Sinulle, joka olet normaalipainoinen ja haluat silti laihtua

Tämä teksti on tarkoitettu painonpudotustavoitteensa saavuttaneille normaalipainoisille. Dieetit ja valmennukset loppuvat – life goes on.

Osa tästä on entisen fysiikkakilpailijan näkökulmaa ajasta, jolloin kroppa on oikeasti loppu ja palautuminen erilaista kuin fiksussa dieettaamisessa. Aiemmin olenkin kertonut, miten minun olisi kannattanut lopettaa kisadieettaaminen ennen kisoja, kun olin jo saavutuksiini tyytyväinen, itse kisojen ollessa minulle vain päivämäärä. Myös reversedieettaamisen, eli kaloreiden asteittaisen nostamisen, tärkeyttä pitäisi korostaa. Omalla kisakaudellani siitä ei ollut edes puhetta.

Osa tästä on taas valmentajan ja ennen kaikkea naisen näkökulma normaalipainoisen henkilön rasvaprosentin ja onnellisuuden yhtälöön.

Minulla ei ole kova aineenvaihdunta ja minun täytyy tehdä extralujaa töitä pudottaakseni painoa tämän 50-60 kilon puolivälin sisällä.

Kun 2012 lähdin valmentautumaan ensimmäistä kertaa, halu onnistua oli niin kova ja se liekki paloi niin lujaa, että tein kaiken minkä osasin sen saavuttaakseni – tarvittaessa väkisin ja joskus liikaakin. Ehkä sekin piti vain kokea kasvaakseen ihmisenä. Joka päivä ei ollut helppo päivä, mutta joka päivä muistin mitä halusin. Hetken mielijohteessa voi elää tietyin rajoituksin, kunhan silti muistaa sen arkirutiinin. Tavoitteet on ja pysyy, vaikka elämässä on muutakin. Pitää priorisoida ja aikatauluttaa. Aikatauluttaminen tarkoittaa myös sitä, että varaa aikaa niille hetken mielijohteille, enkä nyt puhu herkkujen puputtamisesta, vaan muusta ohjelmasta kuin kuntosali ja ruoanlaitto. On pakko levätä. On pakko saada nauttia elämästä. On totta, ettei oikeasti ole pakko kuin kuolla, mutta mitä elämää se sellainen on.

Tämänkin opin myöhemmin ja myös sen, että tavoitteita voi ja pitää muuttaa harkitusti sitä mukaa kun tarvitsee. On myös ok muuttaa mieltään ja olla antamatta ihan kaikkeaan. Nykyään tiedän, ettei järkevä dieettaaminen vaadi mitään huutonälkää. Nälässä ei ole pakko elää väkisin. Voi avata suunsa ja kertoa siitä valmentajalle, josko siihen voisi vaikuttaa. Omaa kehoa pitää kuunnella. Ensimmäisellä dieetilläni ihan odotin nälkää, jopa monta kuukautta harmittelin kun ei ollut nälkä – luulin sen olevan jonkinlainen mittari tulostahdille. Myöhemmin saapuneen pikkunälän kesti kyllä kun pysyi kiireisenä, mutta kisadieetin lopulla oli jopa vaikeaa nukahtaa kun oli niin kova nälkä. Se ei enää ollut niin kivaa, kuin olin odottanut, mutta silti kestin sen. Nykyään sanon suoraan valmentajalle, että nälkää on nähty ja enää en ole siihen halukas, mennään sitten vaikka hitaammin.

Sanotaan, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä, mutta pitää myös ymmärtää, että se matka on välttämätön, ei vaan päämäärän saavuttamiseen, vaan myös siellä pysymiseen. On kuitenkin tilanteita, jolloin siellä pysyminen ei ole tärkeää, järkevää, eikä joskus edes mahdollista.

IMG_2498

Moni normaalipainon keskivaiheilla sijaitseva ajattelee olevansa onnellisempi alle 5 kilon painonpudotuksella. Puhutaan nyt vaikka ’kesäkunnosta’ tai kuten minulla viimeeksi, häädieetistä. Kun se on saavutettu ja siitä on aikansa nautittu, kannattaako siitä paria kiloa kevyemmästä fysiikasta pitää ikuisesti kynsin hampain kiinni, stressin ja ahdistuksen uhalla? Dieetatessani noin vuosi sitten häitä varten, se meni ihan kivasti, mutta en jaksanut pitää sitä astetta ’parempaa’ kuntoa yllä. Nyt painan kolmisen kiloa enemmän ja voin syödä aika rennosti pysyäkseni tässä. Enää en jaksa nipottaa kolmen kilon eteen, ainakaan vuoden ympäri. Hyvä proteiinirikas arkiruokarutiini ja aktiivinen elämäntyyli mahdollistavat painonhallinan.

Silloin kun oma rasvaprosenttini oli 2013 alimmillaan noin 10%, olin niin onneton ja uupunut, että ainoa hyvä asia minkä jaksoin nähdä, minkä takia jatkoin, oli se rasvaprosentti. Kehoni kuihtui päivä päivältä ja lähtökohtainen ajatushan oli, että mitä kuihtuneempi sen parempi. Ainoa, mikä hymyilytti, oli peiliin katsominen. Joka päivä oli pakottava tunne pukeutua tiukkoihin vaatteisiin, sillä sitä vartenhan sitä tein, että näyttäisin omasta mielestäni paremmalta kuin koskaan – mitä sitä muilta piilottamaan. Jossain kohtaa vaan se hyvä olo ja jo saavutettu unelmakunto vaihtuivat todellisuuteen siitä, että olin tavoittelemassa kisakuntoa. En silloin tajunnut sitä, sillä minulla oli tavoitepäivämääriä yli kuukauden päässä siitä, kun tunsin jo saavuttaneeni sen mitä halusin. Minulle tuli yllätyksenä, että olisin omaan tarkoitukseeni ’valmis’ jo ennen pääkilpailua, mihin tähtäsin.

Ei siinä kisadieetin loppuvaiheessa kuitenkaan voinut, enkä nimenomaan ennen kaikkea halunnut, elää pitkään. Sen riutumisen oli loputtava ja se loppuikin alunperin suunniteltua aiemmin, koska päätin niin. Silloinkin oli silti vaakuuteltava itseä, ettei se päätös tee minusta huonompaa ihmistä, vaan paremman.

Screen Shot 2015-12-17 at 03.59.12
49kg, eikä todellakaan näytä siltä nesteenpoiston epäonnistumisen vuoksi. Jos normaalipainoinen nainen seisoisi vieressä, näkisi miten pieni oikeasti olin. Lavalla valot ovat armottomat ja saavat kukkakepinkin näyttämään hyvinvoivalta – toki bruna, blingi ja meikki auttavat myös asiaa.

