mies jää henkisesti tai fyysisesti väkivaltaiseen suhteeseen? Itsekkin ihmettelin sitä ennen kuin tapasin ”unelmieni miehen” joka vannoi ikuista uskollisuutta, luottamusta ja rakkautta minua kohtaan.

    Todellisuus tämän ”miehen” kanssa rupesi olemaan nimittelyä, pelkoa, syyllisyyttä, toivoa ja uskoa paremmasta tulevaisuudesta, jne. Välillä se riitti vain että oli hyvä päivä ja suhde tuntui uskomattaman hyvältä, mutta toki takaraivossa kolkutti pelko seuraavista tunneista ja siitä, että mikä on kumppanin ”aito ja rehellinen syy” saada raivarit ja aloittaa nimittely ja kiusaaminen, kiristäminen sekä käsiksi käyminen. Mies sai minut uskomaan, että olen huono ihminen, en osaa tehdä mitään oikein, enkä kelpaa enää kenellekkään vaan hän on maailmassa ”se oikea” joka rakastaa näinkin huonoa ihmistä loppuun saakka ja kestää tyhmyyttäni.

    Yritin aina parantaa käytöstäni, tehdä niinkuin mies haluaa, miellyttää sitä kaikin keinoin, jotta hänellä olisi hyvä olo ja ei tulisi riitaa. Eikä minun tarvitsisi kuulla ihmisen suusta jota rakastan niitä nimittely sanoja, jotka alussa sattuivat mutta lopussa niihin jo turtui. Tiesi jo etukäteen milloin tuli mikäkin nimittely sana ja missä vaiheessa.

    Kunnes raja ylittyi täysin ja tajusin, että se ei ole vahvuutta, että yrittää tehdä kaikkensa ja enemmänkin suhteen eteen vaan vahvuutta on se, että tajuaa lähteä suhteesta ennen kuin käy oikeasti huonosti ja päättyy arkkuun.

    Suhde mieleltään sairaan tekijän kanssa on loputonta kujanjuoksua ahtaassa ja tukahduttavassa häkissä mistä ei välttämättä pääse pois ennen kuin on liian myöhäistä.

    Olen vieläkin varuillani ja vilkuilen olkani taakse sekä käyn terapiassa oman itseni takia. Tiedän, että tulen olemaan varuillani pitkään sekä luottamukseni miehiin palautuu joskus, mutta tämä vapaus ja onnellisuus on ollut sen arvoista. En nuku läheskään enää niin paljon, olen paljon energisempi, nauran ja hymyilen paljon enemmän ja mikä parasta; aamuisin on mahtava nousta ylös ja tuntea kuinka ELÄMÄ on ihanaa ja mahtavaa :)

    Kyllä, minä voitin tämän ”miehen” rakastamalla ja kunnioittamalla itseäni enemmän kuin hän minua ikinä. ”Miehen” tarjoama rakkaus oli todellisuudessa kaikkea muuta kuin puhdasta ja oikeaa rakkautta ja tiedän, että jonain päivänä joskus minulla on sellainen oikea parisuhde jossa molemmat osapuolet kunnioittavat ja rakastavat ja luottavat toisiinsa pyytteettömästi sekä AIDOSTI ilman henkistä sekä fyysistä väkivaltaa.

    Te Naiset/Miehet jotka elätte tälläkin hetkellä väkivaltaisessa ja onnettomassa suhteessa; Menkää peilin eteen ja katso tarkkaan silmiänne ja kasvojanne. Muistatteko miltä silmänne ja kasvonne näyttivät silloin ennen suhdetta? Uskon vakaasti, että jos tarkkaan muistelette niin niissä näkyi elämäniloa, onnellisuutta sekä iloisuutta <3

    Tiedän, että suhteesta lähteminen on todella vaikeaa, enkä väheksy sitä ollenkaan, mutta vielä vaikeampaa on rakastaa itseään, kun on sisäisesti tai fyysisesti kuollut.

    Muistakaa että Te olette oikeasti selviytyjiä ja taistelijoita ja ette todellakaan ansaitse kohteluanne. Voittakaa suurin pelkonne eli itsenne ja lähtekää vielä kun voitte.

    Parempaa ja onnellisempaa uutta vuotta toivottaa;

    Kynnysmatto josta tuli voittaja :)

    • Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Kuvaat hienosti sitä, miksi väkivaltaisesta suhteesta on niin vaikea lähteä: kyse ei ole vain siitä, että tunteet kumppania kohtaan ovat ristiriitaisia (toisaalta rakastaa ja luottaa ja haluaa uskoa, toisaalta tietää ansaitsevansa parempaa), vaan ennen kaikkea siitä, miten väkivalta vaikuttaa itseen. Kun joku läheinen toistuvasti haukkuu, syyllistää sekä mitätöi tunteitasi ja tarpeitasi, itsetunto ja -luottamus laskevat väistämättä. Sitä alkaa kuvitella ansaitsevansa huonon kohtelun.

      Kerrot, että yritit muuttua ja parantaan tapojasi, jotta kumppanillasi ei olisi aihetta suuttua. Monet väkivaltaa suhteessaan kokevat yrittävät muuttaa itseään lopettaakseen väkivallan – se on täysin ymmärrettävä puolustuskeino, jolla koettaa suojata itseään. Valitettavasti se harvoin toimii, sillä vika ei koskaan ole väkivallan kokijassa – tekijä löytää kyllä aina uuden tekosyyn. Esim. jos puoliso on kerran suuttunut siitä, että pukeuduit siihen punaiseen mekkoon ”jossa näytit ihan huoralta”, et käytä sitä mekkoa enää, vaikka se oli lempivaatteesi. Seuraavaksi farkut ja toppikin ovat liikaa.. Et kutsu enää ystäviäsi kylään, sillä viimeksi puolisosi hermostui siitä. Myöhemmin et enää halua itsekään lähteä ulos tapaamaan ystäviäsi, sillä joudut joka kerta perustelemaan ja puolustelmaan kumppanillesi, miksi haluat viettää aikaa heidän kanssaan ja kotiin palattuasi on joka tapauksessa seurauksia. Lopulta et puhu ystäviesi kanssa edes puhelimessa, sillä sekin ärsyttää kumppaniasi. Pahimmillaan sinulla ei lopulta ole jälkellä enää mitään omaa.

      Hienoa, että olet päässyt väkivaltaisesta suhteesta ja löytänyt taas elämänilosi! Väkivallan kokeminen on yleistä, mutta onneksi niin on siitä toipuminenkin. Mukava kuulla, että olet saanut tukea myös terapiasta. Uskon, että tulet vielä löytämään kumppanin, joka arvostaa ja rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Onnea ja hyvää jatkoa sinulle!

      Kaisa Naisten Linjalta

      Jos haluat keskustella kokemuksistasi, voit aina myös soittaa Naisten Linjalle. Päivystämme numerossa 0800 02400 arkisin klo 16-20 ja la-su klo 12-16. Puhelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia.

  33. Oon nyt 13.v tyttö ja mun äiti alkoi seurustelemaan yhden miehen kanssa kun olin 9.v kaikki meni hyvin kunnes mies alkoi käyttää alkoholia ja pahoinpitelemään meitä. En pitänyt sitä silloin vakavana mutta kerran tulin viikonlopuksi isälleni ja isäni otti puhelimeni ja sanoi että en saa pitää äitiin yhteyttä. Minua pelotti koska en tiennyt mitä oli tapahtunut. Kuukauden myöhemmin sain tietää asioita. Se mies oli hakannut äitini todella pahasti ja melkein tappanut. Jouduin asumaan melkein vuoden isälläni ja näin äitiäni 1-2kertaa 2kk. Sitten pääsin takaisin äitini tykö. Aluksi oli vaikeaa. Mies piinasi ja kävi ovellamme humalassa. Sitten rauhoittui saimmw olla rauhassa. Kävin koulun loppuun paikkakunnallani ja sitten muutimme uudelle paikkakunnalle. Olemme saaneet olla rauhassa ja kaikki on mennyt niin hyvin kuin voi vain mennä.

    • Hei,

      Kiiitos tarinasi kertomisesta. On hirveää joutua pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta, mutta myös oman vanhempansa vuoksi. Onneksi sinä ja äitisi olette nyt saaneet olla rauhassa. Toivottavasti viihdyt uudella kotipaikkakunnallasi! Hyvää jatkoa sinulle ja äidillesi, ja tiesithän, että voit aina soittaa Naisten Linjalle, jos haluat keskustella kokemuksistasi. Päivystämme numerossa 0800 02400 arkisin klo 16-20 ja la-su klo 12-16. Puhelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia. Myös äitisi voi ottaa yhteyttä, jos hän haluaa.

  34. lopetin lukemisen ”Rakastuin joitain vuosia sitten ulkomaalaiseen mieheen”… kyseessä melko varmasti somali/islami ? en sano tätä keljuiluna mutta jännä tunne vaan tuli heti tuosta lauseesta, tuskin kristillinen kasvatukseltaan…..

    Jokatapauksessa jaksamisia !!

    • Kyseessä ei ollut somali/islami vaan väkivalta. Pauliinan kokemukset eivät tapahtuneet Suomessa, vaan Pauliina oli itse tuolloin maahanmuuttaja.

      Kaisa Naisten Linjalta

  35. Perheväkivalta on meillä Suomessa tabu. Nimenomaan naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta. Siitä kertoo se, että niin moni tämänkin lukenut on halunnut ”ulkoistaa” koko asian – sehän koskee vain ulkomaalaisten miesten kanssa suhteessa eläviä naisia, tai ”lyöhän ne naisetkin miehiä”. Niin kauan kun emme ihan koko yhteiskunnan tasolla uskalla kulkea tätä kamalaa ongelmaa päin, ja todellakin vastuuttaa niitä väkivaltaisia suomalaisia miehiä teoistaan, ei asia koskaan tule muuttumaan kokonaan. Onneksi on auttavia tahoja, onneksi tilanne on varmasti menossa parempaan suuntaan. Perheväkivaltaan kuolee Suomessa 20 naista vuosittain. Se on tasan 20 kuolemaa liikaa.

  36. Ihan on , kuin omasta elämästäni. Tosin minulla oli aivan perus suomalainen mies. Tästä on jo aikaa yli 20 vuotta, mutta en enää pysty sitoutumaan, löytämään uutta kumppania. Joskus ajattelen, että olisipa ihanaa, jos olisi joku, jonka kanssa jakaa elämä. Mutta se ajatus loppuu siihen, kun mieleen nousee nuo kauheudet ja kamppailu omadta hengestä omassa kodissa. Pelko siitä, että uusi kumppani saattaisi olla vieläkin pahempi ja ehkä onnistuisi tappamaan minut. Kohta olen 50 ja ajattelen, että kai se loppu elämä menee näinkin, eipähän tarvi ainankaan kotona pelätä :) Voimia kaikille kanssasisarille. Älkää tehkö samaa virhettä, että jäätte ensimmäisen pahoinpitelyn jälkeen siihen suhteeseen. Koskaan ei tiedä, milloin tulee viimeinen, se tappava isku, kuristus….