Kisakunto oli ja meni. Mitä jäi käteen? Paska fiilis ainakin puoleksi vuodeksi. Peiliin ei tehnyt mieli katsoa koska läskihän se siellä katsoi takaisin. Ei läski, kuten vakavasti ylipainoinen ihminen, vaan se läski mitä lihaksen ja ihon väliin oli ilmestynyt noin 7 kiloa. Se 7 kiloa läskiä oli ainoa mitä näin. Se, mikä oli useamman kuukauden ehtinyt olla paras asia minussa, oli poissa. Tunsin itseni huonommaksi. Oliko muiden mielipiteillä väliä? Ei. Näenhän itse parhaiten ja lähempää, eli tarkemmin.

Ostin pitkähihaisia treenipaitoja peittääkseni oman todellisuuteni.

Ennen kisoja treenasin pienessä urheilutopissa ja shortseissa. Muistan, miten olin kuullut Elixian henkilökunnan puhuvan minusta pahaa, että mikä pukeutumistyyli tuo muka on. Silloinkaan muiden mielipiteet eivät kiinnostaneet minua. Olin paremmassa kunnossa kuin koskaan. En edes pahoittanut mieltäni kehonkoostumusmittauksessa, noin kuukautta ennen kisoja, kun Elixian työntekijä kysyi kisatavoitteestani tietoisena ihmeissään, että missä sixpackini on. Minusta se oli todella asiaton kommentti, mutta en mennyt kotiin itkemään, sillä luotin prosessiin. Viikkoa ennen kisoja se sixpack tuli.

Enää sitä ei ole. Nyt kisoista on jo kohta 3 vuotta.

Jos kisaaminen jotain opetti ajan myötä niin sen, ettei rasva ole vihollinen, kun on normaalipainoinen. Normaalipainolla en tarkoita sitä ihannetta, mikä vallitsee. Sitä missä vatsapalat erottuvat ja selluliittia ei ole. Normaalipainossa useimmiten sitä on. Siis selluliittia. Minullakin on. Ihan sama. Jos tekee jossain vaiheessa mieli dieetata se pois, tiedän mitä se vaatii; sitoutumista ja luultavasti 3-6 kuukautta tarkkaa ruokavaliota ja kovaa treeniä. Ensimmäinen onnistunut dieetti opettaa luottamaan itseen entistä enemmän, sillä tietää pystyvänsä siihen uudestaan niin halutessaan. Enää ei tarvitse arvuutella ja se tuo itsessään tietynlaista mielenrauhaa. Omalla mielialalla on iso vaikutus siihen millaiseksi kehonsa kokee. Lyyhöttääkö sohvalla mytyssä päivänselviä läskimakkaroita puristellen vai seisooko ryhdikkäänä katse ihan muissa asioissa? Asenne ratkaisee.

IMG_9266

Minusta on vähän tuntunut siltä, että kisabuumi on laantumassa. Vaikka kilpailijoita on vuosi vuodelta enemmän, ei laji enää ole yleisesti niin hypessä. Hyvä niin. Olisinpa vuonna 2012 innostunut terveestä huippukunnosta ilman kilpaosuutta. Silloin tämä teksti olisi hyvin erilainen.

Minä olen nyt ihan tyytyväinen, vaikka rasvaa on lähes tuplasti enemmän kuin silloin ensimmäistä kertaa ollessani siinä unelmakunnossani. Ainoa hetki, kun minulla on huono olo kropastani nykyään, on kun yritän pukea päälleni kisavuoden treenivaatteita, Niitä on aika paljon, koossa XXS-XS. Oli oikeasti aika, jolloin XS ei ollut tarpeeksi ihonmyötäinen ja siksi minulla ei ollutkaan kisaverkkareita kun en löytänyt tarpeeksi pientä settiä.

Kuvaaja: Joonas Kapanen 2013

Muistakaa, että olen aika lyhyt (161,5cm), joten minun mittaiselleni sporttiselle XXS-S koon vaatteet ovat sopivaa kokoa, kun rasvaprosentti on ’timmi’. Lihaksikkaammalle mukaan kuuluu varmasti myös M-koko. Jos olet pidempi, muista suhteuttaa oma pituutesi vaatekokoon. Pidemmät ihmiset voivat olla vaikka kuinka timmejä, eivätkä nämä small-medium koot silti välttämättä ole sopivia.

Käytin silloin kisavuotena satoja euroja laadukkaisiin treenivaatteisiin ja nyt ne vaan lojuvat kaapissa. Joskus koitan käyttää niitä, mutta välittömästi tulee huono olo, kun vaate puristaa useammasta kohtaa. Niistä tulee läski olo, eikä ihme, kun käyttää itselle liian pieniä vaatteita. Miksi käyttää niitä? Miksi aiheuttaa itselleen huonoa oloa? Ostaa uusia sopivia vaan, ei tässä normaalipainossa kuulu olla läski olo. Kenelle tahansa tulee huono olo, jos vaatteet eivät istu. Kokoja on kymmeniä ja jokaisen koon ihmisestä tuntuu pahalta, jos päällä oleva vaate on liian pieni. Jokaisesta.

Uskon, että useampi alipainon puolella käynyt kokee samanlaista vaate-eroahdistusta, jopa useampi vuosi kisojen jälkeen. Samoin sen kesäkunnon saavuttaneet valmennettavat, jotka siirtyvät talven tullen extratimmistä sporttiseen. Kesäkunnon tavoittelussa ja sen vaikka vuosittaisessa saavuttamisessa, ei ole mitään vikaa, kunhan tekee sen hyvällä mielellä ja muistaa, ettei normaalipainossa ne ns. ylimääräiset rasvakilot ole mitään kryptoniittia ;)

Niin monella terveellä ihmisellä on rasvaprosentifiksaatio ja siitä pitää päästä eroon ollakseen onnellinen ja pitääkseen omasta kropastaan. Huippumalleillakin on kohtia, joiden haluaisi olevan erilaisia, joten se ei voi toimia onnellisuuden mittarina. Älä anna parin rasvakilon määrittää itseäsi. Elämää pitää elää. Uskoa itseen. Uskaltaa. Seikkailla. Päästää irti. Antaa palaa.