  37. Valitettavasti länsimaalaisessa kulttuurissa naisten miehiin kohdistama väkivalta kuitataan lähinnä huumorilla ja ivalla.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288334856938.html
    ”Espoolaismies oli paennut lastensa kanssa turvakotiin väkivaltaista puolisoa. Seuraavana päivänä hän meni hakemaan kotoaan lapsille vaatteita.Puoliso oli siellä yhä. Kun nainen löi, huitoi ja kävi päälle, mies soitti 112:een yhteensä neljä puhelua, joihin vastasi kolme eri päivystäjää. Heistä kaksi käyttäytyi asiallisesti, mutta kolmas ei.”

    Katsokaapas tämä järkyttävä video. Mitä eroa huomaatte ihmisten käytöksessä?
    https://www.youtube.com/watch?v=u3PgH86OyEM

    Väkivalta on väärin, oli pahoinpitelijänä nainen tai mies. Valitettavasti naisten tekemää väkivaltaa vähätellään suhteessa miesten tekemään väkivaltaan.

    http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/liitto/haetko-tietoa/perhevakivalta/naiset_vakivallan_tekijoina/

    ”Olemme tottuneet ajattelemaan, että väkivallan kasvot ovat miehen kasvot. Tutkimukset ja tilastot kertovat kuitenkin muuta. Lasten pahoinpitelyjen tekijät ovat niin äitejä kuin isiä. Naiset lyövät myös kumppaneitaan. Lähisuhteissa tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä vajaa puolet on naisten tekemiä.”

    http://www.hs.fi/elama/a1415164552409
    ”Täysi luentosalillinen psykoterapeuttiopiskelijoita purskahtaa nauruun. Valkokankaalla pyörii opetusvideo, jossa esiintyy kiihtynyt nainen. Hän sättii miestään.
    Välillä tekisi mieli huitaista, nainen sanoo.
    Yleisössä istuvaa Hannele Törröstä ei naurata. Hän nostaa kätensä ylös ja pyytää puheenvuoroa.
    ”Naurattaisiko meitä, jos puhuja olisi mies, jonka tekisi mieli huitaista vaimoaan?”
    Väki hiljenee. Onpa huumorintajuton!
    Tällaiseen reaktioon Törrönen on tottunut. Nyt eläkkeellä oleva Törrönen työskenteli 30 vuotta ongelmista kärsivien perheiden kanssa, ensin psykologina eri sairaaloissa, terveyskeskuspsykologina Vantaalla ja sitten kehittämispäällikkönä Ensi- ja turvakotien liitossa.”

    Älkää kukaan lyökö toistanne :)

  38. Teksti on asiapitoista ja todella loistava kirjoitus, mutta miksi miehen tausta piti ylipäätään mainita, sen olisi hyvin voinut jättää pois ja puhua miehestä ihan vain miehenä? Jokainen on yksilö ihan kun ei suomalaisista löytyisi samalla mitalla… Just saying

  39. Aiheeseen liittyen suosittelen kaikille Liza Marklundin kirjoja Uhatut ja Turvapaikka. Aivan uskomaton tositapahtumiin perustuva tarina aiheesta. Ahdistaa, itkettää ja kuvottaa. Lopussa kuitenkin jo hymyilyttää.

  40. Voi ei miten huonoa fiktiota. Edes amerikkalaisissa b-leffoissa ei ole tuollaista skeidaa. Feministit, terästäytykää!

  41. En tietenkään väitä että voisin miehenä ikinä ymmärtää mutta kerron oman tarinani. Minua on koulukiusattu viimeiset 11 vuotta. Olen nyt 17. Kun olin 15v tuli meidän luokkale uusi tyttö. Tämä tyttö oli aluksi todella mukava minua kohtaan ja tuntui että hänelle pystyin kertomaan kaiken. Sitten vähän ajan päästä hänestä tuli se kiusaaja. Valehtelua, haukumista, homotelua jne.. Koulussa ei tehty mitään vaikka kiusaaminen oli todella näkyvää. Eräänä päivänä lukuisten tappouhkausten ja muiden jälkeen tuo kyseinen tyttö pahoinpiteli minut linja autossa. En muista miten pääsin kotiin mutta mustelmat olivat todella pahat. Muistan varmasti koko loppuelämäni miltä pahoinpitely tuntuu. Minun oli pakko kertoa tämä myös siksi että olin myös itse ihastunut tähän tyttöön. En näe kyseistä henkilöä ja olen eritäin tyytyväinen. Kuitenkin pahoinpitely on muutanut minua paljon. Voimia teille jokaiselle.