IMG_3100IMG_2465

Moni tietäänkin jo, ettei dieettaamalla lihakset / muodot pahemmin kehity, rasva vaan katoaa. Varsinkin kun pudotettavaa rasvaa on se 2-10kg ulkomuoto lähinnä pienenee ja sieltä alta paljastuu sen hetkinen muoto, oli mikä oli. Myös muodoton on muoto ja joskus siihen petytäänkin, kun se timmi kunto ei ollut sitä mitä kuviteltiin. Dieetin jälkeen ei voi näyttää Michelle Lewinilta jos ei ole treenannut ja syönyt kuten Michelle Lewin, yhtä pitkään kuin Michelle Lewin.

💖iSquat💖

A photo posted by Michelle Lewin (@michelle_lewin) on

 

Sen vuoksi jatkuva hienosäätödieettaaminen on useimmiten todella epämotivoivaa, sillä tulos on aina sama. Ratkaisu onkin keskittyä rasvaprosentin sijasta lihasmassaan, sillä lihaksilla ne muodot tehdään. Sitä varten ei tarvitse uhrata normaalia rasvaprosenttia, pitää vaan siirtyä pois sieltä dieettimoudista ja syödä riittävästi. Pitää myös muistaa, että jokainen lihaskilo on lisää painoa, etkä voi kovaa treenaavana enää tuijottaa vaakaa jokin alhainen ihannepaino mielessäsi. Nyt pitää alkaa innolla odottamaan, että se mittari nousee treenikuukausien myötä. Tiesitkö muuten, että 2 kiloa lisää lihasta kuluttaa yhden Ben & Jerryn verran energiaa kuukaudessa ihan vaan olemassaolollaan? Just saying.

Screen-Shot-2016-01-24-at-10.21.57-PM-575x301

/Aku

Edit: Haluan painottaa, että tämä teksti on tarkoitettu normaalipainoisille. Jos olet ollut koko ikäsi ylipainoinen, elämäntapamuutoksen edestä kannattaa taistella, väkisinkin. Luethan tekstini Sinulle, joka koet epäonnistuvasi kerta toisensa jälkeen.

Instagram: @aurorarenvall
Facebookista tai Bloglovinista saat uusimmat päivitykseni kätevästi. Bloglovinista voi myös tilata uudet postaukset omaan sähköpostiin.

Kaipaatko uutta treeniohjelmaa? Jenkkityylinen hard core bootytreeniohjelmani Booty Camp Special Editionin saa omakseen hintaan 29€!  Lue lisää edellistä postauksestani täältä. Kiitos kaikille ohjelman jo tilanneille! ♥

BOOTY (2)

 

Aku

39 vastausta artikkeliin “Sinulle, joka olet normaalipainoinen ja haluat silti laihtua”

  1. Todella hyvä kirjoitus aiheesta.. mielestäni on hienoa painottaa miten kisakunto ei oo kenenkään arkikunto. Tuntuu kuin itsellä ja tuntemillani naisilla on juuri noita ongelmia _aina_.. kuinka rasva ei vaan lähde jostakin kohtaa kokonaan.. Olen huomannut itse että tällä 177cm pituudella en saa painoani alemmas kuin 60kg. Se on aiheuttanut paljon pahaa oloa, päivittäin pettymystä peilistä. Toisaalta olen 10kg kevyempi kuin 5v sitten ja lihasta kasvanut, ja olen selvinnyt vielä lapsen saannista ja ammattiin valmistumisesta tällä ajalla. Miksi se on niin vaikeaa olla kiitollinen jo siitä mitä on saavuttanut, miksi useimmat näkevät vain sen mitä on vielä tekemättä :(

    • Kun olen työkseni PT, Fitfashion bloggaaja ja kerran kisannut – tunnen, että tota kisakunto-ei-ole-arkikunto asiaa on toitotettu ihan tarpeeksi, että useimmat tietää sen, joten kiitos kun mainitsit, ettei niin vieläkään ole, jolloin asia on hyvä ottaa esille silloin tällöin :) Ehkä uudempi näkökulma siihen kisakuntoon on ne kisavalmistelut ja noi lavakuvat, että ne on oikeasti vaan illuusio silläkin hetkellä, ettei se ihminen oikeasti ole sitä, miltä niissä kuvissa näyttää. Ei tosta munkaan kuvasta näe, että meinasin viimeisellä viikolla pyörtyä jo 20 minuutin rauhallisella aamukävelyllä tai etten pystynyt nukkumaan sen nälän takia. Tai sitä, että en edes tykännyt itsestä otetuista kuvista enää, koska ne oli niin kylkiluisia,. Useampi kylkiluu paistoi ja jouduin joskus ihan hakemaan kuvakulmia, mitkä ei näytä ällöttäviltä. Ei siitä kisakuvasta näe, että kun istuin ammeessa tunsin mun luut ammetta vasten tai että mietin miten mun hierojasta on varmaan outoa hieroa pelkkää luukasaa kun lihastakaan ei ollut kovin paljoa. Se mikä mulla kisoissa oli nestettä näyttää kisakuvassa useammalta prosentilta rasvaa, luista ei tietoakaan.

      Se viimeinen rasvakertymä, mikä hienosäätödieetillä on aina jossain paikassa jäljellä, on just sellanen, että se pitää haluta pois siitä 110%. Sitä pitää vaan treenaamalla ja syömällä ”hakata ja hakata” useampi viikko tai kuukausi dieetin loppuun kunnes se on poissa. Useimmilla tulee epätoivo ja sitten lopetetaan, vaikka just silloin pitäisi tuloksia saadakseen jatkaa. Onko se sitten niin tärkeää ja sen arvoista? Jos sen pystyy tekemään hyvinvoivana ja stressittömästi, why not. Harvempi pystyy ja siksi jokaisen minirasvoja haluavan normaalipainoisen olisi hyvä miettiä niitä omia arvoja. Oma hyvinvointi ja arjen jaksaminen on tärkeintä :)

      Itse tuolla ”jaksan treenata ja dieetata, mutta en jaksa mitään muuta normaalia elämää” -puolella käyneenä arvostan kyllä paljon enemmän tätä normaalia kehittyvää kroppaa, missä on energiaa treenata kovaa, missä pystyy olemaan tehokas työntekijä, missä jaksaa auttaa muita, missä pystyy olemaan iloinen oma itsensä. Vaikka itse sisäistin näitä juttuja kisaamisen kautta, en todellakaan suosittele samaa reittiä muille, jotta voisi hyväksyä normaalipainoisen itsensä sellaisena kun on. Peilin kautta itsensä päivittäin arvioiminen on tosi raskasta puuhaa. Paljon parempi mittari kehitykselle on hyvä olo ja treenatessa voimatasojen nouseminen. Varsinkin jos tykkää bodytreenistä ja haluaa muotoja lihasmassalla kannattaa seurata omia kuntokuvia esim. 4-6kk välein (tai pidemmällä ajanjaksolla jos ei treenaa niin aktiivisesti) sen lihasmassan kehittymisen kannalta. Sitä kun ei huomaa joka päivä omaa napaa tuijottaessa peilistä :D On paljon siistimpää olla vahva ja sporttinen, kuin luinen ja voimaton.