  42. Todella paljon kiitoksia Akulle kaimani tarinan jakamisesta ja kaikille muille, jotka olette (lähisuhde)väkivaltaa sanoittaneet. Uskon, että monet ovat saaneet sanoja kokemalleen. <3

    Tämä Juha Tapion laulu on itselleni ollut tosi koskettava. https://www.youtube.com/watch?v=k20h4hZ4Roc

    "Hetken vielä tämä puoli maailmaa,
    Hetken vielä nukkuu yötä valkeaa
    Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin,
    Parhaat vuotes kaikki maahan poljettiin

    Kertosäe:
    Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
    Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
    Mut joku aamu mä tiedän sen,
    Sä heräät huomaamaan,
    Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

    Ja sä oot kaunis vaikket enää tunne niin,
    Ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin
    Ja hetken vielä nukkuu puoli maailmaa,
    Hetki vielä kirkas aamu aukeaa

    Kertosäe:
    Puoltakaan …

  43. Itselläni oli suhde narsistisen miehen kanssa. Hän oli alusta asti hurmaava persoona. Niin täydellisesti omistautunutta, intohimoista ja palvovaa miestä tapaa lähinnä naisten fantasiakirjoissa fiktiivisinä hahmoina. Tiedättehän: komea, vaikutusvaltainen, karismaattinen, johtajatyyppiä, raju ja hellä yhtä aikaa, voimakas, intensiivinen, salaa herkkäjne. Ns. täydellinen mies, jolla on pimeä puoli, jonka annat anteeksi, koska huomaat että hän on särkynyt ihminen. Ja niinhän narsistit ovat. Luulet voivasi auttaa häntä, pelastaa ja muuttaa hänet rakkaudellasi, mutta se ei taida olla mahdollista.

    Itse olen kokenut suhteessani lähinnä henkistä väkivaltaa. Tosin meno muuttui pikkuhiljaa fyysisemmäksi suhteen edetessä, oli mm. Väkisin kiinni pitämistä ja seksiin painostamista mikä tosin oli myös henkistä nöyryytystä. Itse koin suhteen aikana mm. lähes musertavaa syyllisyyden tunnetta lähes päivittäin. Tein aina väärin jos en toiminut miehen halujen mukaisesti. Minua syyllistettiin pukeutumisestani, meikkaamisesta, ystäväsuhteistani, omasta vapaa-ajastani, harrastuksistani ja jopa tunnereaktioistani. Mies sai minut itsenikin käyttäytymään epänormaalisti ahdistamalla minut henkisesti nurkkaan, pelottelemalla, uhkailemalla jne. Välillä olin yli alistuva, välillä todella agressiivinen osapuoli puolustaessani rajojani. Minä pelkäsin häntä vaikka hän ei koskaan lyönyt. Mutta kiinni pitäminen oli jo tarpeeksi kamalaa. Lisäksi pelkäsin eniten sitä että hän tekee jotain pahaa läheisille ihmisilleni tai tuhoaa sosiaalisen elämäni muulla tavoin niin että jään yksin hänen kanssaan. Hän uhkaili myös että jos jätän hänet, hän tappaa itsensä. Taas lisää syyllisyyttä minun harteilleni. En tiennyt mitä tehdä, olin 18-vuotias ja suhde oli ensimmäinen. Tiesin, että hän oli sairas eikä meistä tulisi mitään, mutta en tiennyt miten päästä eroon miehestä sotkematta ketään muuta soppaan. Hän oli oikeasti vaarallinen.

    En siis ikinä kertonut kellekään tilannettani. Feikkasin, elin kaksoiselämää. En tutustuttanut häntä ystäviini, esitellyt perheelleni tai muuta. Sain tungettua suhteen omaan kuplaansa ja siinä kuplassa oli vain me kaksi. Toisessa elämässäni oli oikea elämäni, oikea minä, joka oli iloinen, sosiaalinen ja menestynyt. Nämä kaksi elämää ei saanut sekoittua, muuten kaikki paha valtaisi myös ”oikean” elämäni.

    Sitten yks kaks, hän kuoli. Hän sairasti myös fyysistä tautia. Ja osa minustakin kuoli hänen mukanaan. Olin itsekin jo sairastunut ja elin symbioottisessa suhteessa häneen mitä kukaan normaalissa suhteessa oleva ei voi ymmärtää. Olin riippuvainen hänestä, mahtavasta seksistä, siitä että olin hänelle täydellisin asia maailmassa. Olin vapaa, mutta vapaudesta tuli uusi vankila. Aiemmin minua ”ohjannut” ja kontrolloinut voima hävisi ja olin kuin pikkulapsi yksin metsässä eksyneenä. En osannut muodostaa uusia järkeviä suhteita miehiin ja seksielämäni oli häiriintynyt. Nykyinen poikaystäväni muistelee vieläkin järkyttyneenä että pidin kuristamista normaalina seksin aikana:).

    Suhde sairaan ihmisen kanssa on niin monisyinen, että sitä ei ratkaista pelkällä ”mikset lähde pois!” Kehoituksella. Kokijalla on painavat syyt jäädä, yhtä painavat kuin lähteminen. Itse pelkäsin muiden puolesta, ja itseni. Oli helpompi elää kahleissa kuin pyristellä irti niin kauan kunnes tukehtuisi.

    Kaikki väkivallan kokijat ovat vahvoja ihmisiä, ei mitään nössyköitä. Minulla ja parilla muulla tytöllä on ollut hyvät koulutukset, työt, perhe ja sosiaalinen elämä. On eriasia mitä tapahtuu kun koti-ovi menee kiinni.

    Voimia kaikille!<3

  44. Järkyttyneenä olen lukenut muiden kirjoituksia mutta havahduin kuitenkin huomaamaan, että kertomukset ovat myöskin kuin omasta elämästäni.