      Onneksi olkoon kaikista noista mahtavista saavutuksista, may there be many more! <3

  2. Teksti täyttä asiaa!! Itselläni ei ole kokemusta kilpailemisesta, mutta voin samaistua noihin fiiliksiin kun koittaa laittaa vanhoja vaatteita päälle, ja ne eivät enää mahdukaan… Ahdistushan siinä iskee, vaikka tietää hyvin olevansa aivan normaalipainoinen, ja kropassa olevan sitä lihastakin. Miksi siis täytyy kiusata itseään ja änkeä niitä vanhoja vaatteita päälle, niitä jotka olivat sopivia kun oli syömishäiriön tuloksena lähes 10kg laihempi ja alipainoinen?? :-D

    Tosiaan, usein sitä itsekin miettii että miksi dieetata tai kiristellä edes vähän, kun kuitenkin normaalipainoinen on. Toisaalta on aina mukava haastaa itseään, ja ehkä se on niin kauan ookoo kun ei anna sen mennä muun elämän edelle, kun ei kuitenkaan kisoja ole tiedossa. Oli kyllä erittäin silmiä avaava teksti, kun ehkä joskus sitä tulee upottua liikaa siihen omaan ”fitnesskuplaan”. Varsinkin näin abivuonna olisi hyvä olla aina välillä siellä kuplan ulkopuolellakin :-D

    • No hei varsinkin abivuonna nautit vaan kaikesta sen mukana tulevasta! Nythän niitä risteilyitä taitaakin olla vai menikö ne jo :D? Ihan tosi hauska aika elämästä!

      Fitnesskupla on usein normaalipainoisena ihan paska paikka, itsekin löydän itseni sieltä vieläkin välillä. Nykyään se on lähinnä ahdistusta, että pitäisi olla lihaksikkaampi ja mudokkaampi kun kaikki muutkin bloggaaja PT:t / kisaajat on. Sillon menen heti lukemaan maailmankuuluja muoti / meikkiblogeja, joissa saman ikäisiä mimmejä mutta ihan eri fysiikoilla menestyneitä ja iloisia! Samoin on kivaa seurata menestynetä motivoivia businessihmisiä, kuten vaikka Shark Tankin sijoittat, jolloin osaa taas nostaa katseen sieltä peilistä ja tajuta, että menestys vaatii ihan muita juttuja kuin 5-10% vähemmän rasvaa :D Onhan tuo vähän outo tapa, mutta hey – whatever works!

      Aliravitun vartalon vaatteista: MYY NE! Minäkin myin :D Ihan suruttaa vaan, vaikka olisi kuinka ihania ja hyväkuntoisia. Käyt niillä rahoilla ostamassa jotain vielä kivempaa päälepantaavaa tai muuta mikä tekee iloiseksi :) Mulla on vielä jotain myymättä, mutta parin viikon sisään nekin saa lähteä. Clean slate :)

  3. Moi,
    Halusin vaan tulla ainakin sanomaan, että oot aika ihana.

    Luin blogiasin jo sillon kun diettasit ja muistan hyvin miltä vaikutit mun silmään – vähän ylimieliseltä (epäitsevarmalta) ja riutuneelta.

    Tänäpäivänä oot uskomattoman tasapainoisen ja itsevarman oloinen.

    Tää teksti oli hyvä. Ja osuva. Oon aina ollut pieni. Kärsin syömishäiriön, jonka takia olin sit pienin. Sit mää parannuin siitä. Se 10kg painonnousu oli ihan ok, kun se tuli niin hitaasti, olinhan silti tosi hoikka, vaikkakin normipainon alarajoilla.
    Nyt kun oon oikeesti alkanu vuoden sisällä syömään ja treenaamaan kovaa (ennen sitä jumppailin, heiluin ja tein jotain 3vuotta! syöden kuitenkin minimaalisesti, et hormonaalinen toiminta oli kateissa ja samoin lihakset?!?!?) JA VOI LUOJA kun voi välillä pistää tuskastustaa, kun löytää yhä uudestaan vaatekaappista vaatteista, jotka kiristää ja puristaa (etenkin hartioista ja perseestä). Vuodessa on tullut 6-7kg. Fläsäähän tästä selkeesti suurin osa, mut kai sieltä lihaksiakin muutama kilo ois. Kamalinta tai ihaninta tässä ehkä on, että vaikka mä oon tajunnut että oon ”vähän” kasvanut, en mä tajunnut että se puntarin lukema olis ikinä niin suuri, mitä se oli. Peilistä katsoo kuitenkin toisinaan ihan sporttisen näkönen muide (mitä nyt pyllysellut, mut ei niitä nää ku ei kato itseään takaapäin :)))) ) Mä en siis mun taustani takia tykkää käydä vaa’alla, koska en osaa sisäistää sitä, että painonnousu vois olla hyvä.

    Eli joo. Tää tuli niin sopivaan aikaan. Mä ihan oikeesti jo mietin diettaamista, vaikka en oo voinut moneen vuoteen yhtä hyvin (niin henkisesti että fyysisesti) ku nyt.
    Kiitos tästä.

    • Moikka!

      Luin itsekin jonkun vuosia vanhan kisa-ajan tekstini joku aika sitten ja ymmärsin ensimmäistä kertaa miksi joskus olen saanut kommentteja, että olen ylimielinen / itsekäs. En mielestäni koskaan ole edelleenkään ollut itsekäs tai ylimielinen, mutta tekstistä ei ole ehkä välittynyt ihan oikein se mitä olen halunnut jakaa. Ylimielisyyshän tarkoittaa sitä, että kokee itse olevansa parempi kuin muut ja niin en ole koskaan ajatellut. Olen aina pyrkinyt olemaan auttavainen ja tukemaan muita unelmissaan.

      Pitää muistaa, että alunperin perustin blogin ihan itseäni varten, jotta pysyisin motivoituneempana ja lukijamäärä kasvoi tähän nykyiseen ihan vahingossa. Se oli ensimmäinen kerta kun tein jotain 100% itseeni keskittyen, joten ymmärrettävää, että se voi vaikuttaa itsekkäältä kun puhuu vaan itsestä koko ajan. Kaikki oli minulle silloin uutta ja ihmeellistä. Iloitsin joka päivä muuttuvasta vartalostani. Minullehan se oli elämäntapamuutos, vaikken isokokoinen aiemmin ollutkaan. Vielä ensimmäisinä kuntosaliin keskittyvinä vuosina juhlin paljon ja söin aika huonosti. Valmentautuminen muutti sen kaiken, vaikka olin jo noin vuotta ennen sitä koittanut itse ottaa asioista selvää ja karistanut omin voimin viitisen kiloa.

      Myös ekojen blogivuosien järkyttävän suuri hymiöiden käyttö on varmasti ollut rasittavaa luettavaa (:D)

      Oon tässä 3 blogivuoden aikana kasvanut nuoresta aikuisesta paljon aikuisemmaksi, eli osa vanhasta tyylistä on ollut ihan vaan kokemattomuuttakin. Tämä valmentamispuoli on tuonut myös ihan uusia ulottuvuuksia siihen miten katson asioita. Muilta voi oppia niin paljon :)

      Ihanaa kuulla, että tästä tekstistä oli sinulle hyötyä! Tosi hienoa miten olet päässyt kehittymään ja osaat arvostaa sitä sporttisuutta :)! Pistä säkin myyntiin kaikki liian pienet vaatteet ja osta jotain vielä kivempaa tilalle <3

  4. Todella hyvä ja avoin kirjoitus. Itselläni ongelma on vähän erilainen; olen jo pitkään yrittänyt saada pyöreyttä ja painoa (ja lihaksia!), syönyt jäätävät määrät ruokaa tarkasti ja suunnitelmallisesti enkä ahdistuksenkaan tullen ole alkanut diettailemaan. Tällä hetkellä kun puen nykyisiä pieniä, ennen minulle sopimattomia farkkuja, päälleni, meinaa itku tulla kun näytän ihan kepiltä, housuissa polvet reidet ja perse roikkuu ja viimeinen asia mikä minusta mieleen tulisi olisi urheilija. En todellakaan halua olla näin rasvaton. Mutta uskon että painon lisääntyessä tulen kaipaamaan tätä laihuutta, ja miksi. Huoh tätä yhteiskuntaa..:(

    • Oma kommentointi ei toimi juuri nyt kuten pitäisi (pitkät kommenttini hylätään), joten vastailen ainakin tähän kommentiin usella kommentilla, ettette ihmettele mitä tää mimmi säätää :)

      Voi ihana olet <3

      Tosi hienoa miten et ole ahdistuksen tullen kääntänyt kelkkaa! Itsekin painonpudotuksen sijaan lihasta kerääviä mimmejä valmentaneena voin kertoa miten iloitsen aina kun saan muokata ruokaohjelmaa ja lisätä sinne ruokaa kunnes ravintoa on sille henkilölle riittävästi ja kunnon lihaskasvu saadaan käyntiin! Erityisen paljon iloitsen siitä, että nämä naiset ovat valmiita ottamaan kaikki ohjeet vastaan ja syövät tunnollisesti, sillä useimmat eivät ole koskaan syöneet niin paljon. Lihasmassan kanssa tulosten kanssa pitääkin olla kärsivällinen ja uskoa siihen tekemiseen. Energisyys, nälän puute, alati kasvavat treenitehot, hitaasti nouseva paino – ovat kaikki merkkejä onnistumisesta! Itsehän sitä haluttua muutosta ei peilistä näe, ainakaan joka päivä sinne katsomalla, eikä kyllä joka kuukausikaan, joten suosittelen ottamaan kuntokuvia 4-6kk välein :) Kovalla, mutta keskittyneellä ja hallitulla treenillä, levolla ja kunnon ruoalla ei voi kun onnistua! Se vaatii vaan aikaa, panosta ja uskoa itseen.

      Valmiiksi pienikokoisena lisäravinteista, kehitystä entisestään vauhdittavia, olisivat treenin aikanen aminohappovalmiste (treenijuoma), mutta vielä tärkeämpänä pidän hiilihydraattipitoista proteiini / palautusjuomaa kunnon treenin jälkeistä ateriaa edeltävänä ravintona. —->

    • Hyvä aineenvaihdunta on ihan mahtava asia. Ainoat huonot puolet ovat normaalia suurempien kauppakassien kotiin raahaminen, isojen ruokalautasellisten naamaan tunkeminen (siihen kyllä tottuu ja onkin suurempi haaste vain alussa ;) ja lihaksen keruun haastavuus, mutta sekin korjaantuu niillä kunnon annoksilla :)

      Jos et ole jo ollut, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä johonkin bodaukseen erikoistuneeseen PT:seen ravintovalmennuksen merkeissä. Siitä saa niin paljon irti koko loppuelämäksi! Maltillinen painonnousu on hyväksi kaikin puolin lihasta kerätessä, mutta valmentajaa valitessa kannattaa valita tarkoin oman tyylinen. Jotkut suosivat omasta mielestäni vähän yli meneviä massakausia, varsinkin jotkut kisavalmentajat, ja se ei mielestäni tee hyvää psyykkisesti, vaikka olisikin nopein reitti isompiin lihaksiin. Kunhan pysyy normaalipainon sisällä ja olo hyvä :)!

      Suosittelisin treenaamaan ja keskittymään treeniä tukevaan syömiseen ainakin 1-2 vuotta ja sen jälkeen vasta miettiä niiden noin 3-10 ’ylimääräisen’ kilon karistamista jos sitten tekee mieli ottaa joku pieni kesäkevennys. InBody mittauksessa puolivuosittain käyminen on myös hauskaa lihaskasvun seurantaa! Sisäistääpähän, että paino nousee uuden lihasmassan vuoksi :) Sinun vartalotyypilläsi dieettaaminen normaalipainosta -> timmiin on yleensä aika helppo keissi, eikä vaadi paljon aikaa eikä vaivaa :) Toisin kuin minä, joka dieettasin viimeeksi alle viisi kiloa pois ja käytti siihen puoli vuotta :D …mutta eipä sekään haitannut, pitää vaan sisäistää se itselle toimiva ja toimia sen mukaan :)

      Tsemiä!