    Oma suhteeni narsistiseen mieheen alkoi ollessani 18v. Olin elinvoimainen ja iloinen persoona. Taustalla omassa elämässä kuitenkin vaikuttivat oma epävarmuus ja ujous sekä nouruudessani kokemani koulukiusaaminen. Tapasin itseäni 8v vanhemman miehen, joka oli kaikkea sitä, miehestä voi vaan unelmoida: komea, itsevarma, menestyvä, rohkea, sosiaalinen, hauska, urheilullinen, romanttinen ymsyms. Rakastuin häneen hyvin palavasti hyvin pian ja ennenkuin huomasinkaan, elin hänen luonaan, oikeastaan 24/7. Äkkiä tilanne alkoi muuttua. En itse huomannut sitä silloin mutta lähipiirini kyllä. Mies alkoi rajoittaa elämääni huomattavasti ja vaatimaan minulta aina vain enemmän. Hän käänsi perheeni ja ystäväni minua vastaan, luotsi vihaa läheisiäni kohtaan. En saanut nähdä ystäviäni ja hän teki kaikkensa, että kokisinkin heidät huonoina. Hän haukkui perheeni äidistäni ja isoäidistäni lähtien ja tuhosi kaikki tukipilarini. Töihin en saanut mennä, koulussa en käydä, en harrastaa. Silti syytti minua, että olen huoraava tyhmä, läski, pummi.. Hän halusi, että elän 4seinän sisällä pelkästään hänelle, ja niin elinkin, kaikesta sokaistuneena.

    Vastaavaan aikaa yritin kirjoittaa itseäni ylioppilaaksi. Epäonnistuin kokeissa ja jouduin vaihtamaan aikuislukioon, vaikka olin aina pärjännyt koulussa. Mieheltä luonnollisesti sain kuulla, kuinka tyhmä olin. Minulla meni kaikki energia ja voima mielyttääkseni miestäni, jolle kuitenkaan ei mikään kelvannut. Tein yhä enemmän hänen eteensä mutta aina sain vain syytökset niskaani. Kun aika kului, tilanne paheni entisestään. Mukaan tuli huorittelu ja väkivalta. Ensimmäisenä kertana, kun sain kokea kuristetuksi tulemisen, olin se minä, joka lohdutti ”katuvaa” miestäni. Mustelmia hän hoivaili taas hellin kosketuksin ja kauniin sanoin mutta sitten helvetti oli taas irti. Viikossa 5päivänä koin joko fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Tekonsa hän yritti hyvittää lahjuksilla ja suurilla puheilla. Huora-sana tuli tutummaksi kuin mikään muu, oli ensimmäinen sana aamulla ja viimeinen, kun kävin nukkumaan. Olin kuulemma likaisin ja halpamaisin nainen maailmassa, minulla ei mitään arvoa ja minun kuuluisi kuolla perheeni kanssa. Aloin uskoa häntä, kaikkea hänen sanomaa, käännyin jopa läheisiäni vastaan kieltääkseni itseltäni ja muilta kaiken sen pahuuden, mitä päivittäin jouduin kokemaan. Itkin joka päivä mutta piilotin suruni katseilta. Häntä luonnollisesti suru vain lietsosi ja jouduin useamman kerran kodistamme ulosheitetyksi ilman mitään ulkovaatteita, puhelinta tai rahaa. Kerran hän suuttuessaan raahasi minut kurkusta autoonsa ja ajoi kilometrien päähän, repi hiuksista sitten ulos kaatosateeseen ja jätti sinne. Siitä seuraavana päiväni minulla oli koulussa tärkeä koe, johon selvisin kuin ihmeen kaupalla. Kun sain puhelimeni ladattua, viestit tulvivat häneltä sanomaa, kuinka surkea ihmisenä olenkaan.

    Mieheni, tuo manipuloiva narsisti, joka sai minut vedettyään mukaan tähän, oli harvinaisen hyvä näyttelemään ulospäin sitä ritaria, johon minäkin alussa tutustuin. Pystyimme pitämään kulissia yllä onnellisesta parisuhteesta ja välit perheidemme kanssa lähenivät. Sitten tulin raskaaksi. Minua pelotti todella paljon. Mies, joka oli saanut minut pauloihinsa sai minut herättelemään toivoa ”onnellisen” perheen perustustamisesta. Kävimme katsomassa yhteisiä koteja ja kaikkea väritettiin taas vaaleanpunaisella hötöllä. Kun kävin sitten ultrassa, oli mieheni mukana. Lääkäri oli vanhempi mies. Kaikki sujui hyvin kunnes poistuimme sairaalasta. Jälleen mieheni hyökkäsi kurkkuuni kiinni ja syytti huoraamisesta kun olin ”kehdannut esitellä itseäni” vieraalle miehelle. Hän alkoi vaatimaan aborttia. Sydän murtuneena se sitten tehtiin.. Menetin lapseni, jonka jälkeen mies alkoi syyttää minua murhaajana..