  5. Erittäin hyvä artikkeli josta jälleen sai mukavasti ajattelemisen aihetta. Itse olen ollut valtaosan elämääni akselia hoikka/normaalipainoinen, mutta 7v elämästäni ehdin olla myös ylipainoinen. Pari vuotta sitten sisuunnuin, tein elämäntapamuutoksen ja tiputin turhat kilot pois sekä aloitin huomattavasti aktiivisemman ja urheilullisemman elämäntyylin jossa on sitten myös pysytty. Kehonkoostumukseni on sitä myötä myös ihan erilainen nyt kuin se oli silloin nuoremmiten jolloin olin enemmän laihaläski-mallia. Nyt olen BMI taulukon mukaan normaalipainossa ja rasvaprosentti on 25% paikkeilla kehonkoostumusmittausten mukaan. Mutta en ole täysin päässyt irti fiksaatiostani päästä kerran vielä siihen tiettyyn painolukemaan jossa nuorempana koin oloni hyväksi.. Vaikka toisaalta haluaisin päinvastoin kehittää lihasta ja voimaa salilla, niin heti jos tulee kilo tai pari lisää painoa, säikähdän ja pyörrän päätökseni ”bulkata” ja haluankin karistaa painot jotta vaa’alla olisi kivempi käydä ja keskivartalo pysyisi timminä. Ja tosiaan vaikka on selvää etten tiettyihin vaatteisiin tule enää tuskin ikinä mahtumaan niin haikeudellahan niitä katselee sillon kun silmiin sattuvat osumaan.. Ihankuin se pienuus olisi jotenkin tavoiteltavin asia. Ja vaikka tiedän että tällä hetkellä olen taatusti hyväkuntoisempikin kuin silloin joskus ollessani tosi hoikkanen. Vaikeaa tämä pään sisäinen kamppailu..

    • Sinun tyyppinen asiakas/valmennettava ei ole mitenkään epätyypillinen ja minulle valmentajana ainakin aiemmin yksi haastavimmista asiakastyypeistä. Pidän onnellisuutta aina tärkeimpänä ja jos asiakas vaihtaa mieltään haluan tukea sitäkin päätöstä. Myöhemmin on oppinut itse pitämään tiukemmin kiinni siitä suunnitellusta näissä tapauksissa, joissa asiakkaalla ei ole terveydellistä syytä dieetata. Luonteenlujuutta se vaatii ennen kaikkea, jopa enemmän kuin se dieettaminen, tuloksia kun ei näe yhtä nopeasti. Voin hyvin kuvitella miten painon nousu entisenä ylipainoisena tuntuu erityisen pelottavalta, useinkin. Pitää vaan joka kerta kytkeä järki takaisin päälle ja sisäistää, ettei asetelma ole sama kuin ylipainon kertyessä, jolloin tuloskaan ei voi olla sama. Pitkäjänteisyyden ja duunin tulos kyllä palkintaan, AINA! Stay strong ;)

  6. Ihana aku <3 juuri kun tässä "kiristelen" joulukiloja pois niin tuli aika hyvään saumaan. Avartavaa. Se vaatii kyllä paljon että pääsee siitä omasta "olen läski" fiksaatiosta pois silloin kun on jo saavuttanut normaalipainon. Treenaaminen on kivaa mutta voi että aina kun elämässä on muita kiireitä niin kovin helposti treenaaminen vähenee.. en sitten tiedä onko se väärin kiristellä itseään pelkällä ruokavaliolla (jos kokee sitä kiristyksen tarvetta), ainakin se on kiireisenä minusta helpompaa :D ehkä se on vähän kompromissi. Itsekin olen aikamoinen elämästä nautiskelija niin pakko sitä on ollut yrittää alkaa sietämään sitä ettei oikeasti ole siinä "unelmakunnossa" mitä esim. Mainoksissa saattaa ihailla. Vaikken itse ole ikinä siellä kunnossa käynyt niin tiedän kyllä mitä se vaatisi. Sen oppi jo matkalla normaalipainoon. Ja kiitos vaan kerta riitti :D mielummin oppii pitämään kropastaan normaalina, eikä aina ajattele että voi kun olisin toisenlaine. Olisikin niin helppoa :)

    • Ei ole ollenkaan väärin kiristellä ”pelkällä” ruokavaliolla, ennemminkin IHAILTAVAA kiireen keskellä! Ruoka on kaiken perusta, etenkin sen jo saavutetun lihastreenin tulosten ylläpidon kannalta :) Tosi fiksua tekstiä muutenkin! Ihan A+ <3

  7. Tosi hyvä teksti. Mä monta vuotta elin melko tiukasti ja painoin sen 50 kg. Joskus pahimpina aikoina allekin, kun oli muita murheita. :) Näin painajaisia kyllä silloin jo siitä, että kun istun niin tuntuu luut! Hyi että. :D Nyt taas pari vuotta oon ottanu paljon rennommin ja paino on noussut sen 2-3 kg ja kesti aluks tottua siihen ja sitä eniten pelkäsin, että se vaan nousee ja nousee… :’D Vaikka samat vaatteet mulla meneekin suurinpiirtein päälle.. Enkä koskaan oo halunnut ees painaa vähempää kun se 50. Se oli vaan joku ihme raja, että siinä on hyvä. :D Nyt tiiän, että tässä on hyvä ja tää on mun biologinen paino tällä hetkellä koska en joudu tekemään hirveästi töitä tämän eteen! :) Ja tuskin tämä tästä radikaalisti alkaa nousta. Jos alkais niin sitte toki pitää tehdä jotain. Mutta tällä hetkellä saan syödä normaalia, ainakin mun mittapuun mukaan ja ravintosuositusten mukaan terveellistä ruokaa ja herkutella joskus hyvällä omalla tunnolla.

    • Hei jee, tosi kivaa, että oot löytänyt oman zen-moden painon suhteen, missä on hyvä olla :) Se on niin tärkeää <3

  8. Wautsi, mikä teksti!! Oli ihana lukea, aihe kun kolahtaa niiiiiin omalle kohdalleni, kuten varmasti monen muunkin tällaisen nuoren suomalaisen tytön kohdalle…
    Kiitos, Aku! <3 Aurinkoista kevättä sinulle!

  9. Muistan kun joskus 20 veenä piti eka kerran aloittaa laihduttamaan paria kiloa pois (oikeasti olin laiiiiha). Ostin terveysruokaa ja lenkkeilin. Silloinen poikaystävä /nykyinen aviomies totesi, että hyvä että huolehdin terveellisistä elintavoista ja haluan tehdä itselleni hyvää. En ymmärtänyt lainkaan mitä hän horisi : minähän laihdutin, kielsin itseltäni ruokia, pakottauduin liikkumaan. Kymmenen vuotta , pari raskautta ja paljon liikunnaniloa myöhemmin onneksi ymmärrän tuon lausahduksen täysin. Hyvä olo ja terveys ovat pidemmän päälle arvokkainta, peilikuvaa ei kannata inhota vaan oikeasti pitää itsestään huolta. Hymynaamakuvasi ovat niin kuvaavat, sopisivat vaikka kouluterkkareille työkaluksi! Se katse jolla itseään katsoo ratkaisee paljon.

    • Kiitos kommentista, ihanaa kuulla yksi iloinen tarina lisää hyvän olon saavuttamisesta :) Olisi kyllä ihan mahtavat noi kuvat nuorille näytettäväksi! Olisi tosi mielenkiintoista ja kivaa käydä kouluissa juttelemassa liikunnasta, laihduttamisesta yleisesti (hyvät ja huonot puolet) ja hyvinvoinnista, asenteesta puhumattakaan :)!

  10. Oon vasta vähän aikaa sitten alkanut seurailemaan blogiasi, ja tän postauksen jälkeen aion jatkaa samaa rataa. Tosi fiksu ja tervejärkinen teksti, olet kyllä virkistävän tasapainoisen olonen:)

    • Kiitos Minka <3 Aivan ihanaa lukea tällaista palautetta, teit tämän mimmin erittäin iloiseksi :)

  11. Ihana kirjoitus Aku :) Elämäntilanteet muuttuu ja mitä silloin piti niin kauheen tärkeänä, tuntuu nyt vain pinnalliselta ja aivan järjettömän typerältä. Tää nykymaailma on niin julma ja armoton, koskaan ei olla tarpeeksi hyviä eikä mikään (!) riitä. Oli sitten huippumalli tai kaupan kassa :)
    Jokaisen kehonkoostumus, aineenvaihdunta yms on erilainen. Ei diettaamalla kasva pituutta tai saa pidempiä jalkoja, tai pääse pituudestaan eroon. Toiset voi herkutella enemmän ja toisten tarvii vaan henkäistä pulliin päin ja heti ne on vyötäröllä. Monet tytöt haaveilee VS-tyttöjen kropasta tai juuri Lewinin lihaksikkaasta vartalosta mutta seriously, molemmissa tapauksissa on valmistauduttu näytökseen/kuvauksiin monta kuukautta ja eletty kurinalaisesti, kroppa öljytty ja meikki kunnossa. Ja ne lehtikuvat, photoshop tekee ison työn, edes mallitytöt eivät näytä itseltään niissä kuvissa :)
    Ja edes sitten kun sä olet kärsinyt nälkää ja olet mallinmitoissa/kisakunnossa se ei todellakaan automattisesti tuo onnellisuutta. Oon tässä niin samaa mieltä sun kanssa! Sitten on jo joku seuraava asia pielessä :D

    • Kiitos Milla kommentista, ihanaa saada usein sun kommentteja! Mä niin tykkään mallejen polaroidikuvista (unohdan aina onko se nimitys nyt toi), niistä mitkä toimistot ottaa malleista tyyliin valkoisella t-paidalla ja farkuilla, ilman meikkiä tai ihan vähäisellä meikillä. Lähes kaikki tv-supermallit näyttää tosi erikoisilta niissä kuvissa, joissa se henkilö itse näkyy ihan raakana. Niissä varmasti aliravitsemus (todellisuus) näkyy myös ihan erilailla kuin mainoskuvissa.. Ne antaisivat yleisölle vähän parempaa osviittaa työn vaatimuksista kuin valmis materiaali. Jokaisessa mainoksessa voisi myös lukea euromäärä sen lookin aikaansaamiseksi :D Meikkiitaitelijan palkka, hiusmuotoilija, kuvaaja, valomies, kuvankäsittelijä… kaikki voisi sitten itse miettiä mitä se vaatisi sen LISÄKSI, että olisi tietty luusto, rasvaprosentti ja symmetrisyys :D

      Itsekin haaveilin koko lapsuuden mallihommista ja ehkä vieläkin välillä näen päiväunia, mutta nyt on järki päässä, onhan sitä silti jännää välillä miettiä millaista se olisi :) Minulla on tämänlainen kroppa ja se ei ole se mitä mallilta haetaan, mutta se ei ole myöskään huono sen takia – se on erinomainen muissa hommissa :)

  12. Loistava kirjoitus, joka pistää kyllä miettimään omaakin suhdetta treenaamiseen ja ruokaan.

    P.S. Booty Campia nyt puolitoista viikkoa tehneenä voin sanoa, että se on huikea! Kiitos!

    • Jee, tosi kivaa kuulla Sara! Oon niin iloinen, että olet ollut tyytyväinen ohjelmaan :) Kivaa kun tykkäsit tästä tekstistäkin!

  13. Mahtava teksti niin totta joka sana! Monista blogeista saa usein sen käsityksen että kuka vaan nainen saa rapsakat vatsapalat näkymään kunhan ”elää terveellisesti”. Voin kertoa että minulta se vaatii niin pienen rasvaprosentin että mun pitäisi nähdä todella paljon vaivaa asian eteen ja sen jälkeen elää Super tiukkaa ja vähä ruokaista elämää. Olen 171cm painoin viime kesänä 60 kg ja vatsapalani pilkistelivät, tämän jälkeen rupesin tietoisesti lisäämään ruokaa pikkuhiljaa ”massakausi” mielessä. Edelleen syön aika mini annoksia mielestäni ja nälkä on mutta HUMPS +5kg/6kk ! Mun korppa taltioi niin lihaksena, että läskinä kaiken mitä saa :D

    • Kiitos :)!

      Treeniä tukevalla kunnon ruoalla on hyvä, että paino nousee (=tuloksia!) ja tuo omakin kg/kk yhtälösi kuulostaa ihan hyvältä sen enempää aiheesta tietämättä :)!