    Nytkun luen tarinoita, helpottaa tieto siitä, että ainakaan en toista saattanut tähän jokapäiväiseeni helvettii.
    Vaikka aika ei ole pitkä, minulla meni 3vuotta elämästäni täysin pilalle tämän miehen kanssa. Itsetuntoni romuttui täysin ja hän sai minut ajattelemaan usein itsemurhaa. Eräänä päivänä en vaan kestänyt elää kotona peläten, milloin toinen taas tulee hyökkäämään kimppuuni, otin tavarani ja lähdin, takaisin en ole palanut vaikka manipuloiva käytös on jatkunut edelleen, eromme jälkeen. Terapiassa olen juossut ja sattunut todella paljon purkaa asiaa. Olen saanut kerrottua osan perheelleni ja läheisilleni ja voittanut suhteeni heihin takaisin. Nyt alan olemaan taas tasapainossa ja koen voivani hyvin. Sen kuitenkin huomaa, että arvet jääneet syvälle sisimpääni, minkä takia minun hyvin vaikea luoda kenenkään kanssa mitään uutta suhdetta, luottaminen on vaikeaa. Huomaan sortuvani lisäksi yhä uudelleen vastaaviin, manipuloiviin miehiin..

    En ole itselleni osannut vielä selittää, miksi sallin tämän itselleni. Kai kaikkeen on vaan joku syy-seuraus-suhde. Olin haavoittuvaisessa tilassa ja menin tähän kuviteltuun unelmaan mukaan. Kielsin kaiken ja uskoin sokeasti. Rakastuin niin palavasti, että se oli syöstä minut tuhoon. Myös se, kun aloin vaan elää miehen ehdoilla, kadottaen kaiken omani, ei minulla ollut mitään paikkaa, minne paeta, mitään, mistä osin saanut tukea ahdinkooni. Syytin itseäni kaikesta ja koin olevani oikeutettu hänen kohteluun. Uskoin kaiken muuttuvan ja kaiken sen hyvän siinä välillä, vaikka mitä olisi käynyt.. vaikea tilanne ja todellakin ymmärrän kaikkia tilanteen kokeneita. Kyllä järjelläkun miettii, sitä vaan ottaa ja lähtee, mutta jotenkin kaiken tuon jälkeen sitä on vaan niin eksynyt, voimaton ja pelokas tekemään yhtään mitään.

    Minä pääsin irti hänestä, vaikken uskonut koskaan niin käyvän. Arvet ovat syviä ja pysyvät pitkään, mutta onneksi tulevaisuus paljon valoisampi.

    Voimia kaikille <3

    • Kiitos kommentistasi ja siitä, että rohkeana jaoit kokemuksesi <3 Ihan kamalaa luettavahaan se on, etenkin juuri sen takia, että olet elänyt pitkään yksin kaiken tuon kanssa. Olen varma, että sinun ja muiden salaisuutensa jakaneiden ansiosta useampi nainen saa tukea ja rohkeuttaa arvostaa itseään enemmän. Ehkä juuri sinun yksityiskohtaisen kertomuksen takia joku uskaltautuu tekemään muutoksen jo tänään, kiitos <3

  45. Kirjoitit niin tärkeästä asiasta. Kiitos.
    itselläni se ei ollut fyysistä, vaan henkistä. Silti se terrori jätti vuosiksi paniikkikohtaukset ja epävarmuuden omasta riittämisestään. Edelleen ajoittain mietin, kelpaanko tälläisenä kuin olen, vaikka rinnalla on nyt ihana mies..

    • Ei kestä Camilla! Uskalla sinäkin puhua asiasta jos et sitä vielä ole tehnyt, varsinkin omalle miehelle. Joskus on tietysti helpompaa puhua vaikka ammattilaisen kanssa, mieti sitäkin vaihtoehtoa kun tuo vielä selvästi on osa elämääsi. Varmasti olisi kevyempi olo kun vahvistuisi ja pääsisi siirtymään asiasta eteenpäin, ehkä lopullisestikin. Koskaanhan ei unohda, mutta se, että pystyy keskittymään nykyiseen ja rakastamaan itseään on todella tärkeää. Et ole millään lailla ansainnut pohtia omaa riittämistä! Kaikki me olemme tällä hetkellä niin hyviä versioita itsestämme kuin osaamme olla <3 Joskus tarvitsemme vain toisten ihmisten tukea ja opastusta tullaksemme vielä paremmiksi versioiksi, niin se elämä kehittää :) Nykyinen parisuhde vahvistuu varmasti samaa tahtia kuin sinäkin <3 Ei pidä vähätellä itseään tai pientäkään avun tarvetta, sillä kuten huomaat, apua on saatvailla. Kilauta Naisten Linjaan ja kerro tämä heille, sillä olet tärkeä ja sinusta välitetään :)!

    • voisit lähteä jo pois, jätät vaan lapun ettei turhaan vaivata poliiseja ja etsintäpartioita. Eiköhän jostain turvapaikasta löydy sinullekin joku paikka missä voit olla pelkäämättä väkivaltaa.

  46. Upea teksti ja tosi taitavasti kirjoitettu!:) Arvostan suuresti, että olet kirjoittanut näin koskettavasta ja tärkeästä aiheesta! Moni sai varmasti tästä itselleen apua :)

  47. Kiitokset blogikirjoituksesta ja myös kaikille jotka ovat kommenttiosiossa kokemuksiaan jakaneet!

    Yksi asia on kuitenkin, jota haluan korostaa, tässäkin keskustelussa kas kun on puhuttu erikseen fyysisestä väkivallasta ja henkisestä väkivallasta: Ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin fyysinen väkivalta yksinään, koska jokainen käsiksi käyminen sisältää myös henkisen väkivallan; siinä sanotaan rivien välissä ’olet niin arvoton olento että minulla on lupa tehdä sinulle mitä haluan.’

    Vaihtoehdot ovat siis nämä:
    Henkinen väkivalta
    Fyysinen + henkinen väkivalta

    Fyysinen väkivalta on AINA samaan aikaan myös henkistä väkivaltaa, vaikka sanaakaan ei sanottaisi!

    • Kiitos itsellesi kommentista :)!

      Näkökulmasi on ihan totta ja se onkin ihmisten hyvä tiedostaa. Juuri sen takia kokemuksistaan keskusteleminen ja tuki onkin niin tärkeää.

  48. Olenko ainut joka tavallaan ”tietää” että et sinäkään mikään puhdas pulmunen ole.
    ”kukaan ei kestäisi päivänvalossa”
    ”pitää pussata monta sammakkoa et löytää sen yhen prinssin”
    Palataanko muuten asiaan vaikka taas sitten kun tää sun ainutlaatuinen lumihiutale muiden joukossa on heivattu pois koska oli kusipää?

    • Olen varmasti itsekin ollut ”sammakko” edellisissä suhteissani. Sehän hyvä puoli eri ihmisten kanssa seurustelussa on, että oppii mitä itse kumppanilta kaipaa, minkälaisia luonteenpiirteitä. Samoin omat exäni ovat varmasti oppineet minusta sellaisia luonteenpiirteitä, jotka eivät heille sovi ja löytävät sen ansiosta sopivampia kumppaneita jatkossa.

  49. Hyvä että aihe nostetaan esille, itse koin väkivallan aikanaan jollain tavalla itse aiheutettuna, en osannut lukea toista milloin joku asia kannattaa jättää sanomatta tai edes ymmärtää olla ilmestymättä paikalla kun toisella paha päivä. Eihän tätä itkemättä lue… muistoja, muistoja… miksi me muistamme tämän? Miksi emme voi muistaa yhtä hyvin päivää jona esim. lapsi oppii konttaamaan, kävelemään, puhumaan… kohta kymmenen vuotta omasta väkivaltaisesta suhteesta ja vasta nyt kaksi terapiaa takana. On raskasta, on. En vain aiemmin ollut valmis puhumaan salaisuudestani…häpesin.

    • Hei Tatjuska! Tosi hienoa, että olet käynyt terapiassa ja ymmärtänyt, ettei sillä ole mitään ”aikarajaa”, että niin kauan kun asia painaa mieltä on siitä hyvä puhua heti kun on valmis – varmasti elämänlaatu paranee <3 Kaikkea hyvää!

  50. Hienoa kun uskalla avautua tästä vaietusta mutta niin pahasta ongelmasta joka on toisaalta ollut suomalaisessa yhteiskunnassa pitkään käytäntö.
    Itse olen jo 57v mies, kotonani ei ollut mitään väkivaltaa koskaan, paitsi nyt lapsena saatiin remmiä, mutta äitini ei koskaan kohdannut meillä sellaista josta tässä kirjoituksessa on kirjoitettu. Itse en ole ollut koskaan väkivaltainen, toisaalta koulukiusattuna melkein koko koulunkäynti vuosien ajan. Pienempiä ja heikompiahan on niin helppo kiusata!
    Olen ollut parisuhteessa avioliittoni jälkeen ja kyseinen nainen on kokenut monissa suhteissaan lyömisiä ja muuta vastaavaa. Huomasin kyllä hänessä jotain outoa jo heti alkuun. Näistä asioista hän uskalsi puhua vasta vuosien saatossa vähän kerrallaan kun huomasi että itse en käytä väkivaltaa. Minusta väkivalta rikkoo jo kerrasta parisuhteen, on se sitten kumman puolelta tahansa tehty.
    Minuun kävi myös joku suhteeni kerran kiinni, ihmetteli kun häippäsin seuraavana aamuna enkä ole sen jälkeen edes hakenut kaikkia tavaroitani hänen asunnostaan, lähinnä muutama vaate koska itse asuin vain 700m päässä. Sinne saivat mielestäni jäädä. Muutaman kuukauden yritti soitella, jopa tuntemattomastakin numerosta, en vastannut soittoihin enkä tekstareihin. Loppui se sitten aikanaan.

    Ottakaa kaikki naiset heti käyttöön nolla toleranssi näissä asioissta, ei mitään säälipisteitä edes sen takia että oli humalassa tai muuta vastaavaa.

    Tsemppiä kaikille naisille jotka olette joutuneet väkivaltaisen miehen seuraan, meitä väkivallattomiakin on olemassa, teidän onneksenne.

  51. Hei. Kiitos kun jaoit tämän. Mä nuorempana olin suhteessa, missä mun ex oli painostava, ilkeä,hyvin kontrolloiva ja manipuloiva,mutta myös ihana. Kerran hän otti ranteesta kiinni ja väänsi niin kovaa ja itkin vaan et muhun sattuu :/ nyt vuosien jälkeen oon tajunnu et aika ”klassinen” esimerkki..ekaks ollaa ihana ja sit alkaa kontrollointi jne. Mutta onneksi lähdin :) elämä on nyt ihanaa! En oo tästä puhunut enkä puhu..hävettää että annoin jonkun kohdella mua noin. Onneksi aina on toivoa :) hyvää kesää ja muille uhreille paljon rohkeutta lähteä ja toipumista. Se voi olla kuka vaan se uhri, ei mustakaan uskoisi.

  52. Olen elänyt väkivallan ja alkoholin keskellä lapsuuteni. En tule ikinä täysin antamaan anteeksi äidilleni sitä, ettei hän suojellut meitä lapsia ja lähtenyt väkivaltaisesta suhteesta. Jatkuva pelko ja väkivaltaiset tilanteet ovat jättäneet myös meihin lapsiin syvät arvet. Lapsuuden asiat ovat vaikuttaneet ihmissuhteisiin koko ikäni ja minä kuvan muodostumiseen. Aikuisiästä on mennyt tuhottoman monta vuotta normaalin elämän elämisen opetteluun ja siihen että, mikä on normaali terve parisuhde. Itse olen selviytyjä ja päässyt elämässä eteenpäin. Päätin jo hyvin pienenä, että en tule ikinä hyväksymään väkivaltaa ja minua ei lyödä. Toivoin monet kerrat, että meidät huostaan otettaisi. Kerron tämän siksi, että te jotka elätte väkivaltaisessa suhteessa ja teillä on lapsia niin, jos te ette sen vertaa kunnioita itseänne, niin erotkaa teidän lapsenne tähden. Lapset eivät ole vapaaehtoisesti siinä mukana ja sinä olet heidän turvallisuudesta vastuussa.

  53. Aloin seurustelemaan just 18v täyttäneenä virolais pojan kanssa. Kaikki oli nii ihanaa aluks mut pikkuhiljaa valheita alko paljastumaa ja luottamus heikkeni. Joka kerta sanottiin että ei tuu toistumaan esim muille juttelu. Tykkää puhua muille tuhmia kun ei itse saa tarpeeksi irti suhteessa. Vaivaa edelleen mutta olen päässyt yli. Ensiksi oli vaan tappeluita missä hän lähti pois ja aina keinona on ollut ero. Joka kerta kun tulee riitaa niin mies sanoo että tää oli tässä ja erotaan. Väkivaltaa on ollut pientä ja nyt isoa. Tällä hetkellä olemme olleet 1v 2kk muutimme kesäkuussa yhteen ja 3vk sitten hän pahoinpiteli minut. Löi, kuristi ja ei päästänyt irti kurkustani vaikka kuinka itkin. En halunnut että hän lähtee. Pahin pelkoni on se että hän jättää minut yksin. Jään yksin. Lähdin kotonta siinä toivossa että tämä kestää hänen takia minun välit on katkennut vanhempiin kun he eivät häntä hyväksyneet. Otin riskin ja valitsin rakkauden. Pahoinpitelyn jälkeen hän oli viikon vanhemmillaan asumassa ja pitkän anelun jälkeen palasi kotiin. Väkivaltaa on ollut ennenkin sanallista ja fyysistä pientä ja isoa. En halua lähteä suhteesta en vain kykene. Ja tämä paha olo minkä hän aiheuttaa minulle kun tietää että itken kun se lähtee. Tämä on kauheinta. Silti vaikka hän tekisi mitä rakastan häntä ja en halua yksinkertaisesti jäädä yksin. Soitin poliisit kun pahoinpitely tapahtui. Viime viikolla oli kuulustelut en mennyt. Kaikki oli hyvin taas en ollut huora kenen pitäisi kuolla tai läski. Olin taas se ihana tyttöystävä. Tilanne on auki. Olen ollut nyt viikonlopun yksin yhteisessä asunnossamme. Hänen tavarat täällä. Hän haluaa erota mutta ei voi tehdä sitä kuitenkaan..? Olen henkisesti rikki ja en vain haluaisi lähteä suhteesta koska olen luonut pienen kuplan ja tämä on elämäni. Ei ole mitään varavaihtoehtoa mitä teen jos tämä oikeasti loppuu..

  54. Hei, kuvailemasi tunteet ovat hyvin normaaleja väkivallan seurauksia. On hienoa, että olet osittanut poliisit ja puolustanut omia oikeuksiasi. On kuitenkin myös tavallista, että väkivallan kokija tuntee olevansa eksyksissä arvoton, mitätöity, kykenemätön tekemään päätöksiä tai liikkumaan eteenpäin. Kaikkea fyysistä väkivaltaa edeltää usein pitkä jatko henkistä väkivaltaa, jonka aikana esimerkiksi suhteet läheisiin ja omaan perheeseen katkeavat: https://www.naistenlinja.fi/tietoa-vakivallasta/vakivallan-muodot/henkinen-vakivalta/
    Olethan siis kärsivällinen ja lempeä itsesi kanssa, monet kokemistasi ahdistavista tunteista ovat väkivallan seurauksia, eivät sen syitä. Voit lukea lisää väkivallan seurauksista ja siitä selivytymisestä täältä: https://www.naistenlinja.fi/tietoa-vakivallasta/vakivallasta-selviytyminen/
    Voit soittaa Naisten Linjalle maksuttomasti, päivystämme numerossa 0800 02400 ma-pe klo 16-20 ja la-su klo 12-16. Päivystäjämme on koulutettu tukemaan naisia koko toipumisprosessin läpi. Voit myös kirjoittaa meille, jos se tuntuu helpommalta: https://www.naistenlinja.fi/palvelut/kysymys-vastaus/
    Vaikka nyt siltä tuntuisi, sinä et ole yksin: me olemme täällä sinua varten. Naisten Linja toimii naisten puolella, väkivaltaa vastaan, nyt ja aina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 1
Tykkää jutusta