  14. Just tätä ajatusta oon itelleni toitottanut pääni sisällä kohta vuoden. Mä uskottelen tätä asiaa itselleni samalla, kun jollekin selitän tapaani liikkua, syödä ja ylipäätään elää. Tottakai mä silti haluaisin olla paljon paremmassa tikissä ja salaa välillä haaveilen siitä muutaman kilon tiukemmasta kropasta, mutta tiedän kyllä että tällä tyylillä, millä mä elän, ei sitä saa. Se on faktahomma, mutta aina sitä ei haluaisi hyväksyä, kun taas toisinaan oon ihan fine sen asian kanssa :D Mut miksei vois olla tikissä vähän vähemmällä työllä :D :D
    Tänään on esimerkiks sellainen päivä, kun oon ihan fine ja hyväksyn sen, että näin se vaan on. Jos treenaan suht kovaa ja syön suht terveellisesti, niin mähän oon sillon suht hyvässä kunnossa. Jos haluan olla paremmassa kunnossa, niin se vaatisi sen parikolme astetta kovempaa treeniä ja tiukempaa ruokavaliota. Ei siis herkkupäivää kerran viikossa, ei viiniä tyttöjen kanssa vaikkapa parin kk välein.
    Näin, tääkin tais olla jonkin sortin perustelua mulle itelleni… :D

    • No jos perusta on se, että on jo hyvässä kunnossa ja tietää mitä se vaatii, että olisi vielä paremmassa, mutta tietää haluavansa silti muita juttuja enemmän; sen kun nauttii elämästä vaan :)! Sitten kun sen päätöksen tekee, sitä ei kannata puntaroida ja vatvoa joka päivä uudelleen, vaan tarkistaa prioriteetit ja motivaation kohteet seuraavan kerran vaikka kuukauden tai kahden päästä :)

  15. NIIIN ihana kirjoitus:)
    Oon aina ollut normaalipainoinen ja muistan et ihan 13 vuotiaanakin halusin vaan laihtua ja oli siinä jotain hyvääkin koska muutin silloin elämäntavat ja nyt oisin varmasti ylipainoinen, jos en olisi niitä muuttanut. Mutta toi mikä kolahti oli se että vaakaa ei kannata tuijottaa, sillä nytkin painan 75kg ja oon 173cm pitkä ja yks päivä erehdyin laskemaan paiinoindeksin mikä on lievästi ylipainoinen…:D Ja tätä ennen olin täysin tyytyväinen itteeni (tai no ainahan nyt löytää vaikka mitä, mut sillä lailla tyytyväinen et arvostan omaa kroppaani enkä todellakaan vihaa sitä). Oon kerran aiemmin ollut dieetillä ja voin rehellisesti sanoa et musta ei olis siihen että olisin jatkuvasti jollain tietyllä ruokavaliolla ja punnitsisin ruoat. Dieetn päättyessä kävi just noin kun kirjoitit, että peilistä ei tuijottanutkaan Michelle Lewin ja tuntuu että tälläkin hetkellä näytän paremmalle kun sillon vaikka rasvaakin on tullut, mutta ennenkaikkea muotoja ja lihasta. Oon itse ravintola-alalla ja sekään ei oo syy syödä epäterveellisesti vaan duunissakin teen aina terveellisempiä valintoja. Näin myöhemmin ajateltuna, kun olin dieetillä niin kaikki ajatukset pyöri sen ruoan ympärillä mitä sai syödä ja se ei mun mielestä oo tervettä. Toisinaan tulee tosi ristiriitaisia ajatuksia siitä miten pitäis syödä, että kehittyis salilla parhaiten ilman että ylimäärästä fläsää kertyis ihan hirveesti ja et samalla vois nauttia hyvästä ruoasta ja elämästä ilman mitään tarkkoja sääntöjä :D Tähän mennessä oon tehnyt niin että valitsee aina terveellisimmän vaihtoehdon,mutta välillä antaa ottaa sen herkun, ilman huonoa omaatuntoa. Järkyttävää ajatella sitäkin et miten huono omatunto joskus tuli jostain yhdestä herkusta!:DD

    • Oi miten ihania mietteitä <3 Dieettaminen on loppupeleissä aika helppoa kun sitä haluaa tarpeeksi ja sitoutuu tietyksi ajanjaksoksi. Normaalipainoisella (en nyt puhu painoindeksistä, vaan treenaavasta ihmisestä) siihen tiukkaan tarvitsee kuitenkin varata 6kk tai alle, riippuen tahdista ja tahdosta. Näin ollen treenin ollessa kehittävää, sitä rasvaa ei kannata murehtia. Se nyt on siinä ja se lähtee sitten kun haluaa jos haluaa :) Lajeissa, joissa yleiskunnolla on enemmän merkitystä kuin just tietyllä rasvaprosentilla sitä omaa kehitystä arvostaa paljon enemmän, eikä fiksaannu turhaan pikkuseikkoihin. Suosittelen lämpimästi kaikille tätä lukeville harkintaan jotain sellaista lajia, jossa peili ei ole mittari onnistumiselle, vaikka ihan vaan salitreenin tueksi :)

  16. Naisten (ja miesten) pitäisi oppia: 1. Painoa ei kerro mitään, sentit ehkä ja hyvä olo kertovat senkin edestä. 2. Rasvaprosenttikaan ei kerro paljoa, luonnostaan meissä on rasvaa, ja se on hyvä. 3. VAATEKOKO!!! Olen 182 cm pitkä nainen, naurettavaa edes haaveilla XS-S vaatteista, käytän jopa L-XL joskus, ja olen normaalipainoinen, jopa hoikahko :D

    Nämä eivät tietenkään ole pilkatakseen ketään, mutta suhteellisuus kaikessa. Minun pituinen kun on jo sen verran jätti, ettei mene mitkään pikkuvaatteet päälle vaikka kuinka aliravittu olisi :D Toivoisin, että säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokavalio olisi elämäntapa itseään ja tervettä tulevaisuutta varten, sekä sen opettamisten nuorille/omille lapsille. En ymmärrä ulkonäkökeskeisyyttä, koska siihen ei tosiaan koskaan tyydy, aina voi olla laihempi/lihaksikkaampi/ryhdikkäämpi ja ties mitä.

    • AMEN vaatekokoasiaan ja tähän ”Luonnostaan meissä on rasvaa, ja se on hyvä”!

      Hyvä sinä :)!

  17. Todella – hyvä – kirjoitus ! Kiitos! Olisipa mieletöntä, jos kaikki (naiset) voisivat nähdä itsensä edes kerran niin kuin muut näkevät hänet. Kuka oikeasti välittää toisen ihmisen rasvaprosenteista, läskeistä tai lihaksista? Ehkä se pistäisi vähän mittasuhteita kohdalleen :)

    Onneksi mediassa näkyy yhä enemmän kaikennäköisiä ja -kokoisia ihmisiä, ja onneksi tässäkin portaalissa on paljon teitä rohkeita, kypsiä ja tasapainoisia bloggaajia, teette tärkeää työtä :) Ihanaa että kirjoitit tämän tekstin, kiitos vielä kerran! Kaikkea hyvää sinulle tähän vuoteen :)

    • Kiitos todella paljon Moona, tosi ystävällinen ja ihanan kannustava kommentti! On ihan parasta saada lukea tällaisia mielipiteitä ja palautteita hyviltä ihmisiltä <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta